Finlandia-voittaja ajatteluttaa

kansikuva

Jussi Valtonen voitti vuoden 2014 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon lavealla romaanillaan He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi, 2014; 559 sivua). Romaani on raskas monin tavoin: runsas, tärkeä, vakava ja yksityiskohtainen. Laaja teos on kuin monta romaania — teemoinaan ei sen enempää kuin fanatismi, medikalisaatio, oikeudenmukaisuus, tieteen vapaus, tutkimusetiikka, ydinperheen kriisi, yksilönvapaus ja yksityisyydensuoja — yhteenkiertyneinä.

Tarina alkaa Helsingissä 1990-luvulla ja loppuu Baltimoressa lähitulevaisuudessa. Keskushenkilöitä ovat neurotieteen professori Joe Chayefski ja hänen lyhytaikainen entinen vaimonsa Alina sekä heidän poikansa Samuel, jota Joe ei ole tavannut sitten varhaislapsuuden. Henkilökuvaus on kauttaaltaan taitavaa — perusteltua, taustoitettua ja päähenkilöiden osalta sisältäpäin nähtyä.

Vaikka romaani on älykäs ja kertoo tiedemaailmasta ja tutkijoista, se ei ole lainkaan vaikealukuinen, vaan mukaansatempaava sekoitus kehityskertomusta, ihmissuhderomaania ja jännitystarinaa mausteinaan kuvaukset kulttuurien tragikoomisisista yhteentörmäyksistä niin kotona kuin työpaikallakin, puolivahingossa alkaneen parisuhteen lohduttomasta puhumattomuuden kierteestä, kuilusta vanhempien ja heidän teini-ikäisten lastensa maailmojen välillä, tiedeyhteisön sisäisestä kilpailusta ja valtapelistä ja paljosta, paljosta muusta.

Elämmekö me jo tässä dystopiassa, jonka Valtonen vakuuttavasti vyöryttää esille: aivoja muokkaavat lääkeaineet, ajatuksemme ja mielitekomme tunnistavat älylaitteet, markkinoiden valta yli tieteen ja etenkin siitä julkaistavien tulosten, kyvyttömyys kuunnella ja keskustella oman totuuden toitottamisen sijaan? Alistuuko, taantuuko ihminen pörssiyhtiöiden tuotteiden — lääkkeiden, laitteiden, pelien ja mediasovellusten — halukkaaksi koekaniiniksi?

Tätä romaania voi takuuvarmasti sanoa ajatuksia herättäväksi.

Mainokset

Oi lapsuus, voi nuoruus

Susan Fletcherin esikoisromaani Irlantilainen tyttö (Like, 2010; Eve Green, 2004; suom. Jonna Joskitt) on tunnelmallinen ja intensiivinen lapsuus- ja nuoruuskuvaus, jonka minäkertoja Evangeline jää seitsemvuotiaana orvoksi yksinhuoltajaäidistään ja muuttaa Brightonista walesilaiseen pikkukylään asumaan isovanhempiensa luo.

Lapsen elämässä muuttuu lähes kaikki. Vaikka maatila kotina ja uusi koulu olisivat jo tarpeeksi, tapahtuu kylässä tragedia, joka muuttaa kaikkien elämän, eikä vähiten nuoren Even, joka toimii tunteidensa viemänä, lapsen logiikalla ja seurauksia ajattelematta.

Kertoessaan tarinaansa ja samalla vanhempiensa tarinaa Eve on jo kolmekymppinen ja odottaa esikoistaan isovanhemmiltaan perimässään talossa aviopuolisonaan Daniel, joka oli talossa renkinä Even lapsuudessa. Even kertomus polveilee aikatasolta toiselle ja liikkuu nopein kääntein eri tilanteiden ja tapahtumien välillä.

Tarinassa on salaisuuksia ja valheita, kiusaamista ja petturuutta, mutta silti positiivinen tunnelma. Eve on selviytyjä; hän pärjää, oppii olemaan välittämättä juoruista, pahoista puheista, menneisyyden haamuista. Vaikeaa hänen on oppia antamaan itselleen anteeksi lapsuuden tekoja, joilla oli kohtalokkaat seuraukset.

Suomennoksen nimivalinta ei mielestäni ole onnistunut.