Naistenviikko 2022 – Anni

Tarinankertoja – Anni Swanin elämä (Siltala, 2022; 435 sivua) on Riitta Konttisen perusteellinen elämäkerta satu- ja nuortenkirjailijan elämästä ja urasta.

Anni Swan oli … alusta lähtien … ”kirjailija”, sillä hänelle sadut olivat estetiikkaa, sanataidetta, eivät ideologisia, opettavaisia tai moralisoivia tekstejä.

Yhdeksän Swanin sisarusta, ”mustaa joutsenta”, ovat oleellinen osa suomalaista kulttuurihistoriaa sekä omien tekojensa että perhesuhteidensa kautta. Vanhemmat kannustivat tyttäriään opintielle, ja isä työllisti heitä lapsesta saakka julkaisemansa sanomalehden käännös- ja oikolukutöissä.

Annin saduissa ei ollut ”tätihuumoria”, ei ikävää moralismia, liikaa opettamisen halua tai teennäistä tunteellisuutta, …

Anni Swan (1875–1958) aloitti satukirjailijana ja loi suomalaisen taidesadun ja laajensi sittemmin realistiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Paitsi menestynyt lasten- ja nuortenkirjailija, hän oli myös tuottelias suomentaja sekä työskenteli opettajana ja toimitti lasten- ja nuortenlehtiä.

Avioliittoon ja perheen perustamiseen Anni Swan suhtautui pitkään epäillen ja torjuvasti peläten menettävänsä mahdollisuutensa olla kirjailija ja itsenäinen nainen. Lopulta hän solmi ilmeisen onnistuneeksi osoittautuneen liiton runoilija ja suomentaja Otto Mannisen kanssa, ja sai kolme poikaa. Manninen tuskin paljon taloustöitä teki, vaikka raivasikin innolla maita ja mantuja perheen kesäpaikkasaaressa, mutta olihan perheellä ajan tavan mukaan palveluskuntaa. Anni Swan ei joutunut luopumaan urastaan äitiyden vuoksi, kuten lähipiirin monet näyttelijä- ja muusikkonaiset.

… suosiossa oli paljolti kysymys juuri hänen inhimillisistä, erehtyväisistä ja hauskoista tyttöhahmoistaan, … Taustalla oli … Swanin sisarusten saama kasvatus, joka rohkaisi itsenäisyyteen ja omaan ajatteluun.

Anni Swan on yhä monille ainakin minun ikäpolveni lukijoille tuttu lapsuusajan kirjoista. Iris rukka oli minun suosikkini. Vieläköhän Swania luetaan?

Konttisen elämäkerta on perusteellistä ja tarkkaa työtä. Alkupuolta kirjasta pidin hieman liiankin perusteellisena varsinaisen kohteen kannalta, kun sukutaustoja selviteltiin varsin tarkkaan, joten kirja muuttui sitä mielenkiintoisemmaksi mitä pidemmälle luin. Paitsi kirjailijaelämäkerta teos on myös asiantunteva katsaus 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuoliskon kulttuurihistoriaan. Myös valokuvakuvitus on mielenkiintoinen.

Tuijata-blogin naistenviikon haaste

Myytin takana on ihminen, ei patsas eikä symboli

Katri Vala oli Karin Alice Wadenströmin, sittemmin Heikelin (1901–1944) taitelijanimi. Elämäkerta Katri Vala – kulkuri ja näkijä (Otava, 2021; 414 sivua) on jälleen Minna Maijalalta tarkkaa, tärkeää ja taitavaa työtä.

Muoniossa syntynyt Karin/Katri/Kati asui eri puolilla Suomea aineellisesti yleensä hyvin niukkaa, paikoin suorastaan köyhää, ja nuoresta asti vastuunkantajan elämää, joka sisäisesti oli rikasta. Maijala pureutuu laajan lähdeaineiston pohjalta niin kohteensa elämään ja ihmissuhteisiin kuin tuotantoonkin perusteellisesti.

Katri Valan säilyneissä kirjeissä ei … näy masentuneisuutta tai yksinäisyyden tuskaa, joista Erkki Wadenström oli huolissaan … Kati kirjoittaa veljilleen elävänsä keskellä vilkasta sosiaalista elämää.

Kuten Canth-elämäkerrassakin kirjoittaja kumoaa myyttejä, tarkentaa ja korjaa kirjallisuushistoriaa.

