Loppuuko aika?

Pelon vangit (Gummerus, 2017; Rädslans fångar, 2016; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom; 325 sivua) on Anna Janssonin Gotlantiin sijoittuvan Maria Wern -dekkarisarjan kuudestoista osa. Pitkästä aikaa sarja etenee oikein vetävällä ja jännittävällä osalla.

Kesäkuisessa Visbyssä poliisi Maria Wern kollegoineen valmistautuu lomakauden turistimassoihin lieveilmiöineen, joista yksi on saarella yleistyvä kannabis, jonka alkuperää tuntuu olevan lähes mahdoton jäljittää. Huumetutkinta jää kuitenkin toiseksi, kun nuorehko yliopistotutkija löydetään murhattuna kotoaan juuri ennen Almedalen-viikolle valmistelemaansa esitelmää, jossa hänen oli tarkoitus käsitellä saaren historiaan liittyvää salaperäistä maailmanlopunkelloa.

Kesäsääkin osoittautuu oudoksi. Kesämyrsky keskeyttää niin laiva- ja kuin lentoliikenteenkin ja saari jää saarroksiin. Tilanne vaikeuttaa niin poliisitutkintaa kuin Marian alati ongelmallista yksityiselämääkin, johon tällä kertaa ilmaantuu yllätysperheenjäseneksi ongelmateini.

Dekkarijuonen ohessa Jansson herättelee suorastaan terävästi ruotsalaisia huomaamaan, miten yhteiskunta pysähtyy, jos sähköä ei ole saatavilla. Ruotsalaisethan eivät käytännössä enää käytä käteistä rahaa eikä valtio ylläpidä varmuusvarastoja. Varautuminen katastrofeihin — joiden ei tarvitse olla maailmanloppuja, sotia tai terroristi-iskuja — voi ilmastonmuutoksen edetessä olla sittenkin ihan fiksua touhua.

Mainokset

Tuhon tiellä

Kun aika loppuu (WSOY, 2015; 215 sivua) on Elina Hirvosen kolmas romaani. Eletään noin vuotta 2030 Suomessa ja Somaliassa. Tarinan keskiössä on suomalainen ilmastonmuutostutkija Laura — nainen tilanteessa, jota kukaan ei uskalla edes kuvitella omalle kohdalleen: oma lapsi mahdollisena joukkosurmaajana.

Lauran poika Aslak on aina ollut erilainen ja siksi eristetty ja eristäytyvä. Ainoan lapsuudenystävän muutettua pois hän linnoittautui ensin omaan huoneeseensa ja sittemmin avun ulottumattomiin mummoltaan vapautuneeseen yksiöön, jossa elää netin kautta. Sieltä hän uskoo löytäneensä kaltaisiaan.

Lauraa kalvaa syyllisyydentunne sekä omasta että koko ihmiskunnan puolesta. Se, ettei hän osannut auttaa poikaansa, rinnastuu siihen, ettei hänen tutkimuksellaan ja opetuksellaan ole ollut merkitystä. Aika loppuu niin pojalta kuin maailmaltakin.

Lauran tytär Aava työskentelee lääkärinä Somaliassa maailman suurimpien ongelmien — äärimmäisen köyhyyden ja väkivallan — keskellä. Hän kokee toivottomuutta, mutta tekee silti parhaansa maailmanlopun edellä.

Hirvonen kirjoittaa siitä, että aika loppuu. Ei siitä, jos niin käy. Romaani ei silti ole kyyninen. Usko maailman pelastumiseen on ehkä mennyt, mutta ihmiset voivat silti jäljellä olevan ajan lievittää kärsimystä eivätkä lisätä sitä.

Vaimo kadoksissa, sarjamurhaaja irrallaan, maailma loppumassa

Ei Paula Arvas turhaan kehunut Antti Tuomaisen Parantajaa (Helsinki-kirjat, 2010) – komeaa on teksti minustakin.

Romaani tapahtuu joulunaluspäivinä lähitulevaisuuden Helsingissä, jossa sataa koko ajan; on satanut tauotta jo kuukausia. Rannikko on osittain veden vallassa; yhteiskunta on monin tavoin romahtamaisillaan tai jo romahtanut; ilmastonmuutospakolaiset pyrkivät kohti pohjoista.

Teoksen päähenkilö on runoilija Tapani Lehtinen, jonka toimittajavaimo Johanna ei vastaa puhelimeen eikä palaa kotiin työkeikaltaan. Ylityöllistetyt poliisivoimat eivät yhtä naista ryhdy etsimään, joten Tapani aloittaa omat tutkimuksensa Johannan tietokoneelta löytämänsä ja tämän esimieheltä sekä ystäväpariskunnalta saatujen tietojen perusteella.

Käy ilmi, että Johanna on ollut tekemässä juttua Parantajaksi itseään kutsuvasta sarjamurhaajasta, jonka kohteena ovat hänen mielestään ilmastonmuutoksen syylliset ja näiden perheet. Etsimällä murhaajan Tapani uskoo löytävänsä myös Johannan.

Mitä enemmän Tapani saa selville murhaajasta, sitä enemmän hän saa uutta tietoa myös vaimostaan. Hänen luottamuksensa ja rakkautensa Johannaan voittaa kuitenkin epäilyksen ja mustasukkaisuuden.

Parantaja on tiukka rikosromaani, lohduton dystopia ja kaunis rakkaustarina.