Rebus tunkee tutkintaan

Olen lukenut kaikki suomennetut Ian Rankinin Komisario Rebus -dekkarit. John Rebus on ollut jo jonkin aikaa eläkkeellä, mutta sarja jatkuu.

Piru mieluummin (BlueMoon, 2019; Rather Be the Devil, 2016, suomentanut Ulla Ekman-Salokangas; 364 sivua) on sarjan kahdeskymmenesensimmäinen (ja kahdeskymmenes suomennettu) osa. Oli hauskaa lukea se heti pienen Edinburgh-vierailun jälkeen, vaikkei pikavisiitillä ollutkaan aikaa käydä katsomassa, millainen Rebusin kantapaikka Oxford Bar todellisuudessa on.

Tarina sinänsä ei ole hauska. Rankinin Edinburgh on edelleen keskenään — ja glasgowlaisten kanssa — kilpailevien rikollispomojen taistelutanner, eikä ihmishenki ole tietyissä piireissä kovin kallis.

Sciennes Road oli Marchmontissa, ei kovinkaan kaukana Rebusin asunnosta. Foxista oli alkanut tuntua siltä, että kaupungista oli tullut labyrintti, sen kaikki asukkaat ja alueet oli yhdistetty toisiinsa rihmoilla, joissa oli solmuja.

Tupakoinnin lopettanut(!) ja juomistakin vähentänyt Rebus kaivelee eläkepäiviensä ratoksi vanhoja tapauksia, joista Maria Turquandin hotellihuonekuolema ei jätä häntä rauhaan. Myös nykyajan rikokset kiinnostavat häntä, ilmeisen ikuisesti. Rebusin pitkä ja omituinen suhde rikollispomo Iso-Ger Caffertyyn auttaa häntä tunkemaan mukaan tutkintaan, jota rikoskomisario Siobhan Clarke ja Malcolm Fox selvittävät; Clarke Edinburghin poliisin ja Fox Gartcoshiin Glasgown liepeille sijoitetun ”skottikeskuspoliisin” palkkalistoilla.

Entinen poliisi ja nykyinen portsari löytyy kuolleena heti juteltuaan Rebusin kanssa. Rikollisten lakimies katoaa. Darryl Christie, sarjasta jo aiemmin tuttu rikollismaailman nousukas, hakataan kotiovellaan. Foxin sisko on rahapelikoukussa. Hämäräperäisten rahojen tutkiminen johtaa veroparatiiseihin. Rankin saarnaa hetken brittiläisestä rahanpesusta ja kaikki liittyy kaikkeen.

Vaikka juoni on mutkikas ja uskottavuuden rajoilla mennään, on uusin Rebus-suomennos sujuva, luotettava ja suositeltava dekkari. Pientä kustantajaa tulee kiittää pitkän sarjan tuomisesta suomenkielisten lukijoiden ulottuville.

Rankin on kirjoittanut myös kaksi erillistä Malcolm Fox -romaania, joita ei ole (vielä) suomennettu, sekä ainakin kolme romaania salanimellä Jack Harvey. Televisiostakin tuttu (sekä John Hannahin että Ken Stottin näköisenä) Rebus seikkailee myös viime vuonna ensi-iltansa saaneessa näytelmässä Rebus: Long Shadows, jonka Rankin on kirjoittanut yhdessä Rona Munron kanssa.

 

Rebus ei jää eläkkeelle

Ian Rankinin Edinburghiin sijoittuva sarja komisario John Rebusin tutkimuksista suomentuu aikalailla jälkijunassa, mutta onneksi sentään niin. Vuonna 2004 ilmestynyt Fleshmarket Close on Ulla Ekman-Salokankaan suomennoksena nyt Turvaa vailla (Blue Moon, 2013). Jo eläkevuosia lähestyvän Rebusin aisaparina on edelleen Siobhan Clarke. Pidän molemmista henkilöhahmoista suuresti.

Rankinille tuttuun tapaan myös tuore suomennos kertoo useasta erilliseltä vaikuttavasta tapauksesta. Pubin kellarista löytyy remonttimiesten yllätykseksi kaksi luurankoa. Laiton maahanmuuttaja on tapettu. Teinityttö, jonka isosisko raiskattiin ja teki itsemurhan, on poistunut kotoaan, ja vanhemmat pyytävät apua Siobhanilta, joka aikoinaan tutki isosiskon tapausta. Raiskaaja on juuri vapautunut vankilasta.

Rankinilla on omintakeinen tyyli, joka poikkeaa kovasti niin peribrittiläisestä, pohjoismaalaisesta kuin yhdysvaltalaisestakin. Poliisien työ on hänen kirjoissaan ennen kaikkea puhumista ja päättelyä – hieman vanhanaikaiseen tapaan toisin kuin monissa tekniseen rikostutkimukseen ja toimintakohtauksiin perustuvissa nykydekkareissa. Rikosten taustat ovat usein monimutkaisia ja hämäriä eikä suoria johtopäätöksiä helposti vedetä. Toisaalta kaikki liittyy kaikkeen, mutta samaan aikaan ihmiset ovat arvaamattomia, epäjohdonmukaisia ja paljon enemmän kuin menneisyytensä summa.

Turvaa vailla ottaa voimakkaasti kantaa laittomien maahanmuuttajien asemaan ja kohteluun sekä niiden hyväksikäyttämiseen, joilla ei mitään ole.

Jokaista – murhien ja rikollisten täyttämää! – Rebus-tarinaa lukiessani minun tekee mieli matkustaa Edinburghiin hörppimään alea tai siemailemaan viskiä Rebusin nuhruiseen kantapubiin. Päästyäni viimeiselle sivulle tuntuu melkein kuin olisin siellä ollut; kaupunki elää kirjoissa kuin yksi henkilöistä.