Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja paranee kirja kirjalta. Sarjan seitsemäs osa Tankkien kesä (Otava, 2016; 412 sivua) on upeasti kirjoitettu, taitavan moniääninen ja pakahduttavan tosi romaani muutamasta helteisestä kesäpäivästä savolaisessa pikkukaupungissa Euroopan hulluna vuonna 1968.
Tankit jyräävät Prahassa ja moni muistaa vielä tankkien jyrinän vuonna 1944. Eräänlaiset tankit jyräävät myös suomalaisia kaupunkeja, kun puutalokortteleita tuhotaan ja kerrostaloja rakennetaan tilalle suurten maaltamuultoaaltojen vuoksi. Kaikille ei riitä työtä Suomessa ja toiset lähtevät Ruotsiin — niin kuin pikkuisen Hillan vanhemmat. Kähkönen on aina ollut taitava asettumaan lapsen näkökulmaan — loistavana esimerkkinä sarja edellinen romaani Hietakehto — eikä tämän romaanin lapsihahmo, Anna ja Lassi Tuomen hoiviin jätetty pikkuinen jätä kylmäksi sen enempää minua kuin muuten niin kovapintaisia isovanhempiaankaan.
Romaani luullakseni toimii hyvin, vaikka Kähkösen moninaiseen henkilöiden joukkoon tutustuisi vasta nyt, mutta jotenkin luulen, että aiemmat osat lukenut saa enemmän. Itse aloitin Hietakehdosta, jonka jälkeen oli luettava koko sarja. Ehkä Mustista morsiamista ei edes kannata aloittaa, en tiedä. Sen tiedän, että Kähköstä kannattaa lukea.
Romaanilla on monta kertojaa ja jokaiselle heistä Kähkönen kirjoittaa taitavasti oman äänen, oman näkökulman, omat mielipiteet ja omat näkökulmat menneeseen ja nykypäivään. Miten paljon Kähkönen onnistuu kertomaan sanoillaan ja miten paljon vielä rivien välissäkin on luettavaa. Kun ulkopuolista kertojaa ei ole, vaan tarina etenee preesensissä jokaisen kertojan kautta, kietoutuvat tapahtumat useisiin eri näkökulmiin, muistoihin ja ajatuksiin kiihkeän vastustamattomalla tavalla. Häkellyttävän, koukuttavan, tunteikkaan taitavaa.
En mahtunut saliin, kun Kähkönen kertoi kirjastaan Kuopion kaupunginkirjastossa 20.9. Täytyy yrittää uudelleen 10.10. Voit kuunnella kirjailijan lyhyen haastattelun myös Yle Areenasta.
Tuulevin lukublogi 