Helsingin kirjamessuille ei tänä vuonna päässyt (tai joutunut matkustamaan) paikan päälle. Virtuaalimessut sopivat minulle liiankin hyvin — etenkin se, että haastatteluja voi katsella ja kuunnella myös tallenteina. Ahmimisoireyhtymästä johtuen kirjoitan messuraporttiani vasta nyt. Olen ollut messuilla ainakin 24 tuntia. Sama aika voisi toki kulua kolmena päivänä (torstaisin en ole vielä koskaan messuilla ollut) helposti Messukeskuksessakin, mutta suurin osa ajasta menisi muuhun kuin haastattelujen ja keskustelujen kuuntelemiseen, toisin kuin nyt.
Osan ohjelmasta vain kuuntelin puhelimesta samaan aikaan kun tein jotain muuta (kokkasin, siivosin, pyykkäsin, venyttelin) ja osan paitsi kuuntelin myös katselin täppäriltä. Kahden ihmisen keskustelua on helppo seurata vain kuuntelemalla, mutta kun puhujia on useampia, on hyvä nähdä, kuka puhuu.
Toteutuiko suunnitelmani?
Kyllä, kutakuinkin. Lähes kaikki vastasivat hyvin odotuksiani. Tommi Kinnusen haastattelu oli erityisen mielenkiintoinen ja koskettavakin — etenkin, kun lopuksi kirjailija sai vielä Minna Canth -palkinnon. Onnittelut! Anni Kytömäen romaani päätyi lukulistalle ja jo luetuista kirjoista oli kiinnostavaa kuulla lisää. Odotan pian pääseväni uusimman Takamäki-dekkarin pariin. Sen aion lukea painetusta kirjasta toisin kuin sarjan aiemmat osat, jotka kuuntelin pihahommia tehdessäni kesällä kaikki ns. putkeen. Elizabeth Stroutin ja Sofi Oksasen keskustelu oli oikein kiinnostava, mutta vähän harmitti, kun Oksanen väitti Pikkukaupungin tyttöä Stroutin uusimmaksi suomennokseksi. Kirjahan ilmestyi suomeksi jo vuonna 2001, ja uutena laitoksena nyt 2020. (Ja tiedoksi kaikille, että pandemia on englanniksi pandemic kuten epidemia on epidemic. Epidemia on latinaa, mutta pandemia latinaksi pandemus. Toinen on otettu suomen kieleen sellaisenaan ja toinen näköjään pantu rimmaamaan sen kanssa, mutta englantia ne eivät ole.)
Eikä siinä vielä kaikki
Lisäksi kuuntelin/katselin Kjell Westön (Tritonus), Terhi Kokkosen (Rajamaa), Johanna Sinisalon (Vieraat), Philip Teirin (Neitsytpolku), Paula Nivukosken (Mainingin varjot), Outi Pakkasen (Naistenkutsut), Selja Ahavan (Nainen joka rakasti hyönteisiä), Eeva Klingbergin (Syvän maan juuret), Eppu Nuotion (Maggie ja minä), Ella Kannisen (Minun Italiani), Leena Lehtolaisen (Jälkikaiku), Satu Vasantolan (Kaikki kadonneet), Juha Hurmeen (Suomi), Arttu Tuomaisen (Hyvitys), Minna Lindgrenin (Aina on toivoa), Anu Kaajan (Katie-Kate), Anna Kortelaisen (Tulirinta), Tommy Orangen (Ei enää mitään), Marja Kankaan (Miestä näkyvissä), Emmi-Liia Sjöholmin (Paperilla toinen), Susan Heikkisen (Pullopostia Seilin saarelta) haastattelut sekä Lea ja Santeri Pakkasen (Se tapahtui meille), Liina Putkosen (Palava poika) & Christian Rönnbackan (Ruska) ja Matti Laineen (Pelon liekit) & Max Seeckin (Pahan verkko) ja yhteishaastattelut.
