Avainsana-arkisto: dekkarit

Dekkariviikko 2019: Suomi

Kuokkavieraana kuolema (Karisto, 2019; 281 sivua) jatkaa Terttu Autereen viime vuosisadan alkuun sijoittuvaa pehmodekkarisarjaa, jonka pääosassa on lääninetsivä Juhani Kuikka. Hänen vastavihityllä vaimollaan Onervalla (o.s. Ojala) on tällä kertaa hieman pienempi rooli kuin ennen avioliittoa, jota juhlittaessa – mutta tuoreen avioparin jo poistuttua häämatkalleen – rouva Enni Lunden kuolee.

Enni Lundenin kuolema ei ole luonnollinen, joten Kuikat joutuvat keskeyttämään kuherruskuukautensa ja palaamaan Onervan kotikaupunkiin, jopa asumaan tämän vanhempien luo.

Enni Lunden on ollut haastava tapaus ja huonoissa väleissä erityisesti sisarensa kanssa. Huomattavan nuori toinen puoliso, nyttemmn suruttoman oloinen varakas leski, kuuluu sisaren lisäksi pääepäiltyihin, mutteivät epäillyt siihen lopu. Liekö uhria jäänyt kukaan kaipaamaan?

Rikostutkinta etenee tuskastuttavan hitaasti eikä muitakaan tapahtumia juuri ole. Minusta tämä oli vanhanaikaisen viehättävän sarjan vähiten viihdyttävä, hieman pitkästyttäväkin osa. Tunnelma on turhankin leppoisan kesäinen.

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

dekkariviikkopyoryla

Mainokset

Dekkariviikko 2019: Saksa

Revolverisydän (Huippu, 2019; Revolverherz, 2008; suomentanut Anne Kilpi; 307 sivua) on Simone Buchholzin mainio esikoisdekkari. Tapahtumat sijoittuvat Hampuriin ja siellä pääosin Sankt Paulin kaupunginosaan.

Varhaiskeski-ikäinen syyttäjä Chastity Riley on kuolleen yhdysvaltalaisupseeri-isän ja Yhdysvaltoihin muuttaneen saksalaisäidin jälkeläinen, kotoisin Hanausta ja asettunut Hampuriin. Hänellä on jonkinasteisia elämänhallintaongelmia, outoja pyörtymiskohtauksia ja melankolinen mutta sinnikäs luonne.

Hampurin satamasta löytyy nuori strippibaarin tanssija murhattuna päässään vaaleansininen peruukki. Hän ei jää ainoaksi uhriksi. Peruukkien väri vaihtelee, mutta kaikki naiset tanssivat samalla klubilla. Syyttäjä on tiiviisti poliisitutkijoiden mukana tutkimuksen kaikissa vaiheissa. Myös Chastityn yksityiselämä saa paljon tilaa romaanissa.

Tunnelma on toisaalta synkkä — voidaan puhua Hamburg Noirista — mutta myös omalaatuisen humoristinen. Buchholz on mielenkiintoinen uusi dekkaristituttavuus ja toivon, että sarjalle saadaan pian jatkoa.

Vähintään yhtä paljon kuin dekkari Revolverisydän — jonka nimeä en täysin ymmärrä — on rakkauskirje Hampurille, erityisesti sen rosoiselle puolelle, yöelämälle, satamalle ja FC Sankt Paulille.

Luulen, että kaupungin kanssa on samoin kuin jalkapallon: Et sinä valitse seuraa. Seura valitsee sinut. Minun kohdallani se oli Sankt Pauli, seura ja kaupunginosa.

Vinkki Chastitylle: Käy lääkärissä. Minä ainakin meneisin lääkäriin, jos minua tuohon tahtiin pyöryttelisi.

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

dekkariviikkopyoryla

Dekkariviikko 2019: Ruotsi

Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjan suomentaminen on aloitettu kolmannesta osasta. Tänä vuonna ilmestyy vielä lisää suomennoksia ja ikävä kyllä kiireen huomaa Avoimet ovet -dekkarista (Wsoy, 2019; Visning pågår, 2014; suomentanut Veijo Kiuru; 434 sivua).

