Melkoinen matka

Jos vertaa nykypäivän moottoripyörämatkailua siihen, millaista se oli heti toisen maailmansodan jälkeen, puhuu melkein eri asiasta. Tiet ja pyörät, vaatteet ja varusteet, rajanylitys-, tulli- ja viisumimuodollisuudet, valuutat, kielitaidot ja -taidottomuudet, sodanjälkeisen Euroopan poliittinen ja taloudellinen tilanne – kaikki oli toisin vuonna 1950.

Silti myös silloin oli olemassa sellaisia ihmisiä kuin Jorma Riutta ja kaverinsa Olli, jotka matkustivat touko-elokuussa 1950 läpi sodasta yhä toipumassa olevan Euroopan Afrikan pohjoisrannikolle ja takaisin 350-kuutioisella Jawalla. Vähin varoin liikkeelle lähteneiden nuorukaisten reissu sujui yöpyen enimmäkseen teltassa teiden varsilla ilman patjoja ja makuupusseja (aluksi ilman peittoakin), useimmiten puroissa peseytyen, pääasiassa leipää ja säilykelihaa einehtien, hiihtoasuissaan ja monoissaan monin paikoin uteliaisuutta ja hilpeyttä heärättäen. Tästä matkasta kertoo Riutan omakustanne Moottoripyörä Jawalla läpi tuhotun Euroopan Pohjois-Afrikkaan (2000).

Kotikutoisen oloinen painate vilisee kirjoitusvirheitä, mutta on muuten yllättävän sujuvaa luettavaa. Vaikutuksen tekee silti ilman muuta sisältö eikä tyyli, sillä kyseessä on autenttinen dokumentti seikkailusta, joka tuntuu sitä uskomattomammalta mitä lakonisemmin se kuvataan.

Kirjoittaja ei paisuttele yhtäkään vastoinkäymistä, muttei kyllä riemuakaan; matkailaisten tunteet saa halutessaan tulkita rivien välistä. Vaativiakin nämä halpamatkailijat osaavat köyhyydessään olla: ei heihin tee vaikutusta läheskään jokainen kauniiksi kehuttu seutu tai upeaksi ylistetty maisema, puhumattakaan siitä, miten nirsoja he ovat naiskauneuden suhteen. Osaavat he myös vaatia palvelua ja vastinetta vähille rahoilleen, samoin kuin hyödyntää ystävällisten ihmisten avuliaisuutta. Melkoisista ennakkoluuloistaan huolimatta he oppivat kuin huomaamatta matkallaan suvaitsevaisuutta eri kulttuureja kohtaan.

Mainokset

Charlotten esikoinen

Charlotte Brontë (1816–1855) ei eläessään löytänyt kustantajaa esikoisromaanilleen Professori (Tammi 2009). Vaikka Kotiopettajattaren romaanista tuli menestys, jäi esikoinen julkaisematta kirjailijan elinaikana.  Isossa-Britanniassa se julkaistiin postuumisti vuonna 1857; nyt teos on ilmestynyt myös suomeksi Inkeri Koskisen suomentamana ja esipuhumana.

Romaanin päähenkilö William Crimsworth matkustaa, huonojen konttoristikokemusten jälkeen ja erikoislaatuisen Hundsenin suosiollisella avustuksella ja yllyttämänäkin, Brysseliin etsimään työtä.

William palkataan poikakoulun englanninkielen professoriksi, kuten opettajia Belgiassa kutsutaan. Pian hän opettaa englantia myös naapurissa sijaitsevassa tyttökoulussa, ja joutuu jopa koulun kunnianarvoisan johtajattaren mahdollisesti romanttisten ajatusten uhriksi.

Rakkaus ja onni piilevät kuitenkin hieman toisaalla ja – tietysti – mutkienkin takana.

Professori ei yllä tyylillisesti eikä tarinanakaan Charlotte Brontën muun tuotannon tasolle, vaan on selkeästi vielä tyyliään etsivän ja tarinan kuljettamista opiskelevan kirjoittajan työtä. Nykylukijasta Professori voi tuntua hidassoutuiselta, jaarittelevalta ja epätasaiselta, sillä paikoin tarina junnaa paikoillaan ja paikoin taas ottaa ajallisesti suuriakin loikkia kuin huomaamatta.

Henkilöiden ajatuksia ja mielenliikkeitä kuvataan paljon, samoin niin moraalisia kuin taloudellisiakin pohdintoja. Tekoja ja toimintaa kuvataan sen sijaan vähemmän. Yllättävän paljon kiinnitetään huomiota myös henkilöiden ulkonäköön, josta tehdään sellaisia luonnetta ja kykyjä koskevia johtopäätöksiä, joita nykyään voi pitää vain ennakkoluuloina ja jopa rasismina; Brontën aikaan, kun mm. frenologia oli vielä tiedettä, moinen oli kuitenkin yleisesti hyväksyttyä ja suorastaan sivistynyttä.

William Crimsworth on hieman liian kuiva tapaus päähenkilöksi; tarinan mielenkiintoisin hahmo onkin hänen ystävänsä Hundsen, matkusteleva eksentrikko, joka sysii jahkailevaa Williamia liikkeelle. Miestä mielenkiintoisempi on myös kertomuksen sankaritar, jonka nimen kertominen tässä voisi harmistuttaa teitä, joilla on aikomus lukea Professori. Jätän siis juonipaljastuksen tekemättä.