Perheressukka reissussa

David Nicholls on kevyttä mutta kirpeää viihdettä kirjoittava britti, jonka teosten uusin suomennos Yhtä matkaa (Otava, 2016; Us, 2014; suomentanut Inka Parpola; 445 sivua) pureutuu puolisyvällisen humoristiseen tyyliin kariutuvan avioliiton ja oman lapsen aikuistumisen viisikymppisessä miehessä aiheuttamaan paniikkiin.

Päähenkilö on 54-vuotias biokemisti Douglas Petersen, joka ei ole koskaan rentoutunut ja pitää asiantilaa hyvänä. Sitten Connie-vaimo ilmoittaa haluavansa avioeron juuri, kun pariskunnan on määrä lähteä kiertämään Europpaa pian kotoa pois muuttavan poikansa Albien kanssa. Matka päätetään toteuttaa, mutta yhdistämisen sijaan se erottaakin perheen kolme jäsentä, joista jokainen kipuilee omalla tavallaan ja omista syistään.

Matkakertomuksen väleissä Douglas muistelee parikymmenvuotista avioliittoa, jonka onnistumismahdollisuudet vaikuttavat sitä epätodennäköisemmiltä mitä enemmän parin taustoista, luonteista ja kiinnostuksenkohteista tulee ilmi. Tarina etenee siis kahdella aikatasolla: Connien ja Douglasin nuoruudessa 60-70-lukujen taitteen Lontoossa ja perheen nykyisyydessä meidän aikamme Euroopan kultturimatkailukohteissa.

Kaikki edellä kerrottu huomioiden ei uskoisi, että kyseessä on vetävästi kirjoitettu, hauska, liikuttava, sujuvasti etenevä ja viihdyttävä yhdsitelmä matkakertomusta, parisuhderomaania ja tarinaa itsensä löytämisestä. Nicholls on taitava kirjoittaja, jolta moinen onnistuu.

Agathan tyyliin tuntureilla

Norjalainen Anne Holt on nostanut dekkarissaan 1222 (Gummerus, 2008) jälleen päähenkilöksi Hanne Wilhelmsenin, vaikkei tämä enää poliisi olekaan. Pyörätuolilla liikkuva, halvaantunut Hanne, joka on matkalla Oslosta Bergeniin, joutuu näet evakkoon syrjäiseen, 1222 m korkeudessa sijaitsevaan tunturihotelliin, niin kuin kaikki muutkin raiteilta suistuneen junan matkustajat – mukaanlukien sala(perä)isen lisävaunun matkustajat.

Vaikka jo myrsky tuo teokseen oman jännityksensä, tapahtuu hotellissa pian murha jos toinenkin, eikä Hanne pääsee pakoon rikostutkijan luontoaan. Eristetyssä, vieraiden ihmisten muodostamassa piirissä hän joutuu myös kommunikoimaan enemmän kuin vuosiin, jopa solmimaan ihmissuhteita, vaikkei halua tuntea mitään tarvetta sellaiseen.

1222 on kunnianosoitus klassiselle dekkarille, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin nyky-Norjaan. Ei teoksessa syyttä viitata Agatha Christien 10 pieneen neekeripoikaan, onhan molemmissa tapahtumapaikkana rajattu, suljettu alue, jossa alkaa tapahtua murhia. Väkeä Holtin romaanissa on sentään reilusti kymmentä enemmän, ja murhaajakin löytyy ennen kuin koko joukko on päässyt hengestään.

Paitsi kevyehko ja varsin viihdyttävä dekkari, on 1222 myös eräänlainen pienoiskuva Norjasta ja norjalaisista, jotka yltäkylläisyydessään ovat tulleet itsekkäiksi ja ahneiksi, vain omaa etuaan ajaviksi ja haluttomiksi auttamaan muita.