Pii Marin -sarjan pauloissa

Eppu Nuotion kuusiosainen Pii Marin -sarja on jostain syystä jäänyt minulta lukematta tuoreeltaan, mikä on tavallaan harmi, mutta toisaalta mainiota, koska nyt koko sarjan voi lukea niin sanotusti putkeen. Olen tosin väleissä lukenut muutakin, muttei seuraavaa osaa tarvinnut kuitenkaan aina vuotta odottaa. Kiinnostuin Nuotiosta dekkaristina vasta luettuani Naisen parvekkeella. Pii Marin -sarja osoittautui lukemisen arvoiseksi.

(Huom! Jatko sisältää juonipaljastuksia.)

Sarja aloittavassa romaanissa Musta (Otava, 2006; 268 sivua) Suomen ensimmäinen mustaihoinen Ylen tv-uutisankkuri Pii Marin on juuri siirretty negatiivisen katsojapalautteen vuoksi Lounais-Suomen aluetoimitukseen, eikä hän ole samanaikaisen avoeronsa vuoksi jaksanut taistella oikeuksistaan. Rikosjuonen käynnistää raskaana olevan naispapin murha ja pian Pii huomaa päätyneensä sarjamurhaajan jäljille. Nuotio käsittelee työelämän rasismia ja seksismiä paasaamatta mutta painokkaasti. Myös tv- ja radiotoimituksen työn kuvaus on luontevaa. Rikosjuoni sen sijaan jää hieman ohueksi ja päähenkilön railakkaan persoonan ja elämäntapahtumien varjoon.

Toinen osa Kosto (Otava, 2007; 285 sivua) tuo Ylen Lounais-Suomen aluetoimituksen tiloihin tosi-tv-sarjan kuvaukset ja niissä tapahtuvan murhan. Juttu vuotaa pian median reposteltavaksi eikä juuri pitkältä sairauslomalta töihin palanneen Piin aiemmin saama julkisuus paranna tilannetta. Tällä kertaa rikoksen alkujuuret löytyvät kaukaa menneisyydestä koston elettyä pitkään. Piin ja ylikomisario Heinon välille alkaa kehittyä jotakin suhteen tapaista. Piin persoonassa toivoin jo tapahtuvan jotakin kehitystä.

Maksu (Otava, 2008; 250 sivua) kuljettaa rinnakkain kahta tapatumasarjaa. Poliisi tutkii Juha Heinon johdolla päiväuniltaan siepatun vauvan tapausta. Piin pikkuveli Joel ilmaantuu yllättäen hetikohta armeijasta päästyään asustelemaan Piin kämpille eikä se siskoa juuri haittaa, koska hän viettää suurimman osan ajastaan Heinon talossa, mutta sitten Joel pidätetään raakaan pahoinpitelyyn liittyen. Tapauksia kuvataan limittäin ja kyllähän niiden välille yhteys löytyy. Melkoinen kuvio siitä muodostuukin. Pii jaksaa olla oma itsekeskeinen itsensä.

Varjo (2009,; 240 sivua) tuo monikulttuurisuuden sarjan keskiöön. Rannalta löytyy morsiuspukuinen ruumis, jolta on katkaistu vasemman käden nimetön sormi ja jonka huulet on ommeltu yhteen. Käy ilmi, että uhri oli juuri kristityn miehen kanssa avioitunut muslimiperheen tytär — vieläpä niin Pii Marinin kuin poliisilaitoksen väenkin ahkerasti käyttämän ja tunteman Fethin pizzerian omistajan tytär Shabina. Kunniamurha vai rasistinen murha? Ja missä on tuore aviomies? Piin ja Heinon suhde on ollut katkolla jo seitsemän kuukautta eli siitä saakka, kun pari varomatonta lausetta sai Juha Heinon jättämään alkumetreillä kesken pariskunnan yhdessä aloittaman Tansanian matkan. Melko raivostuttava pariskunta.

Paine (Otava, 2010; 268 sivua) on sarjan teoksista ahdistavin, jopa piinava. Piin veli on muuttanut sisarensa entiseen asuntoon ja tutustunut saman tien naapurin Irikseen ja Pasiin, joiden avoliitto on purkautunut, mutta mies jäänyt kiusallaan naisen omistamaan asuntoon kuin omaansa. Samalla kun Pii ja Juha Heino selvittelevät Piin biologisen isän kohtaloa, pariskunnan tilannetta kuvataan painetta ja piinaa lisäten koko teoksen ajan ja sen loppuratkaisua odotellessa sivuja on käännettävä tiuhaan tahtiin. Pii Marin ja Juha Heino jaksavat edelleen olla aika rasittavia ihmisiä, mutten jaksanut pillastua siitä. Muutenhan sarja on mitä mukaansatempaavin.

