Ihmisiä kaupan

kansikuva

Sara Blædel kirjoittaa ajankohtaisia ja vakaviakin rikosromaaneita nyky-Tanskasta. Hyvästit vapaudelle on kolmas dekkari, jonka pääosissa ovat rikostutkija Louise Rick ja hänen toimittajaystävänsä Camilla Lind. Romaanissa Hyvästit vapaudelle (Karisto, 2015; Aldrig mere fri, 2008; suomentanut Virpi Vainikainen; 389 sivua) kirjailija paneutuu ihmiskaupan julmaan maailmaan.

Samoihin aikoihin kun Louise työtovereineen alkaa tutkia raa’asti murhatun prostituoidun murhaa, löytää Camillan kouluikäinen poika kirkon ovelta hylätyn vastasyntyneen. Tapauksilla on kytkös, jonka lonkerot ovat monimutkaiset ja vahvat. Iloisen ja vapaamielisen Kööpenhaminan kaduilla käydään valtataisteluja, joissa ihmishenki — etenkään naisen tai lapsen — ei ole minkään arvoinen.

Romaani on jännittävä ja sujuva. Henkilöt ja miljööt tuntuvat todenmukaisilta. Kirjailija on taitava pukemaan ajatuksia herättävää asiaa viihteen kaapuun.

Mainokset

Pahassa pulassa

Tiivistunnelmainen trilleri Teräsarkku (Otava, 2014; 414 sivua) on jo kymmenes osa Taavi Soininvaaran Ratamo -sarjassa.

Kaikki alkaa 19.4. teräksisessä siilossa, josta suojelupoliisin osastopäällikkö Arto Ratamo herää kädet kahlittuina ja kykenemättömänä sulkemaan tai räpyttelemään silmiään. Sitten palataan kuusi vuorokautta taaksepäin kertomaan, miten tähän on päästy aloittamalla Ratamon isän hautajaisista ja nigerialaissyntyisen prostituoidun kuolemasta. Väliin on sijoitettu salaperäisen Lintu-nimisen hahmon muistoja.

Samaan aikaan Ratamon toimittajaystävä Essi Kokko jahtaa Turkissa ja Saksassa jymyjuttua finanssikeinottelijoista, jotka ruokkivat eurokriisiä ja ajavat EU:ta liittovaltioksi.

Aineksia jännärissä siis riittää. Tunnelma on tiivis ja tapahtumat etenevät vaihdikkaasti usealla näyttämöllä. Ihmiskohtalot ovat rankkoja, keneenkään ei voi luottaa edes poliisiorganisaatioissa, pahikset ovat hirviömäisiä, valta sokaisee, ahneus hallitsee.

Hurjuutta ja kurjuutta kevennetään lyhyillä historia- ja maantiedetietoiskuilla, joilla on joskus vain hento yhteys teoksen tapahtumiin ja teemoihin, sekä oudoilla puujalkavitseillä.

Syyllinen Ratamon pinteeseen on ilmeinen turhan varhain ja syö siten jännitettä kirjan loppupuolella, vaikka piinaava tilanne jatkuu lähes viimeisille sivuille asti. Kelpo trilleri kuitenkin.

Rahoituslaitoksissa ja teollisuudessa työskennelleen juristikirjailijan kolumneja.<

IMG_4033.JPG

Kansainvälisen tason trilleri Suomesta

Taavi Soininvaaran Leo Kara -sarjan kolmas osa Punainen jättiläinen (Otava, 2011) on huippuluokan poliittista jännitystä, joka suorastaan pelottaa. Nykyaikaan sijoittuvan tarinan tapahtumavuotta ei kerrota, mutta päivämäärät suhteessa viikonpäiviin osuvat kyllä tämän vuoden lokakuuhun. Toivottavasti Soininvaara ei ole hyvä ennustaja.

Kaikki ei suinkaan ole ennustusta tai fiktiota, vaan raakaa todellisuutta, jossa elämme: orjatyövoimaa, ihmiskauppaa, länsimaita lamauttavaa terrorismia, julmaa kiristystä, sairasta juonittelua, politiikan ja talouselämän pimeitä kytköksiä. Punainen jättiläinen ei ole helppoa luettavaa, vaikka onkin erittäin sujuvaa ja hienoa tekstiä. Asia vain on sen verran painavaa ja tyyli sen verran rosoista, ettei jännityslajityypistä huolimatta pelkän viihteen ehdoilla edetä; tämä kirja pistää ajattelemaan.

Toisena päähenkilönä jatkaa Karan lailla Kriittisestä tiheydestä (2009) ja Pakonopeudesta (2010) tuttu Kati Soisalo, lapsensa kadottanut lakimies, jonka ex-mies, narsistinen psykopaatti Jukka Ukkola, on mielestäni yksi karmivimmista henkilöhahmoista kotimaisessa kirjallisuudessa. Kammoan hänen hahmoaan enemmän kuin tämän sarjan palkkatappaja-Manasta, joka on enemmän tappokone tai tuhoamisrobotti kuin ihminen. Karan ja Soisalon henkilöhahmot syvenevät entisestään, mutta Soininvaara kuvaa huolellisesti myös sivuhenkilönsä – myös he, joiden kohtalona on vain vilahtaa jossakin juonenmutkassa.

Juonikuviot ovat todella mutkikkaita ja kaikki tuntuu kytkeytyvän kaikkeen. Edes Karan suhde wieniläiskapakoitsija Nadineen ei taida olla sattumaa, kun käy ilmi, kuka on itsellisen naisystävän isä. Soisalon lapsen katoamisestakin paljastuu yhä villimpiä käänteitä. Silti kaikki toimii ja sopii yhteen, sillä Soininvaara on ilmiselvästi tehnyt taustatyönsä huolellisesti ja punonut tapahtumat toisiinsa jättämättä juonilanganpätkiä roikkumaan.

Tapahtumapaikkana on koko maailma. Britanniassa korkean tason vakoilija paljastuu myyräksi. Suomessa huippuvaikuttajien salaseuran Kabinetin jäseniä kuolee vähän väliä. Salaseuratyyppinen tutkimuskeskussäätiö Mundus Novus jatkaa matkaansa kohti maailmanvalloitusta näyttäen maistiaisina mahdistaan, miten kantoraketilla tuhotaan yhdysvaltalaisia tietoliikennesatelliitteja niin, että puhelimet, verkkoyhteydet, lennonjohto ja sähkönjakelu saadaan lamautumaan.

Trillerin vahva koukuttavuus piilee siinä, että hurjassa mielikuvituksellisuudessaan se sisältää niin paljon uutisista tuttua realismia, että sen juonekäänteisiin uskoo. Ikävä kyllä.