Aina vain parempaa

Ruotsissa on valtava määrä loistavia rikoskirjailijoita. Yksi heistä on Kristina Ohlsson. Varjelijat (WSOY 2013. Änglavakter, 2011; suom. Outi Menna) on hänen kolmas dekkarinsa eikä laatu ole taatusti huonontunut.

Varjelijoiden alkaessa Olhssonin vakiopäähenkilö Fredrika Bergman palaa äkkipäätöksellä äitiyslomalta sopivasti osallistumaan Alex Rechtin erikoisryhmän juuri alkavaan hankalaan tutkintaan.

Metsästä on maan alle kaivettuna löytynyt paloiteltu nuoren naisen ruumis ilman päätä ja käsiä. Onko hän kaksi vuotta sitten kadonnut Rebecca Trolle? Juttu monimutkaistuu, kun naisen jäännösten läheltä, syvemmältä löytyy lähes kolmekymmentä vuotta aikaisemmin haudattu miehen ruumis. Epäiltyjä on paljon, mutta aikajänne rajaa jo teoriassa monet heistä ainakin aiemman murhan mahdollisten tekijöiden ulkopuolelle.

Koko henkilökaarti – niin poliisit, heidän lähipiirinsä kuin epäillytkin – on mielenkiintoinen; kaiken huippuna aikoinaan huippusuosittu lastenkirjailija, joka sittemmin menetti maineensa ja vapautensa eikä ole puhunut vuosikymmeniin.

Murhien tutkinnan edetessä kronologisesti ja monilla rintamilla sijoittuu varsinaisten lukujen väliin kuulustelupöytäkirjoja näitä tapahtumia myöhemmästä sisäisestä tutkinnasta. Niiden perusteella tutkinta näyttäisi lopulta menevän pahasti vikaan. Katkelmien lukeminen lisää kiristyvää jännitystä entisestään, sillä kaikilla jutun päätutkijoilla – Alexilla, Rebeccalla ja Peder Rydhillä – on pelissä myös henkilökohtaisia panoksia.

Varjelijat ei tunnu viidensadan sivun pituiselta, vaan etenee niin vauhdikkaasti, nopeasti ja taidokkaasti, että loppuu melkein kesken.

Pythoneista perusteellisesti

Monty Pythonin maailma Monty Pythonin mukaan (toim. Bob McCabe; Like, 2008) on toki mielenkiintoista luettavaa kaikille tuon nykyaikaisen tv-komedian sekä isän että äidin ystäville, mutta on se välillä vähän turhankin perusteellinen.

Etenkin alkupuolellaan opus toistaa itseään, kun jokainen Python kertoo niin taustastaan, kouluvuosistaan kuin yliopistoajastaankin – usein toisiaan tai samoja tapahtumia kerraten, ehkä josku vähän eri tavoin muistaen – ennen kuin päästään itse asiaan.

Eli siihen, miten syntyi Monty Python’s Flying Circus, jota ilman yksikään nykyinen tv-komedia ei olisi lähellekään sellainen kuin on.

Kirja on tekijöidensä – Graham Chapman (postuumisti), John Cleese, Terry Gilliam, Terry Jones, Eric Idle, Michael Palin – näköinen ja oloinen sisältäen hulvattomuutta, ironiaa, anarkiaa, yhteiskuntakritiikkiä, tunnustuksia, paljastuksia, päiväkirjaotteita, tragediaa, komediaa, farssia, purevia riitoja, rakkautta, kuolemaa, rahavaikeuksia… Läpi käydään niin tv-sarjan eri tuotantokausien vaiheet kuin jokaisen elokuvankin tekeminen.

Vaikkakin pitkä ja perusteellinen, on kirja silti nopea- ja helppolukuinen, ja suositeltava sukellus viihteen historian ihmeelliseen maailmaan.