Loppu (Otava, 2011; 223 sivua) alkaa tilanteesta, jossa kaksi ihmistä, Raimo Piirto ja Eija Sahaniemi, katoaa samoihin aikoihin. Heidän kohtalonsa selvittäminen on yksi kolmesta juonikuviosta. Toinen on Piin ja Juhan naapuriin muuttaneen nuoren perheen omakotiunelman muuttuminen hometalopainajaiseksi. Kolmantena juonteena romaani kertoo, miten Pii vihdoin kohtaa biologisen isänsä eikä tilanne vastaakaan odotuksia. Lapsena ja nuorena Pii ei ollut kiinnostunut eikä vielä Mustankaan päähenkilönä halunnut tietää. Taisi olla oikeassa. Sarja päättyy sopivasti.

Koko sarja on sujuvasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Ihmiset vanhenevat ja ihmissuhteet kehittyvät. Jokaisessa osassa on erilainen aihepiiri ja oma teemansa. Mitään mullistavaa Nuotio ei dekkaristina luo, mutta vallan hyvin viihdyin näiden teosten parissa.

Mainokset

Rakkautta kuoleman kenttien varjossa

Kim Echlinin romaani Kadonneet (Tammi, 2009; suom. Sirkka Aulanko) on romaani rakkaudesta ja kuolemasta.

Kanadalainen Anne on kuudentoista, kun hän rakastuu palavasti kambodžalaiseen Sereyhin, joka on paennut Pol Potin hirmuhallintoa ja punaisten khmerien julmuuksia. Serey ei ole kuullut omaisistaan mitään vuosiin, koska maan rajat ovat täysin suljetut. Nuoret elävät rakastuneina ja onnellisina Annen isän vastusteluista huolimatta, kunnes Serey päättää palata Kambodžaan etsimään vanhempiaan ja pikkuveljeään.

Kymmenen vuoden kuluttua Anne, joka on opiskellut khmerin kieltä ja kaivannut rakastettuaan koko ajan, uskoo näkevänsä Sereyn televisiossa ja lähtee siltä istumalta Phnom Penhiin etsimään miestä, vaikkei ole kuullut tästä väliaikana mitään. Sinnikkäiden etsintöjen jälkeen Anne löytää Sereyn, mutta huomaa tämän muuttuneen kokonaan. Nähdessään omin silmin kuoleman kentät ja kuullessaan paikallisten valtavista kärsimyksistä, hän alkaa hiljalleen tajuta, millaisten painajaisten kanssa rakastettu elää. Silti hän haluaa jakaa tämän kanssa koko elämänsä.

Punaiset khmerit oli kommunistinen vallankumouksellinen liike, joka hallitsi Kambodžaa 1975-1979. Pol Potin johtamien punaisten khmerien tavoitteena oli luoda maahan utooppinen maatalousyhteiskunta: kaupungit tyhjennettiin ja väestö pakkosiirrettiin pakkotöihin kuoleman kentille. Markkinatalous, raha ja yksityisomaisuus lakkautettiin. Lääkkeitä ja sairaaloita ei ollut. Kirjat, musiikki ja uskonnot kiellettiin. Hirmuhallinnon aikana arvioidaan ainakin kahden miljoonan kambodžalaisen menehtyneen aliravitsemukseen, sairauksiin ja teloituksiin. Lisäksi miljoonat rampautuivat tai menettivät muuten terveytensä. Oikeudenkäyntejä hirmuhallintoa vastaan on vasta aloiteltu.

Echlin kuvaa kirjassaan sekä rakkauden että pahuuden voimia. Hän asettaa vastakkain yhtäältä yksilön rohkeudesta ja peräänantamattomuudesta kumpuavan henkisen vahvuuden, joka johtaa lopulta ehdottomuuteen, ja toisaalta Pol Potin sotilaiden joukkopsykoosista ja vallan sokaisevuudesta nousevan fyysisen ylivoiman maailmassa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Kadonneet kertoo, mihin kaikkeen ihminen pystyy niin hyvässä kuin pahassa. Aiheestaan huolimatta romaani on kaunis ja runollinen. Aiheensa vuoksi se on sekä syvästi koskettava että vihaksi pistävä.