Lukuun
Luku-/kuuntelulistalle, joka on ennestäänkin ylipitkä, näistä menivät Kankaan hauskan kuuloinen romaani, Kannisen italialaisuusaakkoset, Lindgrenin satiiri, Orangen romaani ja Pakkasten historiateos. Siellä jo ennestään olivat Hurmeen Niemi-jatko sekä Pakkasen ja Seeckin dekkarit. Lehtolaisen, Nuotion, Teirin ja Tuomaisen kirjat olen jo lukenut.
Lisäksi kuuntelin/katselin keskustelut näistä aiheista
- David Foster Wallacen Päättymättömän riemun suomennos, josta puhuivat Tero Valkonen ja Samuli Knuuti
- Tytöt – suomalaisen tasa-arvon perusteet, keskustelijoina Aurora Rämö ja Jari Mäkäräinen)
- Esikoiskirjailijat Anna Soudakova ja Tiina Katriina Tikkanen ja oman tarinan merkitys
- Muukalaiset ja barbaarit – miten historiantutkimus näkee siirtolaisuuden, keskustelijoina Aapo Roselius, Tuomas Tepora ja Maijastiina Kahlos
- Korjausliike — Tuomainen ja Vuorinen ratkaisevat
- Ääni tarinalle – kertomuksia äänikirjan lukijan työstä, aiheesta juttelemassa suositut äänet Jukka Pitkänen, Krista Putkonen-Örn ja Pirjo Heikkilä
- Tulevaisuus äänessä – äänikirjojen nousu ja tulevaisuus – Perttu Pölönen, Timo Julkunen, Mirka Vesala ja JP Koskinen
- Äänikirjat ja raha, aiheen äärellä Elina Kilkku, Sinikka Vuola ja Laura Lindstedt
Kaikki keskustelut olivat kiinnostavia omalla tavallaan. En tosin tiedä, mitä Antti Tuomainen ja Juha Vuorinen polveilevalla juttelullaan ratkaisivat tai edes yrittivät ratkaista. Jäin miettimään, olisiko minusta Päättymättömän riemun lukijaksi. Tai kuuntelijaksi, sillä (huimapäinen) Olavi Uusivirta lukee sen äänikirjaksi. Suomentajan mukaan kirja on suomeksi on helpompi kuin alkukielellä. Toivoisin, että äänikirja toisi kirjailijalle enemmän tuloja.
Olisin mielelläni nähnyt myös Paula Havasteen, Piia Leinon ja Jani Saxellin Utopiaa!-keskustelun, mutta sitä ei ole ainakaan vielä saatavilla.
Haastattelijoita oli kiltisti sanottuna monenlaisia. Kokeneet ammattilaiset olivat aivan loistavia, mutta joidenkin haastattelijoiksi värvättyjen vahvuudet ovat selvästi muualla kuin messulavalla. Hermostuneisuus saattoi näkyä outona naurahteluna ja myynti-into ylenpalttisen vaivaannuttavana kehumisena (upea-sana viidessä ensimmäisessä lauseessa), mutta onneksi yhdestäkään haastattelijasta ei paistanut lukemattomuus. Osaa sekä kirjailijoista että haastattelijoista selvästi jotenkin vaivasi tyhjä messuhalli. Olikohan haastattelut pakko tehdä siellä, niillä lavoilla? Oikeastaan koko lava-ajattelu tuntui hieman keinotekoiselta virtuaalimessuilla.
Jatkoon?
Osallistun mielelläni toistekin kirjamessuille verkossa. Myös hybridiversiota kannattanee harkita. En lainkaan kaipaa messutungosta tai sitä, etten pääse koskaan hyvälle paikalle muuten kuin jättämällä väliin jonkin toisen kiinnostavan ohjelman. Tallenteet mahdollistavat eturivin paikan aina sekä sen, ettei mikään mene päällekkäin tai osu muuten huonoon aikaan. Toki kaipaan kohtaamisia muiden lukijoiden ja jopa kirjailijoiden kanssa sekä konkreettisia kirjoja tutkailtaviksi.
Tärkeintä on kuitenkin lukeminen ja siihen antoivat kirjamessut verkossa vinkkejä enemmän kuin tarpeeksi.
Tuulevin lukublogi 