Suositun sarjan pääosassa on rikospoliisi Emma Sköld ja ainakin tässä tarinassa rikokset tulevat kovin lähelle hänen yksityiselämäänsä. Liekö edes luvallista, että hän tutkii tätä rikosta? Ei se minusta ainakaan eettistä ole.

Bromman rauhallisella ja halutulla omakotialueella tapahtuu asuntonäytön jälkeen murha. Kuusivuotias Astrid löytää isänsä kuolleena vierashuoneesta juuri ennen kuin hänen on äitinsä kanssa tarkoitus muuttaa pois. Kun merkkejä murtautumisesta ei ole ja aseena on käytetty talon keittiöveistä, on pääepäilty luonnollisesti uhrin leski Cornelia. Vain paras ystävä, joka sattuu olemaan Emma Sköldin sisko, tietää, että mies on piinannut vaimoaan vuosikausia sekä henkisesti että fyysisesti. Motiivikin siis on tarjolla, mutta miksi murhata mies juuri, kun ero on vihdoin vireillä ja talo myynnissä?

En osaa arvioida, vaihtuuko myös alkuteoksessa repliikkien tyyli puhekielisestä — ”Me on löydetty murha-ase.” — kirjakieliseen jopa kesken dialogin. Ainakin se on häiritsevää.

”Me ollaan lääninrikospoliisista ja meillä on ikäviä uutisia”, Nyllet sanoo ja kertoo, että Hans Göransson on kuollut kotonaan edellisenä yönä. ”Kaikki viittaa siihen, että hänet on päästetty päiviltä. Ja me ollaan selvittämässä tapausta.”
Väri kaikkoaa molempien välittäjien kasvoilta.
”Hirvittävää”, Benjamin sanoo hetken päästä.
”Me haluaisimme tietää teidän työrutiineistanne näyttöjen yhteydessä ja nöhdä nimilistan niistä ostajaehdokkaista, jotka olivat kyseisessä näytössä.”

Voisi olettaa, että viimeisen repliikin puhuja on toinen kuin ensimmäisen, mutta Nyllet siinä jatkaa.

Mukana on myös kummallisia ja epäselviksi jääviä kohtia, esimerkiksi nämä:

Kun Emma purki kihlauksen ja eron, suurin sokki oli ohi, stressi hellitti joksikin aikaa.

Ensimmäinen artikkeli, jonka saan verkkojulkaisuun, käsittelee naista, joka on aikonut muuttaa, mutta Hans Göranssonin murhan ansiosta hän ei enää uskalla myydä taloaan.

Lattialla sängyn vieressä on hänen vanha lapsuutensa kehto.

…Cornelian päässä tuo kaikki muuttuu pelkäksi rappakaljaksi.

Eivätkö kihlauksen purkaminen ja eron purkaminen kumoa toisensa? Jos joku saa artikkelin verkkojulkaisuun, ymmärrän sen niin, että hän julkaisee siinä kirjoituksensa, mutta tässä on luullakseni kyse tietoverkon hakutuloksesta. Omistusliite kuuluisi kehtoon, ei lapsuuteen. Ruotsin (suomalaisperäinen) sana rappakalja tarkoittaa roskapuhetta, joutavuuksia, ja yhdistynee kääntämättömänä lähinnä siitä nimensä saaneeseen lautapeliin.

Henkilöt ovat kauttaaltaan melko kummallisia ja useimmat heistä jäävät yksipuolisiksi. Heistä ei jaksa erityisemmin kiinnostua tai välittää. Ei edes päähenkilö Emma tule erityisen tutuksi.

