Kirjankansibingo 2019 – rivi 1

Kirjankansibingo on hauska haaste, johon osallistun nyt ensimmäistä kertaa. Bingoemäntänä toimii tällä kertaa Oksan hyllyltä -blogi. Bingoilen sekä blogatuilla että näissä bingojutuissa lyhyesti esittelemilläni kirjoilla.

Ensin haasteaikana jo blogatut, vaikken saa niillä yhtään bingoriviä täyteen:

Kuiva kausi -jännärin kannessa on yö, ylärivin keskiruutu. Aleppon kirjurin kansi on romanttinen, ruksi saman rivin alkuun. Kuokkavieraana kuoleman kannessa näkyy pariakin huonekalua, joilla ruksaan toisenkin ylänurkan. Toiseksi alimmalta riviltä täytän ovi-ruudun Avoimilla ovilla. Piirroskuvan samalle riville löysin dekkarin Revolverisydän kannesta. Juuret Jylhäsalmella -kirjan kannessa näkyy useampikin puu eikä yläriviltä puutu enää kuin yksi ruutu.

Ja sitten muut:

Emma Rousin Au pair -teoksen (Minerva, 2019; Au Pair, 2018; suomentanut Sisko Ylimartimo; 383 sivua) kannessa on nainen. Ruksi keskisarakkeeseen yön alle. Kirja on huima mysteerikavalkadi, jossa juonenkäänteitä kerrataan ja kiemuroidaan hölmöyksiin asti. Seraphine tutki isänsä jäämistöä ja löytää valokuvan syntymänsä päivältä, vaikka hänestä ei pitänyt olla vauvakuvia, koska hänen äitinsä teki samana päivänä itsemurhan. Seraphinella on kaksosveli, mutta perhepotretissa vanhempien ja isoveljen kanssa on vain yksi vauva. Mistä oikein on kyse? Kumpi kaksosista on kuvassa ja mikseivät molemmat? Tappoiko äiti tosiaan itsensä? Miksi au pair Laura jätti perheen samana päivänä? Esikoisdekkari on jostain syystä kansainvälinen läpimurto. Pidin miljöökuvauksesta ja Lauran ristiriitaisesta henkilöhahmosta.

Vähintään viisi eri väriä on Niina Meron Englantilaisen romanssin (Gummerus, 2019; 383 sivua) kannessa, joten oikean sarakkeen keskimmäinen ruutu täyttyy. Chick lit -esikoisen päähenkilö Nora on suorasanainen mutta ujo opiskelija, jonka harrastuksiin kuuluvat niin runot kuin punk. Hänellä on tatuointeja ja hän pukeutuu bändipaitoihin sekä hullaantuu viktoriaanisen ajan romanttisesta kirjallisuudesta. Kutsu siskon häihin oikeaan englantilaiseen kartanoon pelottaa. Murskaako todellisuus romanttisen käsityksen unelmamaasta? Aatelissuvun synkkä salaisuus, hylätty ateljee, nolot tilanteet, kirjalliset keskustelut, romanttiset kohtaamiset. Niistä muotoutuu älykäs, romanttinen ja viihdyttävä neito vanhassa linnassa -pastissi. Toivon, että Mero kirjoittaa paljon lisää tätä lajia.

Tomas Gads on Satu Roosin ja Kaisa Nummelan yhteinen kirjailijanimi. Esikoisdekkari Pirulaisen (Bazar, 2019; 333 sivua) kannessa voi nähdä bingon oikeaan alanurkkaan tarvittavia raitoja. Teos aloittaa Ryhmä Halme -sarjan. Moniammatillinen turkulaisryhmä saa ensimmäiseksi tehtäväkseen saaristosta löytyneen ruumiin, joka osoittautuu liikemies Alvar Wileniukseksi. Onnettomuus, itsemurha vai murha? Alku on hidas, mutta sitten juoneen ilmaantuu hieman hyppelehtivää vetoa. Psykologisesti sosiaalipsykologikirjoittajaparin kehittelemä tarina onnistuu hyvin ja loppuratkaisu yllättää. Seuraavaa osaa pohjustetaan uudella murhalla.

Kate Mortonin Hylätty puutarha (Bazar 2014; The Forgotten Garden, 2008; suomentanut Hilkka Pekkanen; 669 sivua) oli pitkällinen e-kirjan (Elisa) lukuprosessi. Sen kannessa olevalla tytöllä on kaunis vaate -> ruksi alarivin keskelle. Kolmelle eri aikakaudelle – viime vuosisadan alkuun, 1970-luvulle ja tämän vuosisadan alkuun – ja kolmeen eri paikkaan – Brisbaneen, Cornwalliin ja Lontooseen – sijoittuva monimutkainen ja hyvin pitkä tarina on pullollaan salaisuuksia. Teosta kuvataan lumoavaksi lukuromaaniksi, mutta minä en onnistunut uppoutumaan sen maailmaan, vaan tarvoin hitaasti ja vaivalloisesti sen karhunvatukoissa ja villiviineissä.