Vienolan boheemijuhlien todisteena on useissa julkaisuissa käytetty kuvaa, jossa kaksi haaremiorjatarta ja mahakas ”bagdadilainen kauppias” poseeraavat Vienolan portailla. Ongelmana vain on, että kuvassa eivät ole Katri Vala, Elina Vaara ja Lauri Viljanen, kuten on väitetty… kuvassa on todennäköisesti Paavolaisen serkkuja.

Maijalan teos on myös tärkeä aatteellinen ja poliittinen ajankuva; kokihan Katri Vala niin sortovuodet, sisällissodan, 1930-luvun kuohunnan kuin vielä sotavuosiakin. Aika oli jopa omituinen, vähintäänkin kaksijakoinen, murroksellinen ja myrskyisä; sen ihanteet suorastaan ihmetyksen aiheita.

Tuberkuloottinen nainen oli siis eroottisesti kiehtova samaan aikaan, kun valistuskampanjat varoittivat taudin tartuttavuudesta ja parantolat pyrkivät eristämään sairaat yhteiskunnan ulkopuolelle. Vielä 1930-luvun vaihteessa valistus ei kuitenkaan ollut pystynyt murtamaan 1800-luvulla rakentunutta kiehtovan romanttista käsitystä tuberkuloosista taiteilijain ja boheemien sairautena, joka veti ihailijoita myös Katri Valan puoleen … Suomessa tuberkuloosi sai leiman erityisesti runoilijoiden sairautena.

Muoti-ilmiöiden luoja ja dekadentti esteetikko Paavolainen pyrki … luomaan elämästään ja kirjallisesta seurapiiristään taideteosta, jonka osaksi hän halusi asetella myös Katri Valan, tämän vastusteluista huolimatta.

Katri Valaa paiskattiin monenlaisilla määreillä: modernin runon airut, eksotiikan papitar, tulenkantaja, rauhanaktivisti, poliittinen vanki, keuhkotautinen. Hän oli etsijä, oikeastaan aina jotenkin koditon, mutta silti vankka, periksiantamaton, periaatteellinen. Paitsi runoilija, hän oli myös opettaja ja äiti.

Runoilijan kyvyt huomattiin ja tunnustettiin jo nuorena, mutta niitä osattiin kyllä myös kyseenalaistaa, jopa naurettavin tavoin:

… Arti käsitteli runon syntyä Katri Valan runoudesta ottamiensa esimerkkien kautta. … piti … mitatonta runoutta luonnosmaisena ja korjasi omasta mielestään keskeneräisen … runon mitalliseksi.

Katri Valan rinnalla kirjan tärkeä henkilö on hänen veljensä Erkki, joka oli Nuoren Voiman ja Tulenkantajien keskeisiä hahmoja, vaikka hänen merkityksensä tulenkantajille on kirjallisuushistorioista häivytetty.

Viljaisen perinteen hallitsemassa kirjallisuushistoriallisessa kertomuksessa Erkki Valan tulenkantajuus on siivottu pois… Hän ei saanut mahdollisuutta kiistää vallalla ollutta kertomusta.

Veljen kirjoittama julkaisematon, keskeneräinen ja siten arkistoon hautautunut elämäkerta sisarestaan on lukuisten kirjeiden lisäksi ollut Maijalalle keskeinen lähde. Käsitys tulenkantajistakin saa kyytiä:

Paavolaisen ympärille löyhästi ryhmittyneen 1920-luvun kirjailijapiirin nimeäminen tulenkantajiksi onkin jälkeenpäin luotu kirjallisuushistoriallinen kertomus, …ryhmä ei ollut yhtenäinen, eivätkä he jakaneet samanlaista käsitystä nykyaikaisen runouden ihanteista. Päin vastoin, Lauri Viljanen itse hyökkäsi voimakkaasti vapaata mittaa kirjoittanutta Katri Valaa vastaan, vaikkakin juuri hän halusi … profiloida varsin hajanaisen joukon yhtenäiseksi ryhmäksi … halusi pitää yllä itämaista saagaa, josta oli tullut olennainen osa tulenkantajien legendaa.

Hienon runoilijaelämäkerran lisäksi teos on kattava esitys Katri Valan elinajan (ja osin sen jälkeisestäkin) suomalaisesta kulttuuri-ilmastosta, aikakauden aatteellisista kiistoista ja kärkevästä vastakkainajattelusta. 1930-luvun kärjistyneessä poliittisessa ilmapiirissä rauhanaatteellinen niin fasismin kuin kommunisminkin vastustaja jäi kaikkien tukea vaille.

