Miksi Jane Austenia yhä luetaan

Jane Austen (1775–1817) on maailman tunnetuimpia kirjailijoita, jonka yli 200 vuotta sitten kirjoittamia romaaneja luetaan edelleen ahkerasti. Hän on suosittu kirjailija, jonka teosten pohjalta on tehty lukuisia elokuvia ja televisiosarjoja sekä kirjallisia mukaelmia, joita ilmestyy jatkuvasti. Miksi Austen vieläkin kiinnostaa ja kiehtoo?

Ei pidä väheksyä … älyllistä iloa suosion syynä. Se syntyy rikkaan tyylin, taidokkaiden kerrontarakenteiden, riemastuttavien henkilöhahmojen, tarkkaan rytmitettyjen tapahtumien sekä ilkikurisen ironian siivittämänä. … Kertojan vankkakätisyys ja terävä havaintokyky haastavat sekä lukijoiden ajattelua että heidän tarkkaavaisuuttaan.

Heta Pyrhösen teos Jane Austen aikalaisemme (Avain, 2014; 364 sivua) analysoi Austenin kuusi romaania yksityiskohtaisesti ja monipuolisesti nykynäkökulmasta, mutta taustoittaen samalla kirjoitusajankohdan elämän- ja käytöstapojen sekä Austenin kuvaaman yhteiskuntaluokan kautta. Pyrhönen pohtii erityisesti sitä, miksi Austenin henkilöt ja maailma puhuttelevat meitä edelleen, mikä on hänen tuotantonsa merkitys nykylukijalle. Teoksen lopuksi hän analysoi lyhyesti myös joitakin elokuvasovituksia sekä teosten moderneja jatko-osia, muunnelmia ja parodioita.

Pyrhösen kirjaan perehtyminen ennen kuin on lukenut Austenin romaanit — tai sen romaanin, jota koskevan luvun lukee, jos ei lue tätä kirjaa kerralla kokonaan — ei mielestäni ole suositeltavaa. Sen sijaan Pyrhösen akateemisen, muttei suinkaan kuivan, teoksen lukeminen saa luultavasti palaamaan Austenin romaanien pariin lukemaan (uudelleen) professorin usein kansainvälisiin Austen-tutkijoihin nojaavien analyysien ja tulkintojen esille nostamia paljastavia henkilökuvauksia, tärkeitä keskusteluja ja muita merkittäviä kohtauksia.

Kirjasta toki näkyy, että se on kirjallisuudentutkijan kirjoittama, vaikka alan jargonia vältetään ja kirjallisuustieteelliset termit selitetään. Itse nautin paitsi kaunokirjallisuuden myös kirjallisuudentutkimuksen lukemisesta. Pyrhösen teos sopii erittäin hyvin (meille) suomalaisille janeiiteille.

 

Mainokset

Klassikon kulisseissa

Jo Bakerin romaani Longbournin talossa (Tammi, 2014; Longbourn, 2013; suomentanut Helene Bützow) kertoo Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumista ja ajasta palvelusväen silmin.

Päähenkilönä on Longbournin, Bennetien talon, sisäpiika Sarah. Muita keskeisiä henkilöitä ovat taloudenhoitaja-kokki rouva Hill, hänen miehensä hovimestari Hill, pikkupiika Polly sekä taloon ilmaantuva salaperäinen ja vaitelias miespalvelija James Smith.

Austenin tarinassa nämä henkilöt ovat olemassa vain taustalla, statisteina. Longbournin talossa heidät herätetään henkiin, heistä tulee ihmisiä. Bennetit, Collinsit, Bingleyt, Wickhamit ja Darcyt saavat tällä kertaa jäädä sivuosiin.

Näkökulma on kiinnostava ja kertomus todenmakuinen. Pyykkipäivän työläys tuntuu; kylmänkyhmyjen kolotus koskettaa; jalkojen väsymys välittyy. Bennetien mukavan ja toimettoman elämän hinta on työtätekevien raadanta aamuvarhaisesta yömyöhään.

Jos Baker tyytyisi vain tähän, kirja olisi tylsä. Mutta romaani on paljon enemmän kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon fanifiktiota piikaperspektiivistä. Se kertoo sodasta: Britti-imperiumi sotii Espanjassa ja Portugalissa ns. Napoleonin sotia ja rahvasta se koskettaa aivan toisin kuin Wickhamin kaltaisia upseerismiehiä. Se kertoo rakkaudesta: Raatajien maailmassa mahdollisuus tunteisiin ja suhteisiin on tavallaan vapaampaa kuin yläluokan tyttöjen naimakauppamarkkinoilla. Se kertoo salaisuuksista: Kaksinaismoraalin yhteiskunnassa kaikki kärsivät.

Alusta asti on selvää, että Jamesiin liittyy suuri salaisuus. Romaani jakautuu kolmeen osaan, joista viimeinen selittää aiempia ja kokoaa kaiken yhteen, paljastaa salaisuudet.

Helene Bützowin suomennos on laatutyötä. Vain se jäi vaivaamaan, lajitteliko nainen verkkoja vai sittenkin selvitti. Alkuteosta näkemättä en voi tietää.