Korealainen palkkatappaja

Hänellä ei ollut mitään sääntöä, jonka mukaan naisia ja lapsia ei saisi tappaa; tilanne ei vain ollut tullut aikaisemmin vastaan. Hänellä ei ollut sääntöjä lainkaan. Se oli hänen sääntönsä.

Un-su Kimin Tappajat (Like, 2019; koreankielinen alkuteos teoksen nimi korealaisin kirjoitusmerkein 2010, suomennettu englanninkielisestä käännöksestä The Plotters, 2018; suomentanut Katariina Laurila; 334 sivua) on omituisella huumorilla kevennetty raakuuksia sisältävä trilleri, jonka keskiössä on vanha kirjasto. Sen hyllyväleistä johdetaan tappajaorganisaatiota, jossa juonittelijat suunnittelevat ja palkkamurhaajat murhaavat.

En tiedä, tarkoittaako alkuperäinen nimi tappajia vai juonijoita, mutta englanninkielinen tarkoittaa jälkimmäisiä.

Kirjastoa johtaa Vanha Supi*.

Vanhalle Supille tosimaailma oli fiktiota. Häntä askarruttivat vain kirjoihin liittyvät kysymykset… Miksi hän siis oli pyörittänyt salamurhaajien armeijaa viimeiset neljäkymmentä vuotta? Se ei käynyt järkeen, vaikka asiaa kuinka ajatteli. Hänen olisi pitänyt pyörittää antikvariaattia eikä murharyhmää.

Päähenkilö Reseng on kirjaston kasvatti.

Jossain siellä tyhjässä kirjastossa lymysi Resengin lapsuus, joka ei kiinnostanut ketään.

Mutta sitten Reseng antaa uhrin valita itse kuolintapansa ja joutuu itse tappolistalle.

Romaani, johon tartuin luettuani, että sen keskiössä on kirjasto, on vauhdikas ja kummallinen, muttei lainkaan niin humoristinen kuin kuvittelin, vaan pikemminkin surullinen ja syvällinen tutkielma ihmisluonnosta, yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja ihmiselämän arvosta.

”Aion elää rumaa, pelkurimaista, ällöttävää elämääni, juuri sellaista mistä puhuit, kunnes jonain päivänä kuolen siihen, että joku työntää veitsen vatsaani. Ei se minua haittaa. Olen elänyt kuin mato ja kuolen niin kuin mato.”

*Kuvittelin kirjan lukemisen ajan, että Supi on korealainen nimi siinä missä Reseng, mutta sitten löysin tiedon, että englanniksi hän on Old Raccoon eli Vanha Supi tai Vanha Pesukarhu. Veikkaan, että suoraan koreasta suomennettuna kirja olisi erilainen kuin nyt.

Suomentajalle tiedoksi, että tea towel on astiapyyhe (ei ”teepyyhe”).

 

 

 

 

 

 

Graftonin aakkossarjan loppu on luettava alkukielellä

Jostakin syystä Sue Graftonin (ainakin aikoinaan) hyvin suositun aakkosdekkarisarjan suomennoksia ei enää ilmesty. 1980-luvun Kaliforniaan sijoittuvan, yksityisetsivä Kinsey Millhonen tutkimuksista kertovan sarjan viimeisin suomennos on T niin kuin tappaja vuodelta 2008, joten uusta zetaan teokset on luettava alkukielellä. Toistaiseksi se on mahdollista W is for Wasted (2014) -dekkariin saakka, mutta X ilmestyy Yhdysvalloissa jo 25.8.

Luin lomamatkan aikana kostotarinan V is for Vengeance (Pan Books, 2012; 529 sivua) ja harmittelen, ettei loppua kohti vain paranevan sarjan suosio ole riittänyt aivan niin kauan, että koko sarja olisi olemassa suomeksikin — jäähän se vain kuudesta kiinni, jos Grafton lupaustensa mukaan saa aikaan vielä kaksi romaania. Ja miksei saisi?

Kinsey Millhone on itsenäinen nainen ja yksinyrittäjä, joka tutkii muun muassa vakuutuspetoksia ja muuta tylsää silloin, kun ei satu törmäämään johonkin henkilökohtaisesti kiinnostavaan, jolloin toimeksiantajaakaan ei välttämättä tarvita. Niin käy tässäkin tarinassa, kun Kinsey ensin todistaa törkeää myymälävarkautta ja auttaa saamaan varkaan kiinni, mutta huomaa sitten paikallislehdestä tekijän hypänneen sillalta ja saa yhteydenoton naisen sulhaselta, joka ei usko itsemurhaan.

Kinseyn minä-muotoon kirjoitetun ”tutkimusraportin” lomaan on kirjoitettu kaksi keskenään risteävää tarinaa, joista toinen kertoo varakkaasta hienostorouva Norasta, joka suunnittelee eroa petollisesta miehestään, ja toinen koronkiskuri ja rahanpesijä Dantesta, joka suunnittelee eroa rikollissuvustaan. Oleellinen osa juonta on myös pikkurikollinen Pinkyn kiristys- ja kostotarina.

Alussa olin tuskastua kaiken — esimerkiksi kahvinkeiton, pukeutumisen, huoneiden, pysäköimisen, ajoreittien — selostamiseen pikkutarkan yksityiskohtaisesti. Sitten sellainen joko väheni tai sulautui tyylikeinoksi, joka ei enää ärsyttänyt. Kokonaisuuteen — loppupuolella oli palattava lukemaan prologi uudelleen — olin lopulta hyvinkin tyytyväinen: kaikki rinnakkaiset juonenkäänteet koottiin yhteen; pahat saivat pääosin palkkansa ja ei-aivan-niin-paha uuden mahdollisuuden; päähenkilöt saivat laveassa tarinassa riittävästi tilaa ollakseen kutakuinkin uskottavia eikä vakiosivuhenkilöiden kuulumisiakaan unohdettu.

U on lukematta, kun jäin aikonaan odottelemaan sen suomennosta, joten siihen on palattava jossain vaiheessa ennen aakkosten loppupäätä.