Novelleja rajoilta ja rajoista

Maritta Lintusen yhdeksän novellin kokoelma Boriksen lapset (WSOY, 2021; 201 sivua) oli yksi kuudesta Savonia-palkintoehdokkaasta.

Novellien tematiikka liittyy suomalaisten ja venäläisten viha-, rakkaus-, ystävyys- ja naapurisuhteisiin sekä siihen rajaseutuun, jossa ennen asui suomalaisia, jossa sitten sodittiin, ja jonne sen jälkeen siirrettiin asukkaita muun muassa Ukrainasta.

Vilusta väristen kuulostelin, liikahteliko suossa pyrstöjään polskauttelevia alligaattoreita, jotka vartioivat Käkisalmen ja Ukrainan rajaa. Vain korppi raakkui etäällä. Missä korppi, siellä raato, muistin isän sanoneen ja minua alkoi pelottaa. Päätin lähteä ylittämään vielä seuraavan suon, sillä jos arot alkaisivat sen jälkeen, minulla ei olisi mitään hätä. Perille päästyäni kuivattelisin vaatteeni Ukrainan auringossa ja pureskelisin pulleita vehnäntähkiä pahimpaan nälkään. Puoleen välin suota lienen päässyt, sitten se tapahtui.

Niminovellissa arkistonhoitaja kiinnostuu kainuulaispojan 1930-luvulla kirjoittamasta päiväkirjasta, jossa tämä kertoo, miten läksi ilman viulua ja nuotinlukutaitoa Viipuriin ankaran Boris Sirpon soitto-oppilaaksi.

Monessa novellissa eletään haavekuvissa tai etsitään kadonnutta aikaa – vaikkapa taistelukentältä kaivettujen luiden tai Edith Södergranin koivujen avulla – mutta lopulta törmätään aina todellisuuteen.

Lintunen on tarkkanäköinen novellisti, joka hiotulla kielellään tiivistää kokonaisia elämäntarinoita niukkaan novellimittaan.