Papin poika Lapin pauloissa

Vaikka maailma muuttui ahkun elinvuosina kaikkialla, en voi olla arvuuttelematta, milloinkohan Euroopassa minkään heimon ihmiset lukuun ottamatta saamelaisia ovat viimeksi asuneet turvekammissa, nii kuin ahku elämänsä ensimmäisen puoliskon kesät asui. Kammiin syntyi myös hänen poikavainaansa, Valkko-Nigá, Ellen isä.

Halla Helle (Gummerus, 2021; 455 sivua) on aiemmin runoilija ansioituneen Niillas Holmbergin esikoisromaani. Päähenkilö on eteläsuomalainen Samu Kaivas, joka muuttaa Saamenmaalle ja saa, epäpätevänä, työpaikan kirjastosta.

”Sanotaanko niin, että mulla on tavallista parempi muisti. Mulla ei siis oo työkokemusta tiedonhausta ja -käsittelystä, mutta oon luonteeltani utelias, luen paljon, siis todella paljon, ja muistan lukemani paremmin ku hyvin. Uskon että osaisin auttaa tiedonjanoisia ihmisiä.”

Romaanin nimi on myös kuvataiteilija Elle Hallalan taiteilijanimi ja Ellen perässähän Samu pohjoiseen muuttaa, vaikka taustalla vaikuttaakin myös pappi-isältä peritty viehtymys pohjoisen pappien tuottamaan kirjallisuuteen.

Samu saa asunnon Ellen äidin luota, Ellen huoneen, sillä taiteilija on vetäytynyt tunturin elämäänsä esi-isiensä ja -äitiensä tavoin ja tekemään taiteen sijaan perinnekäsitöitä ja kalastamaan. Hänen ratkaisunsa on henkilökohtainen panos saamelaisaktivistien ajamaan dekolonisaatioon, jossa on kysymys saamelaisten oikeuksista perinteisiin elinkeinoihinsa, maihinsa ja vesistöihinsä sekä omaan kulttuuriinsa. Samun ulkopuolisuuden kautta päästään kysymään niitä kysymyksiä, joihin romaani haluaa antaa vastauksia.

”Olishan se huumorihommaa”, Erke sanoo ja sytyttää piipun maireasti hymyillen, ”kysellä nyt ventovierailta norjalaisilta luppaa elämiseen.”
”Mistä sitä lupaa sitten kysytään?” kysyn.
”Saarta käyttäneiltä suvuilta”, Rune vastaa.
”Ja vähän muualtakin”, Erke vastaa, muttei selvästikään aio täsmentää, mistä.

Laaja romaani on paikoin hyvinkin vetävä, mutta osittain myös lähes puisevan luennoiva. Yksilöllisten ja yhteiskunnallisten ristiriitojen yhteen punominen onnistuu pääosin hyvin, mutta paikoitellen henkilöt kyllä esitelmöivät ja teoretisoivat aivan liikaa, vaikka sanailu myös suurista teemoista on toisin paikoin vallan luontevaa.

”Muistakko koloniaalisen mielenhäiriön?” Erke kysyy minulta ja minä nyökkään. Hän jatkaa: ”Mitä arvelet, ymmärtäskö suomalainen psykologi mistä on kysymys? Kuinka kertoa kahteen suuntaan kiskottuna olemisen tunteesta, jos kuulija käsittää vain sen toisen kiskojan?”
Rune intoutuu kertomaan, kuinka saamelaisasiaa ajavat lakimiehet kohtaavat saman ongelman.”

Teos on myös rakkaustarina, johon kietoutuu unien tulkinta. Samu saa Elleltä runomuotoisia unikuvauksia, joita tulkitsee freudilaisittain ja jungilaisittain. Pitkät syvyyspsykologiset jaaritukset olivat minulle Halla Hellen puisevinta aineistoa. Vähemmän olisi ollut enemmän vaikka aihe kirjailijaa kuinka kiehtoisi.

Holmbergin romaani on tärkeä ja opin siitä paljon, mutta mielestäni olisi ollut eduksi, jos teoksen lajiksi valitusta kaunokirjallisuudesta olisi pidetty tiukemmin kiinni, vähennetty esitelmöintiä. Lämmin lukusuositus siitä huolimatta.