Kuolon kultaiset kiehkurat (Bazar, 2019; The Golden Tresses of the Dead, 2019; suomentanut Maija Heikinheimo; 239 sivua) on Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjan kymmenes osa. Kirjan kannessa ollaan matkalla ja saan ruksin bingoruudukon keskelle. Flavia ja Dogger, jotka ovat perustaneet oikein etsivätoimiston, matkustavatkin kirjassa junalla pari kertaa hautausmaalle, joka liittyy oleellisesti tarinan mysteeriin, joka alkaa siitä, että Flavian siskon hääkakusta löytyy sormi. Samoihin aikoihin Bishop’s Laceyn kylään saapuu kaksi erikoista lähetystyöntekijää. Flavian valloittavuus on ennallaan, mutta pikkuvanhuus hupenee vähitellen. Ajankuva ja miljöö ovat ihanasti ennallaan.

Keskisarake on täynnä. Bingo!

 

Flavia palaa kotiin

Alan Bradleyn viihdyttävää Flavia de Luce -sarjaa ilmestyy suomeksi kiitettävää tahtia. Kolmasti naukui kirjava kissa (Bazar, 2018; Thrice the brinded cat hath mew’d, 2017; suomentanut Maija Heikinheimo; 367 sivua) on kahdeksas nuoren kemisti-etsivän seikkailuista kertova romaani. Siinä Flavia on onneksi taas kotikylässään Englannissa kolkon kanadalaisen tyttökoulun sijaan.

Kotona eivät asiat ole sen paremmin kuin ennenkään, mutta Flavialle isän sairastuminen — josta hän toki on huolissaan — ja sisarten välinpitämättömyys antavat mahdollisuuden vapaasti tutkia rikoksia. Onneksi 12-vuotiaalla salapoliisilla on kuitenkin uskollinen Dogger turvanaan ja muutkin luotettavat aikuiset tarvittaessa apunaan.

Tällä kertaa Flavia törmää erakoituneen puunveistäjän ruumiiseen tämän kotona, jossa johtolankana esiintyy naapurin kissa. Monimutkainen juonikudelma kuoleman lavastamisineen ei ehkä kaikilta osin kestä kriittistä tarkastelua, muttei dekkarisarja, jossa pikkutyttö ratkaisee 1950-luvulla useamman murhan vuodessa samassa pikkukylässä, muutenkaan uskottavuuksiin perustu.

Kaiken reippauden ja rohkeuden vastapainoksi sarjan taustavire on surumielinen, paikoin synkkäkin. Itsenäinen päähenkilö vertautuu taustoiltaan Peppi Pitkätossuun, vaikka pärjääkin suurten lihasvoimien sijaan huikeilla älynlahjoillaan.

Flavian hahmo on yhtä valloittava kuin ennenkin, vaikka 12-vuotias onkin jo hieman vähemmän lapsi kuin 11-vuotias. Odotankin jo seuraavaa osaa.

Flavia de Luce jälleen vauhdissa — dekkariviikko 2017: 2

Alan Bradleyn Kuolleet linnut eivät laula (Bazar, 2017; The Dead in their Vaulted Arches, 2014, suomentanut Maija Heikinheimo;  331 sivua) on suositun ja viihdyttävän Flavia de Luce -dekkarisarjan kuudes osa. Edellinen osa päättyi 11-vuotiaan harrastajakemistin ja -salapoliisin isän dramaattiseen ilmoitukseen, että Harriet-äiti on lopultakin löydetty. Tämä on kadonnut vain muutamia kuukausia kolmannen tyttärensä Flavian syntymän jälkeen.

Kuolleet linnut eivät laula alkaa siitä, että de Lucen perhe ja lähes koko Bishop Laceyn kylä on rautatieasemalla odottamassa Harrietin ruumista kuljettavaa junaa. Asemalla tuntematon muukalainen ehtii kuiskata oudon viestin Flavian korvaan ennen kuin hänet työnnetään juuri saapuvan junan alle. Kuka kuoli ja kuka tappoi — siinä riittää selvitettävää hautajaisvalmisteluiden ohessa. Flavia ennättää myös löytää rapistuvan kotikartanonsa Buckshawn vintiltä vanhan filminauhan, käydä lennolla äitinsä entisellä pienkoneella ja tietenkin tehdä muutamia kemiallisia kokeita.

Suvun tarkimmin varjellut salaisuudet alkavat paljastua ja Flavian elämässä tapahtuu suuria muutoksia. Sarja kaipasikin jo jotakin uutta.

Yöpöydän kirjat emännöi tämänvuotista dekkariviikkoa.