Naisten elämää

– Nyt Elli otat ilon irti elämästä. Niin kauan siellä Hallanmökissä märkänit ja piikapaikoissa rehkit.

Kunnes jalkasi kantavat (Stresa, 2019; 305 sivua) on Pirjo Puukon ensimmäinen romaani. Kahden naisen, äidin ja tyttären, tarinat vuorottelevat eri aikatasoilla.

Elli ei ollut tottunut kilttiin puheeseen eikä tiennyt miten pitäisi vastata. Täti kyseli kaikenlaista, mikä oli outoa ja uutta, ja puhuminen kainostutti.

Kirjan päähenkilöistä 1920-luvulla syntynyt Elli riutuu äidittömänä rakkaudettomassa ja muutenkin puutteellisessa lapsuudessa itäsuomalaisella pientilalla sotien välissä ja elää vapaan, mutta ankaran ja yksinäisenkin nuoruuden sotavuosina.

Huoneessa oli vuode, pöytä ja tuoli, ja nurkassa pieni kaappi vaatteita varten. Se riitti. Se oli niin paljon enemmän kuin milloinkaan ennen. Tilantuntua ei tehnyt pieni huone vaan se, kun sai itse määrätä ajasta, jonka huoneessa oli.

Hänen tyttärensä Anitan lapsuutta ja nuoruutta muovaavat kaupungistuminen ja muut suuret yhteiskunnalliset muutokset 1950-70-luvuilla.

Sunnuntait ollaan aina kotona. Illalla äiti riisuu pyhämekon ja luuliivit ja panee ne kaappiin odottamaan seuraavaa sunnuntaita. Kaikki turvasatamat ja tukipilarit ovat heiltä piilossa. Maalla kasvaneet aikuiset ovat hämillään ja kiertävä kerrostaloasunnoissa kehää kuin eläimet häkissä.

Äidin ja tyttären suhde on hankala.

On vaikea lohduttaa ihmistä, joka ei osaa katsoa itseensä. Äiti on hyvä mykkäkoulun opettaja. Hän on silti äitini…

Tarina näistä naisista ja muuttuvasta maailmasta heidän ympärillään on kiinnostava ja Puukko kertoo sen taitavasti vivahteikkaalla suomella. Lukemiseen toi tuttuuden tunnetta ja ylimääräistä iloa se, että huomasin monet tapahtumapaikoista hyvinkin tutuiksi.

Poikkeus: Sain kirjan kirjailijalta Helsingin kirjamessuilla.

 

Rikos ja rakkaus

Marja-Leena Tiainen on monipuolinen kirjailija, mutta Rakas Natasha (Myllylahti, 2019; 223 sivua) taitaa olla ensimmäinen dekkari häneltä. Toki esimerkiksi Kahden maailman tytössä on jännityselementtejä, mutta nyt ollaan rikosten ja rikollistenkin maailmassa. Jännityksen rinnalla tarinassa on romantiikkaa, mutta myös kipuilua nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa.

Vartijaksi opiskelevan Joel Leinosen elämä on kaikin puolin mallillaan, kunnes hän täysi-ikäisyyteensä kynnyksellä tapaa biologisen isänsä Turkan. Turvallisesta perheestä, mukavasta kaveripiiristä ja selkeistä tulevaisuudensuunnitelmista huolimatta Joelin elämään tulee myös varjoja ja vaaroja.

Joel tunsi olevansa keskellä rikoselokuvaa, mutta viihdyttävän jännityksen sijasta hän tunsi lamauttavaa pelkoa.

Ensin Joel huomaa puolivahingossa, että Turkalla näyttää olevan mitenkuten kitkuttelevan autokauppansa ohella hämäriäkin bisneksiä, joihin liittyy rikollinen liivijengi. Sitten Turkka yllättäen kuolee. Hautajaisissa Joel tapaa Turkan puolison tyttären Natashan ja rakastuu päätä pahkaa. Kaunis Natasha on aloitteleva malli, mutta myös oikullinen ja salaperäinen nuori nainen.

