Pieni chick lit -testi

Tivasin taannoin bloggaajakollegoilta vinkkejä uudesta lukukelpoisesta kotimaisesta naistenviihteestä, joka nykyisin tunnetaan nimellä chick lit. Suositusten perusteella päädyin lukemaan Piia Leinon tosi-tv-maailmaan sijoittuvan romaanin Ruma kassa (Johnny Kniga, 2016; 223 sivua) ja Veera Vaahtera introvertistä lukutoukasta kertovan tarinan Kevyesti kipsissä (Tammi, 2917; 243 sivua).

Lajityypin ideana on käsitellä (nuorten ja naimattomien) nykynaisten elämää hauskasti ja kepeästi. Liikutaan siis jossain määrin samoissa asetelmissa kuin elokuvan puolella monissa romanttisissa komedioissa. Genre on suosittu, mutta minä olen etenkinkin kotimaisen chick litin eli mimmikirjallisuuden suhteen lähes ummikko ja käännettynäkin lukukokemukseni rajoittuu lähinnä lajin kantaäitiin eli Helen Fieldingn kirjoittamiin Bridget Jonesin päiväkirjoihin.

Leinon romaanin päähenkilö on tiedotusopin opinnot kesken jättänyt ilmeisen tavallisen näköinen kaupan kassa nimeltä Sarianna. Puolivahingossa hän päätyy Kaunottaret ja hirviöt -tosi-tv-sarjan kilpailijaksi Thaimaahan. En oikein löytänyt tarttumapintaa tarinasta, joka rönsyilee tv-formaattiparodian, median naiskuvan kritisoinnin, romanttisen hömpän, erilaisten stereotypioiden luomisen ja ruotimisen, tuotantoyhtiön taloussotkujen ja päähenkilön itsetuntonsa löytämisen väleissä asettumatta oikein minnekään. Loppuratkaisu oli aika pliisu, joskin romanttisessa mielessä mukavan moderni. Luin sujuvasti kirjoitetun kirjan nopeasti ja ihan mielelläni, mutta ei minua naurattanut kertaakaan. (Se tosin kertonee enemmän oman huumorintajuni oudosta laadusta kuin kirjasta. Tai sitten ihan vain siitä, että Viidakon tähtöset ovat jääneet katsomatta ja Seiskat lukematta?)

Vaahteran (oik. Pauliina Vanhatalon) päähenkilö Lotta elää monen kirjafriikin unelmaelämää eikä juuri muuta tee kuin lukee — myös työpaikallaan kirjaston vahtimestarina aina, kun onnistuu lusmuilemaan(!?). Lotan ihmissuhteet rajoittuvat työpaikan pakollisiin sekä läheiseen siskoon ja tämän puolisoon, joista jälkimmäinen haluaa kovasti Lotallekin parisuhteen. Nopealukuinen ja sujuva tarina alkaa tapahtumasarjasta, jonka seurauksena Lotalla on jalka kipsissä ja asunto remontissa. Se jatkuu kohtaamisilla, joiden seurauksena Lotta kokeilee parisuhdetta kahdenkin eri miehen kanssa — eri aikaan toki. Jiri on lukuhullu hänkin, joten pari voi viettää aikaansa toistensa seurassa vain lukien, ehkä välillä lukukokemuksia vaihtaen. Olle sen sijaan on yltiösosiaalinen poikaystäväkandidaatti, joka vie Lotan jatkuvasti pois kirjojen maailman mukavuusalueelta. Kumman Lotta valitsee vai jääkö sinkuksi, on jutun juoni. Tässä tarinassa oli minulle Rumaa kassaa enemmän tarttumapintaa: On mahtavaa lukea kirjoja vaikka aamusta iltaan! Ja Lotan edesottamuksista lukiessani nauroin ainakin kerran ääneen.

Nämä kaksi kirjaa ovat niin erilaisia, ettei niitä oikein kannata vertailla. Ihan mukavia lukukokemuksia, joista ei jääne pysyviä muistijälkiä. Odotin enemmän huumoria. Enkä taida olla aivan kohderyhmää.

Testin tulos: Voin minä joskus muulloinkin mimmikirjallisuutta lukea, mutta mieluummin valitsen todellisuuspakooni dekkarin silloin (usein), kun en niin sanottua korkeakirjallisuutta jaksa.

Mainokset

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella halutaan osoittaa tukea kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. 

Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistuviin blogeihin Le petite lectrice -blogissa.

Säilyttäkäämme maailman parhaat kirjastot! 

Suomen kirjastoverkko on maailman paras. Kirjastoja käytetään Suomessa eniten maailmassa. Kirjastoilla on valtava yhteiskunnallinen merkitys. Kirjasto mahdollistaa kaikille — asuinpaikasta, asemasta ja varallisuudesta riippumatta — pääsyn tietoon, elämyksiin ja kulttuuriperintöön. Yleinen kirjasto on Suomessa maksuton peruspalvelu eikä sen asemaa tule uudella kirjastolailla muuttaa tai uhata. Myös tieteelliset ja erikoiskirjastot ovat meillä kaikille avoimia.

Käy kirjastossa. Käytä kirjastoa. Kerro kirjastosta kaverille. Puhu kirjaston puolesta päättäjälle. Instaa, faceta ja twiittaa kirjastosta. Voit myös allekirjoittaa Kirjastojen puolesta -adressin.

  
 

Käytännönläheisesti kehittämisen keinoista

Päivi Jokitalon Powerpoint-vapaa vyöhyke (Avain, 2013; 150 sivua) on suunnattu erityisesti kirjastoille ja kirjastolaisille, mutta sopii muillekin uudenlaisista kehittämistyön menetelmistä kiinnostuneille. Powerpoint-vapaus tarkoittaa vapautta siitä, että vain yksi puhuu, kun muut kuuntelevat – vapautta tehdä tasavertaisina yhdessä.

Kehittämistyö muuttaa nopeasti muotoaan, kun uudenlaista ajattelua opetellaan avoimissa, itseohjautuvissa verkostoissa niin sanotuin epäkonferenssimenetelmin. Toiminta on kirjan mukaan silloin paitsi elämyksellistä ja hauskaa myös tehokasta.

Yksi esimerkki todellisesta epäkonferenssista on suomalaislähtöinen ”kirjastojen kansanliike” Cycling for Libraries, jossa kirjastoihmiset ovat kokoontuneet oppimaan ja verkostoitumaan pyöräillen eri puolilla Eurooppaa. Seuraavaksi fillaroidaan kesällä IFLA-konferenssin edellä Ranskassa.

Hyödyntääkseen kirjan oppeja ei kuitenkaan tarvitse

  • pyöräillä
  • olla kirjastoammattilainen
  • järjestää epäkonferenssia
  • vihata powerpointia.

Riittää että

  • haluaa kokeilla jotain uutta (vaikka ihan pienesti)
  • on avoin uusille asioille
  • itseohjautuu
  • pitää hyvästä yhteishengestä.

Käytännönläheinen kirja perustuu ajatukselle siitä, että yhdessä olemme enemmän niin koulutuksessa, kokouksissa, hankkeissa kuin asiakkaiden kanssa toimimisessakin. Se kertoo myös, ettei uusiin kehittämismenetelmiin tarvita niinkään rahaa tai välineitä — erilaisilla tarralapuilla pääsee jo pitkälle — kuin innostuneita ihmisiä.

kuva tarramenetelmästä
Osallistavat menetelmät
kuva ryhmästä
Epäkonferenssissa

Pieneen kirjaan on mahtunut monta aihetta kollaboratiivisesta johtamisesta innovatiivisten tiimien ja epäkonferenssien kautta kirjastojen paja-aktiviteetteihin. Niinpä se toimiikin suppeana johdatuksena moneen asiaan, joista kiinnostuneet voivat lukea lisää kirjassa mainituista lähteistä. Ne olisi mielestäni voinut alaviitteiksi ripottelun sijaan koota luetteloksi kirjan loppuun. Nyt sieltä löytyy kätevä pieni sanasto, joka kertoo, mitä (tässä yhteydessä) ovat camp, fablab, fasilitaattori, makerspace ja muut alan termit.