Sarenbrantin sujuvan ja nopealukuisen tusinadekkarin olisi minusta hyvin voinut jättää suomeksi julkaisemattakin. Mitään uutta se ei mielestäni genreen tuo, vaikka sarjaa markkinoidaan uudenlaisella poliisipäähenkilöllä. Ongelmakimpulta tämä Emmakin vaikuttaa.

Ruotsin kirjamaailma alkaa olla niin dekkareilla kyllästetty, että jonkinlainen vastaisku lienee pian tulossa. Ehkä. Uskon, että tämä(kin) myös meillä myy, mutta minä en Avoimien ovien loppukoukusta huolimatta välitä sarjan seuraavaa osaa lukea.

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

dekkariviikkopyoryla

Dekkariviikko 2019: Italia

Maalliset jäänteet (Otava, 2019; Earthly Remains, 2017; suomentanut Kaijamari Sivill; 333 sivua) on Donna Leonin kahdeskymmeneskuudes Komisario Brunetti -dekkari. Uskollisesti olen lukenut ne kaikki, vaikkei sarjan muutama edellinen osa olekaan suuremmin sykähdyttänyt. Uusin on kuitenkin taas laadukas ja kiinnostava.

Leon vie komisarionsa tällä kertaa Venetsian ulkopuolelle. Ylirasittunut Brunetti tarvitsee lomasen ja lähtee vaimonsa sukulaisen huvilaan lueskelemaan, lepäilemään ja soutamaan.

Leppoistaminen Sant’Erasmon saarella alkaa hyvissä merkeissä. Brunetti soutelee laguuneilla huvilan eräänlaisen mökkitalkkarin Davide Casatin kanssa, mutta sitten mies katoaa kesäisessä ukkosmyrskyssä.

Teos ei olisi dekkari, jollei Brunetti alkaisi selvittää Casatin kohtaloa. Tapauksen taustat ovat kaukana menneisyydessä. Sitä kaivelemalla paljastuu rumia, suuria salaisuuksia.

Teos on ahmittavan viihdyttävä, mutta Leonille tuttuun tapaan myös yhteiskuntakriittinen. Tällä kertaa keskiössä ovat ympäristörikollisuus, ilmastonmuutos ja vanhusten laitoshoito. Voisiko ajankohtaisempaa dekkaria olla?

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

dekkariviikkopyoryla

 

Dekkariviikko 2019: Britannia

Belinda Bauerin uusin suomennettu romaani Kauniit kuollessaan (Karisto, 2019; The Beautiful Dead, 2016; suomentanut; Annukka Kolehmainen; 470 sivua) oli pieni pettymys.

Muistin Bauerilta erityisesti vaikuttavan esikoisen Hautanummi ja muutenkin omintakeisena rikoskirjailijana, mutta tämä teos tuntui pitkitetyltä, paikoin kaavamaiselta ja jossain määrin laskelmoidulta sekä ennen kaikkea psykologisesti epäuskottavalta. Silti paksu jännäri piti otteessaan.

”Minä luon taideteokset”, murhaaja sanoin kuin olisi lukenut Even ajatukset. ”Ja sinä järjestät näyttelyn.”
”E-ei”, Eve kuistasi. ”Ei.”
Mutta miehen matala ääni kiemursi hänen korvaansa ja kietoi hänen syyllisen sydämensä okaiseen syleilyyn.
”Me olemme nyt yhteistyökumppaneita, Eve.”

Eve Singer on rikostoimiitaja, jonka tehtävä on raportoida tv-ruudussa murhista ja muista kauheuksista mahdollisimman nopeasti. Alan kilpailu on kovaa, mutta suostuako silti ”kauniita ruumiita taiteilevan” sekopään tarjoamaan diiliin?

Työn lisäksi Eveä stressaa asuinkumppani, muistisairas isä. Bauer kuljettaa kuvioitaan niin Even, tämän isän kuin murhaajan mielen kautta.

Dekkarin media- ja yhteiskuntakritiikki jää lähtötelineisiin, mutta jännittävä tämä trilleri toki on.

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

dekkariviikkopyoryla