Välillä Joelista tuntui, että Natasha vain leikki hänen kanssaan. Tytön elämänasenne oli huomattavan paljon pinnallisempi kuin hänen omansa. Natashan tunteet heittelivät laidasta laitaan.

Liittyvätkö Turkan ja Natashan salaisuudet jotenkin toisiinsa? Mihin kaikkialle rikollisjengin lonkerot yltävät itäsuomalaisessa pikkukaupungissa? Entä venäläisten ökyrikkaiden, jotka omistavat hulppean huvilan, jossa Joelkin käy työharjoittelussa vartijana?

Joel on erittäin luotettava ja myös perin luottavainen. Hän ei halua tehdä mitään väärää eikä oikein usko muidenkaan haluavan. Rakastuminen Natashaan sekoittaa hänen moraalisen kompassinsa ja tekee hänestä myös hieman tyhmän – tai ainakin sokean.

Natashan touhut tuntuivat Joelista uskomattomilta. Miten ihmeessä joku kykeni sotkemaan asiansa niin perusteellisesti?

Rakas Natasha on viihdyttävä ja sujuva realistinen nuortenromaani, jonka aikuinenkin lukee mielellään.

 

(En voi olla huomauttamatta pienestä kauneusvirhestä: Ehkä Natasha ei osaa kovin hyvin ranskaa ja vain kopioi – kenties itselleen osoitettua – puhuttelua kirjoittaessaan Joelille, tai sitten kirjailija, tai viimeistään oikolukija, ole huomannut ranskan ma chérien olevan feminiinimuoto, vaikka Joelin puhutteleminen vaatii mon chéri -maskuliinin.)

 

 

 

 

 

 

Maaseuturomanttisen sarjan avaus

Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella (Karisto, 2017; 190 sivua) aloittaa maalaisromanttisen kirjasarjan. En ole tämäntyyppisen kirjallisuuden suurkuluttaja, mutta luin sujuvan ja leppoisan romaanin oikein mielelläni ja viihdyin sen parissa.

Romaanin päähenkilö Riina on vastavalmistunut opettaja, joka avopuolisostaan juuri eronneena ja työpaikkahakemuksiin vastauksia odotellessaan tulee kesätöihin itäsuomalaiselle pikkupaikkakunnalle lossirannan kahvilaan. Asumuksekseen hän saa läheisen pikkumökin, jota niin Lossari-kahvilan kuin pari mökkiäkin omistava Sirkka-täti ei nykyajan mukavuuksien puuttuessa enää vuokraa ulkopuolisille. Onneksi sää suosii koko kesän Riinan aamu- ja iltauintirituaaleja.

Lossari on suosittu kahvila vilkkaasti liikennöidyn reitin varrella, ja kun omistaja loukkaa polvensa leikkauskuntoon, saavat sen kolme työntekijää — Riinan lisäksi rempseä lukioikäinen kevarimotoristi Karoliina ja osa-aikainen pitopalveluyrittäjä Heli — huhkia pitkiä vuoroja leipomisen, myynnin ja siivouksen parissa. Töiden ohella ennättää silti jutella niin paikallisten kanta-asiakkaiden ja -asukkaiden, uuden nuoren lossikuskin, erimaalaisten turistien kuin veneilijöidenkin kanssa. Yhden kommellusten illan jälkeen alkaa yksi vihreäsilmäinen purjeveneilijä vierailla Lossarissa tuiki tiheään.

Ihmiset on kuvattu aidoiksi ja itäsuomalaiset kirjoitettu puhumaan murretta luontevasti. Miljöökuvaus luo täydellisen kesäisen idyllin. Juoni kulkee niin kuin tämäntyyppisessä tarinassa kuuluukin: pienten humorististen kommellusten, hullunkuristen väärinkäsitysten ja lievän jännityksenkin kautta kohti romanttista loppua. Ei suositella kyynikoille.

Sarjan seuraavan osan luvataan ilmestyvän keväällä 2018.