Putoamisvaara

Arnaldur Indriđasonin vakikomisario Erlendur jatkaa lomaansa Islannin itäosissa ja uusimman romaanin Jyrkänteen reunalla (Blue Moon, 2011; Svörtuloft, 2009, suomentanut Seija Holopainen) päähenkilö on hänen nuorempi kollegansa Sigurđur Óli. Jo edellisessähän komisariosta ei kuultu mitään, ja päätutkijana toimi kollega Elinborg. Tässä romaanissa eletään osittain samaa ajankohtaa.

Tarinan alussa Sigurður Ólin ystävä pyytää epävirallista apua ystäväpariskunnalle, joka on joutunut kiristyksen uhriksi. Tutkinta muuttuu pian viralliseksi, kun väitetty kiristäjä löytyy hakattuna asunnostaan.

Vaikka Erlendur on alakuloisuudessaan paikoin liiankin synkkä hahmo, on hän myös sympaattinen. Itsekeskeisestä ja materialistisesta Sigurđur Ólista on sen sijaan etenkin romaanin alussa vaikea pitää; onneksi hänestäkin vähitellen – muun muassa avoeroa ja vanhempien suhdetta miettiessä ja itsetuntemuksen määrän kasvaessa – löytyy hieman empatiaa ja aitoa oikeudentuntoa.

Nuori amerikkalaisuutta ihannoiva liberasti sopii sinänsä hyvin tutkimaan sekavaa rikosvyyhteä, joka kytkeytyy Islannin sittemmin suureksi kuplaksi osoittautuneen talousihmeen nurjiin puoliin.

Arnaldur on taitava kirjoittaja, jonka luomassa maailmassa ihmiset ovat jokaista sivuhenkilöä myöten taitavasti kuvattuja. Parhaimmillaan hän on laitapuolen kulkijoiden kuvaajana; tässäkin pääjuonta temaattisesti sivuavan traagisen sivujuonen rappioalkoholistin elämäntarina riipaisee syvältä ja on se, joka mieleen jää.

Mainokset

Valheita ja salaisuuksia, osa 2

Yleisin luonnehdinta Ruth Rendellistä on varmaakin ”psykologisen jännityksen mestari”. Ja mikäpä siinä – tottahan se on. Meillä paremmin, ainakin alunperin, komisario Wexfordistaan tunnettu brittikirjailija nimittäin todella hallitsee ihmissuhteiden ja ihmismielen koukeroista ammentavan (rikos)romaanin genren.

Tuore suomennos Veden lumo (Gummerus) ei minun listoillani nouse aivan samalle tasolle kuin esimerkiksi loistava Hepokatti tai hieno Nokikolarin poika, mutta hyvä romaani se silti on, tarina

  • Heatherista ja Ismaysta, kahdesta sisaruksesta, joiden elämää varjostaa nuoruusvuosien vaiettu salaisuus siitä, miten isäpuoli oikein hukkui kylpyammeeseen
  • sisarusten Beatrix-äidistä, joka on aivan sekaisin ja elää omassa todellisuudessaan
  • sisarusten Pamela-tädistä, joka huolehtii sairaasta siskostaan, ja etsii miestä elämäänsä – huonoin tuloksin
  • Heatherin poikaystävästä Edmundista, peräkammarinpojan brittiversiosta, joka päättää vihdoin katkaista napanuoran
  • Edmundin luulosairaasta äidistä Irenestä
  • Ismayn narsistipoikaystävästä Andrewsta
  • Andrewn toisesta tyttöystävästä Evasta, jolla on ilmeisesti hattaraa aivojen paikalla
  • Irenen jonkinlaisesta ystävättärestä tai avustajasta Marionista, joka on koko romaanin merkillisin hahmo – kaduilla tanssahdellen ja loikkien etenevä ikuiseen tyttöyteen jymähtänyt nelikymppinen nainen, joka jatkuvasti etsii kepulikonsteja elääkseen leveämmin, ei kaihda myrkytystäkään, mutta löytää yllättäen jotain paljon tuottoisampaa
  • Marionin addikti-roskidyykkari-kerjäläisveljestä Fowlerista, joka havittelee siskonsa asuntoa
  • Marionin erilaisista ”avustettavista” kuten huvittuneesta herra Husseinista ja kaneilleen omistautuneesta Avicesta

Kyseessä on hienosti kirjoitettu ja oivallisesti suomennettu romaani mm.

  • yksinäisyyden ja rakkaudetta jäämisen pelosta
  • itsekeskeisyydestä ja itsekkyydestä
  • epäluuloisuudesta ja vainoharhaisuudesta
  • puhumattomuudesta ja luulottelusta
  • kiristyksestä ja uhkailusta
  • sisaruskateudesta ja sisarusrakkaudesta 
  • murhista

Kaikessa kieroudessaan kertakaikkisen viihdyttävää brittilaatua.