…1930 vahvistettu uusi yhdistyslaki mahdollisti ”vastoin lakia ja hyvä tapoja” toimivien yhdistysten lakkauttamisen…Juuri tähän lakiin vedoten lakkautettiin keväällä 1932 Suomen Clarté*, Hiilet-yhdistys, jossa Katri Vala oli mukana. Monia yhdistyksiä, niin myös Tulenkantajain seuraa, ryhdyttiin tarkkailemaan ja valvomaan.

Kirjassa on (nykyisin melko harvinaisesti) kattava henkilöhakemisto. Minua olisi helpottanut, jos Erkki Vala (joka, toisin kuin sisarensa, vuonna 1928 muutti nimensä virallisesti) olisi löytynyt hakemistosta myös Erik Wadenströminä. (Ja on toki harmi, että Klaus on hakemistossa Kalaus.)

*Toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälinen sodan- ja nationalisminvastainen liike

Ebba Stenbockin elämä

Millaista oli suomalaisen aateliston elämä 1500-luvulla? Oliko naisilla vaihtoehtoja tai valtaa?

Anu Lahtisen asiantunteva elämäkertateos Ebba, kuningattaren sisar (Atena, 2021; 196 sivua) valottaa asiaa Ebba Stenbockin (k. 1614) – leskikuningatar Katarinan sisaren, Kustaa Vaasan kälyn ja Klaus Flemingin vaimon sekä kuuden lapsen äidin – kautta.

Anu Lahtinen kertoo niukkaan kirje- ja asiakirjalähteistöön nojautuen kiinnostavalla tyylillä 1500-luvun maailmasta ja elämästä. Hän kuvaa lämpimiä ja läheisiä perhesuhteita lasten ja vanhempien sekä sisarusten välillä, mutta myös sukulaisten armottomia kuolemantuomioita. Stenbockin ja Flemingin suvut kuuluivat valtakunnan mahtavimpiin. Aikakausi kuohui poliittisia juonitteluja, omaisuusriitoja ja maanpetturuustuomioita, joissa päitä putoili tiuhaan tahtiin.

Kaikkea muuta kuin kansan rakastama Klaus Fleming kukisti nuijasodan, mutta sen jälkeen Ebba jäi leskeksi. Ruotsin puolella valta oli jo Kaarle-herttualla (myöhemmin Kaarle IX), mutta Ebba ei voinut miehensä jäljiltä muuta kuin olla laillisen, joskin Puola-Liettuassa lymyävän, kuningas Sigismundin puolella. Niin hän joutui johtamaan Turun linnan puolustusta. Leski oli vielä tuolloin, ennen vahvaa keskusvaltaa, suvun arvovaltaisin edustaja miehensä jälkeen, kunnes uusi päällikkö valittiin.

Kuten niin usein on käynyt aikojen saatossa, Ebban pyrkimykset valuivat suurelta osin tyhjiin. Hänen ja hänen lastensa elämästä kului monta pitkää vuotta vankeudessa ja sen jälkeen oikeuksista kamppaillessa. 1590-luvun tapahtumat jättivät jälkensä vuosikymmeniksi eteenpäin, ja vielä 1620-luvulla kiisteltiin Anna Flemingin ja Klaus Flemingin perillisten oikeuksista suvun maaomaisuuteen.
Voi toki olla, että nämä kamppailut eivät sävyttäneet jokapäiväistä arkea, joka saattoi olla valoisampaa.

Lahtinen luo Ebbasta niin monipuolisen ja kokonaisen kuvan kuin 400 vuoden takaisesta henkilöstä lie mahdollista. Kirja saa toivomaan, että olisi mahdollista tietää enemmän tuon aikakauden ihmisten arkielämästä ja ajatuksista – muustakin kuin valtataisteluista ja sodista, joita historiankirjoitus on pullollaan.

Kirjan kannessa on Helene Schjerfbeckin maalaus ”Ebba Stenbock” (1879) ja hänet on maalattu myös Albert Edelfeltin teokseen ”Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista”. Oikeasti emme tiedä, miltä hän näytti, sillä elinaikana tehtyä muotokuvaa ei ole säilynyt.

Kirjan kuvituksena on muun muassa otteita kirjeistä, joita ei tosin pysty asiaa opiskelematta lukemaan. 1500-luvun ruotsinkielisten käsialojen tulkitseminen ei käy keneltä vain, mutta Anu Lahtinen lukee tekstejä sujuvasti. Tekoälykin voidaan siihen ehkä joskus opettaa.