Selibaattisesonki

Carol Shields ja Blance Howard julkaisivat vuonna 1991 kirjeromaanin A Celibate Season, joka on nyt julkaistu (Otava, 2015) suomeksi nimellä Kuiva kausi.

Keski-ikää lähestyvä aviopari Jocelyn ja Charles joutuu juristivaimon määräaikaisen, mutta sekä ammatillisesti että taloudellisesti houkuttelevan, työn vuoksi valtavan kokoisessa Kanadassa kuukausiksi erilleen, ja päättää pitää yhteyttä kirjeitse. Kun vuonna 1990 haluttiin säästää puhelinlaskuissa, ei voitu turvautua skypeen tai edes sähköpostiin.

Koti ja teinit jäävät arkkitehti-isän hoiviin. Kirjeet ovat alkuun reippaan luottavaisia, mutta käyvät pian yhä paljastavimmiksi ja rehellisemmiksi. Roolien muuttuminen, päivittäisen viestinnän katoaminen ja seksielämän puuttuminen vaikuttavat molempien ajatuksiin, tunteisiin ja tekoihin oletettua enemmän. Erosta tulee pitkän liiton koetinkivi; eroajasta vaikeampi kuin kumpikaan osaa etukäteen aavistaa.

Iloitsen tämän sujuvan, liikuttavan ja hauskan avioliittoromaanin ilmestymisestä suomeksi. Vuonna 2003 kuollut Shields kuuluu mielikirjailijoihini; Howardia en muista aiemmin lukeneeni. Suomentantaja Hanna Tarkka on tehnyt hyvää työtä. Howardin kirjoittaman Jocelynin ääni on erilainen, omansa, toinen kuin Charlesin, jonka kirjeet kirjoitti Shields.

Vanhanaikaisen valloittavaa

Älkää antako teennäisen suomenkielisen nimen tai kirjeromaaniformaatin karkottaa.

Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin romaani Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (Otava 2010; The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society 2008, suom. Jaana Kapari-Jatta) on koskettava ja mielenkiintoinen kirja.

Se on myös romanttinen – ei siirappinen, vaan ironisen janeaustenmaisesti ihmissuhteissa viisas – ja hauska; sanain ja tapahtuimain käänteet naurattavat välillä lähes ääneen. Samaan aikaan se on myös surullinen ja vakava, koska sota- ja miehitysajan ihmiskohtalot ja kovat koettelemukset koskettavat aidosti. Elävästi kuvattujen henkilöiden kohtalot ikävässä, nälässä ja uutispimennossa tulevat lähelle. Ihaltava rohkeus ja peräänantamattomuus johtavat jotkut heistä vankeuteen, leireille ja kuolemaan.

Lisäksi se on sivistävä. En tiennyt yhtään mitään siitä, mitä Kanaalisaarilla tapahtui toisen maailmansodan aikana. Natsi-Saksa miehitti niitä kesäkuusta 1940 toukokuuhun 1945. Teos on myös hyvällä tavalla vanhanaikainen, mihin vaikuttavat sekä kirjeromaanimuoto, tapahtuma-aika että päähenkilöiden luonteet ja ominaisuudet, jotka ovat hyvin kaukana aikamme itsekkäästä, yksilökeskeisestä kaikki-mulle-heti-tänne-nyt-ajattelusta. Eivät kirjan henkilöt silti enkeleitä, yli-ihmisiä tai ihannekuvia ole; ovatpahan vain ihmismäisiä ja inhimillisiä.

Vaikka romaani on helppolukuinen, ei se ole kevyt tai tyhjänpäiväinen. Siispä se on hyvin kirjoitettu, ja suomennoskin on mainio. Teos on myös voimakkaasti kirjallinen; tai oikeastaan kirjallisuudellinen, sillä juuri kirjat tuovat tämän tarina ihmiset yhteen. Suosittelen lämpimästi kaikille hyvän kirjallisuuden ystäville.

Kummallinen kirjeromaani

Mari Mörön Kuuri (WSOY, 2009) on erikoinen pieni kirjeromaani, jossa on vain toisen osapuolen kirjeet. Jonkinlainen kokonaiskuva hahmottuu hitaasti, jos ollenkaan.

Sodanjälkeiseen aikaan sijoittuvassa kirjassa kirjeitä kirjoittaa Karl-nminen mies Kaisi-nimiselle naiselle, joka opiskelee sairaanhoitajaksi ja on ilmeisesti saamassa perinnön, josta kuitenkin taitaa koitua riitoja. Karl on selvästi vanhempi kuin Kaisi. Karl on (ollut?)  naimisissa ja kärsii jonkinlaisesta sotatraumasta sekä alkoholismista. Kirjeiden mukaan hän ansaitsee elantonsa kääntäjänä, mutta myös jotain hämäräperäistä on ilmassa. Teoksen nimen kuuri viittaa siihen, että Karl on ryhtynyt antabuskuurille päästäkseen eroon juomisesta. Lääke on 1940-luvulla vasta kokeiluvaiheessa ja päihderiippuvaisten vieroitushoito muutenkin lapsenkengissä.

Miten paljon kirjeiden kirjoittajaan voi luottaa? Kertooko hän totuuden tai edes osatotuuden? Kirjoittaako hän valheita? Mitkä ovat hänen tarkoitusperänsä? Onko totuus aina vain osatotuus? Millaisia kirjeitä Kaisi kirjoittaa takaisin? Miten sekaisin Karl on? Ovatko jotkin kirjeistä totuudellisempia kuin toiset?

Romaani herättää valtavasti kysymyksiä, mutta antaa vähän vastauksia. Helpolla Mörö ei lukijaa päästä, vaan antaa jokaisen lukijansa tulkita itse. Päällimmäinen tuntemus teoksen lopussa on ”höh”. Tarkemmin pohtiessa hahmottuu kuva Karlista selityskierteiden vyöhteihin takertuneena juoppona  ja Kaisista naivina tyttönä, joka ei osaa irrottautua hoitosuhteessa tavatusta miehestä. Molemmat pettävät itseään, mikäli uskovat suhteensa tulevaisuuteen.