Naistenviikko 2022 – Stella ja Desiree

Brit Bennettin romaani Mikä meidät erottaa (Tammi, 2021; The vanishing half, 2020; suomentanut Maria Lyytinen; 403 sivua) pohtii dikotomioita ja identiteettejä.

Missä kulkee valkoisen ja e-valkoisen ihmisen raja? Onko olemassa vain kaksi sukupuolta? Miksi ihmiset pitäisi jaotella ihonvärin mukaan? Voiko sukupuoli olla muu kuin se, miltä keho näyttää? Jos kaksoset ovat identtiset, voiko toinen elää mustana ja toinen valkoisena?

”Nyt kyllä juksaat”; Sam sanoi. ”Kokonainen kaupunkiko täynnä yhtä vaaleaa väkeä kuin sinä?”

Stella ja Desiree Vignes syntyvät 1930-luvulla hyvin vaaleaihoisina, mutta mustiksi määriteltyinä. He ovat kotoisin Louisianan Mallardista, kylästä, jonka mustille asukkaille on suorastaan pakkomielle olla mahdollisimman vaalea. Äiti siivoaa ja pyykkää valkoisille, isä on lynkatty lastensa silmien edessä.

Olihan nyt ainoastaan järkevää tekeytyä valkoiseksi päästäkseen elämässä eteenpäin. Mutta että nai tumman miehen? Ja teki tälle pikimustan lapsen?

Teini-ikäisinä tytöt karkaavat kotoa. New Orleansissa Stella huomaa saavansa paremman työpaikan, kun häntä luullaan valkoiseksi, joten hän päättää elää valkoisena. Samalla hän menettää menneisyytensä ja kaikki läheisensä. Viimeistään silloin, kun menee naimisiin varakkaan valkoisen miehen kanssa.

Hän oli ajatellut voivansa paljastaa totuuden, mutta mitään yhtä totuutta ei enää ollut olemassakaan. Hän oli elänyt kahden naisen elämää – yhtä todellisia ja yhtä valheellisia kumpikin.

Desiree sen sijaan saa lapsen niin mustan miehen kanssa, että koko Mallard hylkii hänen Jude-tytärtään, kun hän yli vuosikymmen lähtönsä jälkeen joutuu palaamaan sinne, takaisin äitinsä taloon, pakoon väkivaltaista miestään.

1980-luvulla Jude muuttaa Kaliforniaan opiskelemaan ja tutustuu siellä poikaan nimeltä Reese.

Matkalla pois El Doradosta Therese Ann Carter muuttui Reeseksi.

Stellan tytär Kennedy ei tiedä mitään äitinsä taustasta – niin kuin ei hänen isänsäkään – mutta monen sattuman summana serkukset Jude ja Kennedy tutustuvat toisiinsa, vaikka tulevat aivan eri maailmoista.

Romaani paneutuu suuriin aiheisiinsa yllättävällä vaivattomuudella. Bennett kirjoittaa etnisyyden ja ihonvärin, sukupolvien ja sukupuolten, yhteiskunnallisen epätasa-arvon ja epäreilujen valinnanmahdollisuuksien, identiteettien ja salaisuuksien, omanarvontunnon ja teeskentelyn, itsetuntemuksen ja luottamuksen teemat sujuvaksi sukupolviromaaniksi.

Tuijata-blogin naistenviikon haaste

Kaksipäinen hirviö

Sarah Crossanin Yksi (S&S, 2018; One, 2015; suomentanut Kaisa Kattelus; 439 sivua) on romaani 16-vuotiaiden siamilaisten kaksosten, Tippin ja Gracen, elämästä. Ei niin kauan sitten heitä olisi nimitetty kaksipäiseksi hirviöksi ja, jos he olisivat jääneet henkiin, heitä olisi esitelty sirkuksessa, tai heillä olisi tehty ihmiskokeita. Vielä vähän kauemmin sitten he eivät olisi taatusti jääneet henkiin.

Siamilaisiksi kaksosiksi kutsutaan kaksosia, jotka jakavat ruumiinosia, jopa sisäelimiä, tai ovat muutoin kiinni toisissaan. Gracella ja Tippillä on yhteinen alavartalo noin vyötäröstä alaspäin. Suurin osa hyvin harvinaisista siamilaisista kaksosista syntyy nykyään kehitysmaissa, mutta Tippin ja Gracen tarina tapahtuu New Yorkin lähellä. Kehittyneissä maissa raskaus yleensä keskeytetään, koska poikkeavuudet havaitaan varhain ultraäänitutkimuksissa.

He katsovat Tippiä ja minua,
meidän ikuista yheisyyttäämme,
meitä, kirottua paria.
Kun siis sanomme heille
ettemme halua olla erossa,
herätä yksin aamuisin
ja kuluttaa päiviämme etsimällä ihmistä
jonka kanssa viettää ne,
he ajattelevat että meissä on
jotain hyvin hyvin
pahasti
vialla.

