Dekkariviikko 2020: Kaksoiskierre

Tiina Raevaaran Kaksoiskierre (Like, 2020; 259 sivua) on geenitutkimuksen maailmaan sijoittuva psykologinen jännitysromaani.

Tarinan keskiössä ovat kimeerit. Kimeeri eli khimaira eli kimaira eli harhama on eliö, jonka solut ovat peräisin vähintään kahdesta hedelmöittyneestä munasolusta. Kimeerillä on siis ainakin kaksi geneettisesti erilaista solukantaa.

Romaanin minäkertoja Eerika on kahdeksan vuotta sitten tehnyt väitöskirjaa kunnianhimoisen professori Pajusuon kimeeriprojektissa. Siitä kesken kaiken luovuttuaan Eerika on sittemmin elellyt hissuksiin kouluikäisen tyttärensä Tuulikin ja ystävänsä Kristiinan muodostamassa perheessä.

Tuulikkiin liittyvän salaisuuden avulla professori Pajusuo kiristää Eerikan takaisin kimeeriprojektiinsa. Suostumista pyyntöön olla mukana edes kolmisen viikkoa joulukuun alusta jouluun asti on mahdotonta selittää Kristiinalle, joka tuntee välirikon taustat. Ystävällä on kuitenkin omat salaisuutensa. Näin lapsuudenkokemusten yhdistämien naisten välille muodostuu kauhun tasapaino.

Kertomus käynnistyy hitaasti, koska geenitutkimuksellinen ja henkilöhistoriallinen taustoittaminen vaativat tilaa. Hieman ennen puoltaväliä synkän joulukalenterin vauhti kiihtyy. Lopulta tarina enemmän pelottaa kuin jännittää.

Tällä viikolla eli 8.-14.6. vietetään jälleen perinteistä Dekkariviikkoa ja myös tänä vuonna myös monet kirjabloggaajat ovat mukana. Kirjablogien tämänvuotista dekkarien teemaviikkoa emännöi Luetut.net-blogin Mari.

dekkariviikkologo2020

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

%d bloggaajaa tykkää tästä: