Naistenviikko — Ella

Ei ole Ellan päivä, ei. Mutta Ella Kannisen kirjoittama ja Ofer Amirin kuvaama Ellan Toscana – kyläelämää Italiasssa (Tammi, 2016; 208 sivua) on päivän kirja.

Pidin erityisesti sen kauniista kuvista, joiden avulla voi mielikuvituksessaan palata viiniköynnös-, sypressikuja- ja oliivilehtomaisemiin.

Tekstiosassa Kanninen kertoo, kuinka aikoinaan päätyi asumaan Italiaan ja miten elää siellä nyt. Hän kertoo arjestaan ja naapureistaan aikakauslehtijuttu- ja kolumnimaiseen tyyliin kevyen asiallisesti.

Suurin osa kirjan tekstitilasta on kuitenkin varattu paikallisille ruoka- ja leivontaohjeille, joiden avulla suomalainen kotikokkikin voi halutessaan (yrittää) tehdä makumatkan.

naistenviikko

Naistenviikon nimipäivät

18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Mainokset

Arianna Torinossa

kansikuva

Tuomitut (Gummerus, 2015; 457 sivua) on Vera Valan Arianna de Bellis tutkii -sarjan neljäs ja toistaiseksi paras osa. Juoni kulkee eikä samanlaisia tuntemuksia siitä, että päähenkilö on lähes superolento — kaunis, rikas, fiksu, peloton ja salaperäinen — kuin edellistä osaa lukiessa juuri synny. Arianna on inhimillinen ja vaikuttaa jopa haavoittuvaiselta — ja on raskaana.

Toki Ariannan hahmo on edelleen melkein ärsyttävä, mutta onneksi tällä kertaa mukana on myös miellyttäväksi kuvattu Ares-veli, uskonmies, joka Vatikaanin lähettämänä saapuu poliisien avuksi tutkimaan Torinon seudulla tapahtunutta pappien murhasarjaaa samaan aikaan kun Arianna Angelo-apulaisineen on tullut sinne etsimään kummallisen uskonnon, damanhurin, pariin kadonnutta sukulaistyttöä.

Romaani on kevyttä kesälukemista, vaikka siinä kuvatut teot ovatkin raakoja. Taustatytöt on tehty huolella eikä kielivirheitäkään osunut silmiin niin usein kuin edellistä osaa lukiessa. Häpeämättömän viihdyttävää.

Surullinen tarina

Dekkariviikon logo

Donna Leonin suositut Venetsiaan sijoittuvat Komisario Brunetti -dekkarit ovat mielenkiintoinen ilmiö. Dekkarijuoni on usein kaikkea muuta kuin varsinaista poliisityötä.

Brunetti kulkee ainutlaatuista kaupunkiaan ikuisesti ihaillen ja maansa raivostuttavaa hallintoa syvästi halveksien jututtamassa kaikessa rauhassa erilaisia ihmisiä, ellei pyydä laitoksen hakkerisihteeriä etsimään laittomasti milloin mitäkin tietoa tai mielistele esimiestään saadakseen etua alaisilleen tai voidakseen rauhassa tutkia kiinnostavaa juttua olipa se tärkeä tai ei. Lounaan ja päivällisen komisariolle valmistaa yleensä kirjallisuudentutkija-opettaja vaimo Paola, jolla vaikuttaa olevan vielä vähemmän työkiireitä kuin puolisollaan.

Kaikki tämä ei kuitenkaan ärsytä, vaan kiehtoo. Uskomatonta.

Samalla kun kuvaa Brunettin (poliisiksi) leppoisaa elämää, yhdysvaltalaissyntyinen Leon ruotii ankarasti pitkäaikaisen asuinmaansa erilaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia epäkohtia — tällä kertaa erityisesti tietyntyyppistä askeettista uskonnollisuutta sekä julmuutta, jonka taustalla on tietämättömyyttä ja taikauskoa.

Kultamuna (Otava, 2015; The Golden Egg, 2013, suomentanut Kaijamari Sivill; 301 sivua) on sarjan 22. osa. Tarina alkaa Daviden, kuuromykäksi tiedetyn miehen kuolemasta, jota pidetään onnettomuutena tai vahinkona. Käy ilmi, että Davide työskenteli Brunettien käyttämässä pesulassa, ja komisario kiinnostuu kehitysvammaiseksi olettamansa miehen elämästä ja kuolemasta.

Kiinnostus kasvaa, kun ilmenee, ettei Davide virallisesti edes ollut olemassa. Mikä oli Daviden tarina? Kuka hän oli? Miten hän eli? Miksi hän kuoli? Näitä selvitetään lähinnä ihmisiä jututtamalla, vaikka monet ovat vastahakoisia puhumaan poliisille tai ylipäänsä puhumaan. Kuoleman kautta avautuu ankea ja surullinen, lähes uskomaton, elämäntarina.

Mitä siitä, jos Leonin dekkareiden kuva poliisityöstä vaikuttaa epäuskottavalta ja hänen perhe-elämänsä yliauvoisalta, kun kirjailija osaa punoa ovelia juonia ja kirjoittaa kiehtovia tarinoita. Toivottavasti Leon (s. 1942) ennättää ja jaksaa kirjoittaa sarjaa samalla tasolla pysyen vielä toisen mokoman lisää.