Robert Thorogoodin dekkari Thamesjoen murhat (Siltala 2022; The Marlow Murder Club, 2021; suomentanut Hilkka Pekkanen; 335 sivua) on mainio perinteinen brittidekkari.
Jos joku olisi siellä nimenomaisella hetkellä ollut ulkona joella ja sattunut vilkaisemaan Judithin taloa kohti, hän olisi nähnyt hyvin lyhyen ja mukavanpullean kahdeksaakymmentä lähentelevän naisen seisomassa ilkialasti erkkeri-ikkunassa harmaa tukka pörrössä sojottaen ja viitta harteilla kuin supersankarilla ainakin. Ja supersankari hän monella tapaa olikin.
Hän ei vain tiennyt sitä vielä.
Päähenkilö Judith Potts on selvästi sukua Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjan reippaille vanhoille naisille, mutta myös kuin Alan Bradleyn dekkarien Flavia de Luce ikääntyneenä viilettäessään viitanhelmat heiluen polkupyörällään.
Judith asuu yksin valtavassa talossa Thamesjoen rannalla ja viettää leppoisaa elämää muun muassa viskin naukkailemisen, palapelien kokoamisen ja ristisanatehtävien laatimisen parissa ja pulahtaa päivittäin alastomana jokeen. Rauhalliset päivät vaihtuvat kuitenkin salapoliisityyppisiin seikkailuihin, kun Judithin naapurissa tapahtuu rikos.
Poliisi ei ensin usko, että Judith kuuli laukauksen, mutta kun tuo taidegalleristi sitten löytyy kuolleena, tutkintaa päätyy johtamaan nuori rikosylikonstaapeli Tanika Malik. Hän ei usko murhateoriaan, vaan onnettomuuteen.
Kun murhia sitten tapahtuu lisää, hyväntahtoisen epäileväinen Tanika suostuu ottamaan vastaan apua Judithin, kirkkoherran vaimon/assistentin Becks Starlingin ja koiriennulkoiluttaja Suzie Harrisin muodostamalta amatöörietsiväkolmikolta.
Kolmikon vasemmanpuoleinen jäsen oli täydellinen kotiäiti, jolla oli kepeä kampaus, farkkuleggingsit ja liivi. Oikeanpuoleinen oli tukevarakenteinen ja jykevä kuin tammi, ja hän askelsi ja oli pukeutunut kuin olisi lähdössä merille Aarresaaren Pitkä John Silverin kanssa. Näiden kahden välissä oli omalaatuinen taiteilija, joka ei ollut paljon leveyttään pitempi…
Dekkarin juoni ei ole erityisen mieleenpainuva tai huippukekseliäs, mutta varsin toimiva. Parasta kirjassa ovat mainiot päähenkilöt ja kiinnostava tapahtumapaikka.
Kokonaisuus oli kuin idyllinen pikkukaupunki suklaarasian kannessa ja olisi sopinut mainiosti palapelikuvaksi.
Eniten Judith piti Marlowissa siitä, että kaupunki oli paljon muutakin kuin maalauksellinen pääkatunsa. Rautatieasemalta pääsi junalla Lontooseen, vaikka asemarakennus olikin pelkkä koppi. Laitakaupungilla oli myös kukoistava teollisuus- ja liikealue…
Leppoisaa luettavaa, muttei silti mitään höttöä.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Tuulevin lukublogi 