Tyttöjen isä on menettänyt työnsä ja alkanut ryypätä – vai päinvastoin? Perheeseen kuuluu myös ahkera äiti, hauska isoäiti ja pikkusisko, joka tanssii balettia. Lisäksi lääkärit ovat aina olleet olennainen osa tyttöjen elämää. Terveydenhuolto tulee kuitenkin kalliiksi, Yhdysvalloissa kun ollaan. Tippin ja Gracen elämässä tapahtuu vanhempien huonon rahatilanteen vuoksi suuri muutos, kun heidät siirretään kotikoulusta yksityislukion vapaaoppilaiksi. Tottakai heitä tuijotetaan ja kartetaankin, mutta he löytävät myös kaksi ystävää.

Tämä muutos ei pitkälle riitä, vaan perhettä uhkaa asunnon myyminen ja muutto, joten auttaakseen koko perhettä taloudellisesti Grace ja Tippi suostuvat toimittaja Carolinen pyyntöön. He ovat vuosien ajan kieltäytyneet tämän tarjoamasta julkisuudesta, mutta hHeitä ja koko perhettä saa kuvata ja haastatella. Caroline ei ole mikään törkytoimittaja, päin vastoin, mutta mielestäni tytöt myyvät yksityisyytensä ihmeen halvalla.

Sitten heidän edessään on äkkiä valtava päätös, joka muuttaa kaiken lopullisesti.

Tyyliltään Yksi on niin sanottu säeromaani. Teksti on jaettu runon tapaan. Aluksi se teki lukemisen vaikeaksi, erityisesti silloin, kun jokainen sana oli omalla rivillään ja erotettu pisteellä. Sitten totuin tyyliin, joka teki kuitenkin lukemisesta katkonaista eikä erityisen miellyttävää. En oikein päässyt perille, miksi tätä tyyliä oli käytetty, ellei se sitten viittaa siihen, että tarinaa kertoessaan Grace on jotenkin kovin hengästynyt tai niin väsynyt, ettei jaksa tuottaa kuin yhden tai korkeintaan muutaman sanan ennen kuin tarvitsee tauon.

Koska kaksossisko,
Tippi,
ei ole.
Pahin.
Kohtalo.
Maailmassa.

Aiheensa puolesta Yksi on hyvin kiinnostava ja poikkeuksellinen nuorille aikuisille suunnattu romaani, johon myös aikuisten kannattaa tarttua — tyylikeinoa säikähtämättä.

 

Erinomainen esikoinen

Lempi (Gummerus, 2016; 234 sivua) on Minna Rytisalon esikoisromaani. Eipä uskoisi ensimmäiseksi. Niin taitava se on. Kerrassaan hieno.

Kirjailijan oivallus on kuvata nimihenkilöä kolmen muun ihmisen näkökulmasta ja jättää siihen. Rovaniemen kauppalan kauppiaan kaunis ja kopea tytär Lempi jää osittain arvoitukseksi niin kuin elämässä jokainen jää kaikille muille. Kukin on Jokainen vain oman elämänsä päähenkilö.

Lapin sodan vuosiin sijoittuvassa teoksessa on kolme osaa ja näkökulmaa. Ensimmäinen, lyhyin ja sokein on rintamalta palaavan Viljamin, joka lähes poikasena, mutta jo nuorena isäntänä, rakastuu Lempiin, saa tämän — suureksi ihmeekseen — vaimokseen, mutta joutuu pian rintamalle. Viljamin kautta Lempi koetaan lähes täydellisenä.

Toisessa osassa puheenvuoron saa Elli, Viljamin ja Lempin piika, jonka näkemys päähenkilöstä on täydellisessä ristiriidassa ensimmäisen kanssa. Ellille isännän vaimo on kilpailija ja kiusanhenki, kaikkea muuta kuin ihana ja ihmeellinen. Lempi on Ellille kaikkea sitä mitä hän itse ei ole. Miten katkeran ja julman se Ellistä tekeekään!

Viimeisen ja pisimmän puheenvuoron saa Sisko, Lempin kaksonen, joka tuntee hänet paremmin kuin kukaan, on melkein yhtä hänen kanssaan. Eikä kuitenkaan ole. Sisko muistelee Lempiä kietoen hänet omaan elämäntarinaansa. Hänestä ei tullut sota-aikana maatilan emäntä vaan saksalaissotilaan nainen. Siskon tarina melkein varastaa huomion Lempiltä — vai olisiko sanottava lemmeltä?

Herkkää ja rankkaa. Yllätyksellistä ja salaperäistä. Lukunautinto.