Suru

Marja-Leena Tiaisen Sydänystäväni Kirsti (Icasos, 2020; 279 sivua) kertoo keski-ikäisen pankkivirkailija Sirkan surusta ja masennuksesta.

Aiheen ei pidä anna säikäyttää. Kyseessä ei ole sairauskertomus, vaan romaani ystävyydestä, surun kanssa elämisestä ja ystävän äkkikuolemasta selviytymisestä. Läheisen sielunsiskon ja hauskan matkakumppanin menettäminen ei yksin Sirkan masennusta laukaise, vaan useamman samanaikaisen murheen ja huolen kasautuminen. Sirkalle tapahtuu liikaa samaan aikaan ja hänen voimansa ehtyvät.

Sirkka ei osaa purkaa sydäntään muille kuin Kirstille, joten tämän haudalla hän puhuu huolistaan: ikääntyvästä äidistään, väistelevästä miehestään, aikuisten lastensa elämänmuutoksista ja työongelmistaan. Lopulta painetta kasautuu kerralla liian paljon.

Kirjan loppupuolella Sirkka, ja samalla myös lukija, oppii lohenkalastustermejä: muun muassa titti ja kojamo tulevat tutuiksi. Muuten Tiainen kirjoittaa tuttuun tapaansa selkeää ja helppolukuista perusproosaa.

Suomi-vävy pakinoi

Saksalainen Wolfram Eilenberger on naimisissa lähes kaksimetrisen suomalaisen naisen kanssa. Hänen kirjansa Minun suomalainen vaimoni (Siltala, 2011; Finnen von Sinnen: Von einem, der auszog, eine finnische Frau zu heiraten, 2010, suom. Ilona Nykyri) kertoo kuitenkin enemmän suomalaisuudesta ja yleensä suomalaisista kuin suomennosnimen korostamasta vaimosta; vaikka toki hänestäkin. Pariskunta tutustui Espanjassa viisitoista vuotta sitten.

Eilenberger tekee paljon osuvia huomioita vaimonsa maanmiehistä ja -naisista, mutta aina arvostaen, jopa kunnioittaen. Kaikkea ei taatusti kannata ottaa ihan faktana eikä liian tosissaan, vaikka humoristisuuden takana onkin todellisille henkilöille tapahtuneita oikeita asioita. Monet aiheista ovat Suomi-kliseitä, mutta niihin löytyy aina hieman uudenlainen näkökulma – tai niitä liioitellaan ja paisutellaan herkullisesti.

Kaikkia ilmiöitä en tunnista erityisen tai nimenomaan suomalaisiksi enkä ihan kaikkia ole koskaan kohdannut, muttei se lukuiloa haitannut. Oikeastaan vain yksi asia haittasi, ja siitäkin mietin, onko se käännösvirhe vai alkuperäistekstin erhe: Kirjolohia ei taida kovin yleisesti elellä suomalaisjärvissä haukien, ahventen ja särkien kavereina; kasvatuskaloja kun ovat.

Kirja on hauska. Tyylilajia voi nimittää muistelmalliseksi pakinoinniksi. Kulttuurifilosofilla on lisäksi koulutuksensa antama analyyttinen näkökulma niin Marimekon unikkokuvioihin, sahdin juomiseen kuin appivanhempien kommunikointiinkin. Teos on lähellä omaelämäkerrallista romaania; kirjastossa se on luokitettu muistelmiin & elämäkertoihin.

Eilenberger on opiskellut Heidelbergin, Turun ja Zürichin yliopistoissa, jossa väitteli tohtoriksi vuonna 2008. Eilenbergerin muut teokset tarkastelevat muun muassa arkea, lastenkasvatusta, politiikkaa ja urheilua. Viime vuoden alusta Eilenberger on työskennellyt Toronton yliopistossa Kanadassa, jossa myös hänen puolisonsa, entinen koripalloilija, Pia Päiviö opettaa.

Teos on riemastuttava rakkaudentunnustus Suomelle, suomalaisuudelle ja suomalaisille.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: