Putoamiset, sattumat ja iskut

Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus, 2015; 222 sivua) on joko romaani tai neljän novellin sarja.

Luvut (tai novellit) ”Seinään haudattu tyttö”, ”Hamish MacKayn viisi salamaa”, ”Merenneito loiskii” ja ”Sen pituinen se” kertovat perheestä, jonka äiti kuolee, kun hänen päälleen putoaa taivaalla lentävästä lentokoneesta jäälohkare.

Jäljelle jäävät Saara-tyttö ja hänen isänsä, jotka asuvat tytön sahanpurutaloksi nimittämässä ikuisessa remonttikohteessa, ja tytön täti, kartanossa asuva kaksinkertainen lottovoittaja, joka käy kirjeenvaihtoa skotlantilaisen Hamishin kanssa. Hamishiin on iskenyt salama viisi kertaa. Myöhemmin kuvaan tulee mukaan isän uusi nainen.

Näkökulma on pääosin Saaran ja jotekin sadunomainen. Isä ei surultaan pysty toimimaan, joten äiditön perhe muuttaa tädin luo kartanoon. Täti auttaa ensin, mutta nukkuu sittemmin kolme viikkoa voitettuaan toisen kerran loton jättipotin.

Teos on hienosti kirjoitettu, mutta jättää silti viileän olon. Tapahtuu surullisia, kauheita asioita, mutta ne eivät kosketa. Satumaisuus etäännyttää.

(Kielipoliisi minussa vastustaa kirjan nimeä. Opin jo koulussa, että vain nesteet tippuvat, eikä asia ole mitään konkreettista, joka voisi tippua, tai edes pudota.)

Mainokset

Selibaattisesonki

Carol Shields ja Blance Howard julkaisivat vuonna 1991 kirjeromaanin A Celibate Season, joka on nyt julkaistu (Otava, 2015) suomeksi nimellä Kuiva kausi.

Keski-ikää lähestyvä aviopari Jocelyn ja Charles joutuu juristivaimon määräaikaisen, mutta sekä ammatillisesti että taloudellisesti houkuttelevan, työn vuoksi valtavan kokoisessa Kanadassa kuukausiksi erilleen, ja päättää pitää yhteyttä kirjeitse. Kun vuonna 1990 haluttiin säästää puhelinlaskuissa, ei voitu turvautua skypeen tai edes sähköpostiin.

Koti ja teinit jäävät arkkitehti-isän hoiviin. Kirjeet ovat alkuun reippaan luottavaisia, mutta käyvät pian yhä paljastavimmiksi ja rehellisemmiksi. Roolien muuttuminen, päivittäisen viestinnän katoaminen ja seksielämän puuttuminen vaikuttavat molempien ajatuksiin, tunteisiin ja tekoihin oletettua enemmän. Erosta tulee pitkän liiton koetinkivi; eroajasta vaikeampi kuin kumpikaan osaa etukäteen aavistaa.

Iloitsen tämän sujuvan, liikuttavan ja hauskan avioliittoromaanin ilmestymisestä suomeksi. Vuonna 2003 kuollut Shields kuuluu mielikirjailijoihini; Howardia en muista aiemmin lukeneeni. Suomentantaja Hanna Tarkka on tehnyt hyvää työtä. Howardin kirjoittaman Jocelynin ääni on erilainen, omansa, toinen kuin Charlesin, jonka kirjeet kirjoitti Shields.

Moninainen Minna Canth

kansikuva

Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen : Minna Canth (Otava, 2014; 431 sivua) on hieno tietoteos 1800-luvun loppupuoliskon vaikuttajanaisesta ja tuon ajan suomalaisesta yhteiskunnasta. Kirjallisuudentutkija Maijala paneutuu syvällisesti ja asiantuntevasti niin Canthin (1844-1897) elämänvaiheisiin, tuotantoon kuin aatteisiinkin.

Teos antaa monipuolisen ja kattavan kuvan Minna Canthista, joka oli kauppias ja kirjailija, tytär, vaimo, leski ja äiti, keskustelija ja lukija, perheihminen ja yhdistysihminen, uskonnollinen epäilijä ja yhteiskunnallisen tasa-arvon kannattaja.

Maijala korostaa etenkin prologissaan moneen kertaan, miten yksipuolisesti Canth on kuvattu aiemmissa elämäkerroissa taistelevaksi tantaksi, joka tyrannimiehensä kuoltua vapautui toistuvien synnytysten ikeestä toteuttamaan itseään kirjailijana sekä naisten ja köyhien puolustajana. Maijala pyrkii omassa teoksessaan nyt vapauttamaan Canthin niistä tulkinnoista, joissa hänen teostensa teemojen on katsottu kumpuavan (yksinomaan) hänen elämästään.

Esipuheesta päästyään kirjoittaja onneksi keskittyy kuvaamaan erittäin monipuolisesti Canthin elämänvaiheita, luonnetta, tuotantoa ja ajatusmaailmaa — sairauksia ja muita koettelemuksiakaan unohtamatta — luoden näin kuvan kokonaisesta ihmisestä supernaisen sijaan. Samalla hän kuvaa luontevasti aikakauden ajatusmaailmaa ja tapoja sekä niin kulttuurielämää kuin yhteiskunnallisia ongelmiakin.

Kiinnostava ja innostava teos, jossa tutkija ei piiloudu kohteensa taakse, vaan tuo rohkeasti, toki sekä Canthin teoksiin että aikalaislähteiseen pohjauten, esille oman näkemyksensä suomalaisesta suurnaisesta,  josta oli todella moneksi.