Hilja ja kartanon salaisuus

Tiikerinsilmä (Tammi, 2016; 344 sivua) on Leena Lehtolaisen neljäs henkivartija Hilja Ilveskerosta kertova romaani. On piristävää saada käsiinsä Ilveskero-romaani, sillä Maria Kallio ei enää viimeaikoina ole jaksanut valtavasti innostaa, vaikka olenkin sarjan jokaisen osan tunnollisesti lukenut.

Keikkailevan henkivartija-Hiljan tämänkertainen työnantaja on Minna Canthin äidiltä nimensä lainannut Lovisa Johnson, 92-vuotias teollisuusneuvos, joka elää tekstiilifirmansa tuotoilla syrjäisessä kartanossa Raaseporissa ja on alkanut pelätä henkensä edestä. Taloudenhoitaja Dunjan on nuoruus Jugoslavian sodassa tehnyt liian säikyksi olemaan kenenkään turvana, joten taloon tarvitaan ammattilainen.

Perintöä kärkkyvät naimattoman Lovisan edesmenneen sisaren lapsenlapset, joista epätasapainoisen oloinen Aurora kutsuu itsään näkijäksi, salaperäinen ja väsynyt Johannes auttaa pakolaisia ja paperittomia siirtolaisia lääkärinä, kylmänkolea Raisa lobbaa arktista öljynporausta Venäjällä ja patrioottinen Sampo toimii vartijana. He vierailevat kartanossa yhtenään. Paikalle saadaan myös venäläinen Sergei-pakolainen, jonka on tarkoitus jatkaa matkaansa Norjaan. Kuka uhkaa vanhuksen henkeä?

Lehtolainen keittelee kokoon kartanomysteerin, johon hän sijoittelee vähintään riittävän määrän ajankohtaisia teemoja eri henkilöhahmojen kautta. Myös Hiljan menneisyys pyrkii sitkeästi esille, vaikka hän mieluiten eläisikin vain tässä ja nyt. Tarina etenee sujuvasti, jopa lennokkaasti, yhdistäen salahumoristisen otteen päivänpolttaviin vakaviin aiheisiin varsin tehokkaalla tavalla. Viihdyttävä dekkari.

 Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi kutsui Marrasjännitystä 2016 -teemaviikolle, jolle ennätin mukaan vain yhdellä kirjalla.

 

Mainokset

Flaviaa ei helposti hämätä

kansikuva

Alan Bradleyn kolmas Flavia de Luce -dekkari Hopeisen hummerihaarukan tapaus (Bazar 2015; A Red Hrring Without Mustard, 2011; suomentanut Maija Heikinheimo; 419 sivua) jatkaa valloittavan 11-vuotiaan harrastajasalapoliisin seikkailuja 1950-luvun englantilaiskylässä.

Flavia käy Bishop Laceyn markkinoilla ennustaja Fenellan teltassa, jonka onnistuu sytyttämään tuleen. Seuraavana yönä Fenella löytyy hakattuna vankkureistaan de Lucen kartanon mailta, joilla Flavia on luvannut hänen saavan leiriytyä. Sairaalahoitoon joutuneen ennustajaeukon tyttärentyttären Flavia piilottaa pian omaan huoneeseensa kartanon kylmässä siivessä. Sellainen on Flavia.

Pian kartanon mailta löytyy toinenkin rikoksen uhri – tällä kertaa kuolleena. Hänet Flavia on yllättänyt hieman aiemmin yöaikaan kartanon salista, eikä miestä tunnettu rehellisyyden perikuvana. Liittyvätkö rikokset toisiinsa? Miten niihin liittyy kalanhaju? Ja liittyykö niihin myös outo paikallinen uskonlahko hobblerit, josta Flavia on kiinnostunut?

Selvitellessään väkivaltatapausten lisäksi hämärää antiikkikauppaa Flavia törmää myös äitivainajaansa liittyviin tietoihin sekä tajuaa isänsä olevan valtavassa rahapulassa. Samaan aikaa on kostettava siskojen julmat kepposet ja kestettävä kirkkokuoroharjoitukset. Onneksi poliisit tällä kertaa jopa kehuvat.

Nokkela Flavia selvittää rikoksia rajattoman uteliaisuutensa, kemistin taitojensa — hänellä on käytössään isosetänsä kartanoon hankkima laboratorio, jota kukaan muu perheestä tuskin muistaa — ja taloudenhoitaja Mulletilta lypsämiensä kyläjuorujen avulla. Puutarhassa ahertava isän sotakaveri Dogger on Flavian uskottu ja ymmärtäjä, vaikka kaikkoaakin välillä omiin maailmoihinsa.

Bradley on luonut sarjaansa mielenkiintoiset henkilöt ja lumoavan menneisyyden maailman, joiden onnistunut yhdistelmä takaa viihdyttävyyden. Lapsipäähenkilöstä ja rikoksista huolimatta sarja sopii kaikille Flavian ikäisestä alkaen.

Kuolema saapuu Pemberleyn kartanoon

Pyörineekö Jane Austen haudassaan, kun brittidekkarin grand old lady P. D. James on kirjoittanut hänen Elizabeth Bennetinsä Darcyineen ja muine sukuineen rikosromaaniin? Tuskin.

Syystanssiaiset (Otava 2012; Death Comes to Pemberley, 2011, suomentanut Maija Kauhanen) tekee Austenille kunniaa, ei pilkkaa. On valloittavaa, että 92-vuotias paronitar kirjoittaa fanifiktiota.

Mutta suomennoksen nimessä ei ole mitään järkeä. Pemberleyn vuotuiset Lady Annen tanssiaiset nimittäin peruuntuvat, kun kartanon mailta seurapiiritapahtuman aattona löydetään tapettu mies, ja Darcyjen epäsuosioon langetettu lanko, viheliäinen Wickham, joutuu teosta syytetyksi. Syystanssiaisia ei siis järjestetä, koska kuolema saapuu kartanoon. Suomennoksessa on muutenkin puutteensa; tyylillisesti särähtää korvaan, että 1800-luvun alkuvuosien upseeri ja herrasmies ilmoittaa lähtevänsä iltalenkille – yhden esimerkin mainitakseni.

Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo (tai muutkaan teokset joiden henkilöitä James vaivihkaa ripottelee keitokseensa) ei menetä tämän kuusi vuotta kirjan loppukohtausta myöhempään aikaan sijoitetun rikoskertomuksen vuoksi mitään, mutta lukija pääsee kurkistamaan yhteen mahdolliseen versioon siitä, ”mitä heille sitten tapahtui”. Se versio on dekkari mutta myös paljon muuta: epookkiromaani, perhetarina, rakkauskertomus…

James on rakentanut kujeilevan ja viihdyttävän mysteerinsä pitkän kokemuksen kartuttamalla taidolla. Austenlaista maailmaa ja sen ihmisiä kohdellaan lempeästi. Niinpä romaani soveltuu sekä dekkari- että Austen-faneille, mutta on suorastaan herkkua meille, jotka kuulumme kumpaankin porukkaan.