Selibaattisesonki

Carol Shields ja Blance Howard julkaisivat vuonna 1991 kirjeromaanin A Celibate Season, joka on nyt julkaistu (Otava, 2015) suomeksi nimellä Kuiva kausi.

Keski-ikää lähestyvä aviopari Jocelyn ja Charles joutuu juristivaimon määräaikaisen, mutta sekä ammatillisesti että taloudellisesti houkuttelevan, työn vuoksi valtavan kokoisessa Kanadassa kuukausiksi erilleen, ja päättää pitää yhteyttä kirjeitse. Kun vuonna 1990 haluttiin säästää puhelinlaskuissa, ei voitu turvautua skypeen tai edes sähköpostiin.

Koti ja teinit jäävät arkkitehti-isän hoiviin. Kirjeet ovat alkuun reippaan luottavaisia, mutta käyvät pian yhä paljastavimmiksi ja rehellisemmiksi. Roolien muuttuminen, päivittäisen viestinnän katoaminen ja seksielämän puuttuminen vaikuttavat molempien ajatuksiin, tunteisiin ja tekoihin oletettua enemmän. Erosta tulee pitkän liiton koetinkivi; eroajasta vaikeampi kuin kumpikaan osaa etukäteen aavistaa.

Iloitsen tämän sujuvan, liikuttavan ja hauskan avioliittoromaanin ilmestymisestä suomeksi. Vuonna 2003 kuollut Shields kuuluu mielikirjailijoihini; Howardia en muista aiemmin lukeneeni. Suomentantaja Hanna Tarkka on tehnyt hyvää työtä. Howardin kirjoittaman Jocelynin ääni on erilainen, omansa, toinen kuin Charlesin, jonka kirjeet kirjoitti Shields.

Mainokset

Miehet, jotka ostavat naisia

Ruotsalaisen Katarina Wennstamin romaani Tahra (Otava, 2011. Smuts, 2007. Suomentanut Laura Beck) onnistuu olemaan kantaaottava olematta saarnaava tai edes esitelmöivä. Se onnistuu myös viihdyttämään ja koukuttamaan, vaikka aihe on vakava. Alanimekkeenä on jännitysromaani; myös jännittävä Tahra on. Rikosromaanikin se on, muttei murhamysteeri.

Romaanin ihmisenkokoisessa keskiössä ovat toimittaja Rebecca Wahl ja hänen miehensä juristi Jonas Wahl, joiden avioliitto on pinnalta katsoen täydellinen, mutta tahraantuu sisältäpäin sellaisella vauhdilla, ettei julkisivun kiillottaminen enää kauan onnistu. Julkisessa, laajemassa keskiössä on naiskauppa, seksibisnes, bordellitoiminta – miten sitä nyt sitten halutaankin nimittää, että köyhemmistä maista tuodaan naisia käyttötavaroiksi vakavaraisille ruotsalaisille perheenisille.

Romaanissa liikutaan ihmisten päiden sisäisissä tapahtumissa ja toimistusten kokoushuoneissa sekä käydään oikeutta huoneistobordellitapauksesta eikä onneksi mässäillä väkivallalla.

Tahran ansiot ovat kirjailijan psykologisessa otteessa, jolla kirjailija kuvaa niin paritusjutun syyttäjän, kaksinaamaisen seksinostajan ja tämän kulissienylläpitäjävaimon kuin teini-ikäisen tyttärenkin ajatuksia, tunteita ja kokemuksia maailmassa, joka pyörii seksin ympärillä kovin monella tavalla. Valitettavasti seksityöläiset jäävät ilman omaa ääntä.

Kyseessä on trilogian avaus, joten jatkoa seurannee myös suomeksi.

Helppo elämä?

Harvoin olen lukenut loppuun saakka kirjan, jota lukiessani mietin koko ajan, miksi se on kirjoitettu ja miksi minä sitä luen. Karolina Ramqvistin Tyttöystävä (Helsinki-kirjat, 2011. Flickvännen, 2009; suom. Riie Heikkilä) on sellainen kirja. Kirjassa ei tapahdu mitään, mutta luin sitä eteenpäin odottaen koko ajan, että pian jotakin tapahtuu. Koska kirja kertoo odottamisesta, on tunnelma sillä luotu.

Romaanin päähenkilö on Karin, rikollisen Johnin tyttöystävä. Koko kirjan ajan hän odottaa miestä kotiin ”töistä” tai edes tämän puhelua, jota ei kuulu.  Samalla hän pohtii ja selittää elämänsä valintoja yrittäen perustella itselleen, miksi on valinnut gangsterin heilan elämän, ja miksi haluaa jatkaa roolissaan. Hän vakuuttelee itselleen, ettei halua käydä töissä eikä opiskella, vaan olla vain. Ja hän vain on – vailla unelmia, tavoitteita ja tarkoitusta.

Hänellä ei ole mitään muuta tekemistä kuin pitää itsensä ja kotinsa kunnossa sekä ulkoiluttaa koiraa. Riittää, että hän näyttää hyvältä eikä kysele liikoja. Elämä on näennäisen helppoa niin kuin hän on aina halunnut. Teoksen loppupuolella kaksi hänen niin sanottua ystävätärtään (kriminaalien vaimoja hekin)  tulee viettämään iltaa Karinin ja Johnin hulppeaan merenrantakotiin: Karinin valmistama herkullinen ruoka ei maistu kellekään – kuohuviini ja kokaiini sen sijaan kyllä. Ramqvist pohtii korostetun pinnallisen henkilönsä kautta (populaari)kulttuuria, jossa ihaillaan vahvoja ja väkivaltaisia miehiä, joiden kainalossa on aina kaunis tyttö. Kauniiden tyttöjen elämästä muualla kuin mafiamiestensä koristeina ei liene aiemmin näin kirjoitettu.

Rinnakkaiskertomuksena on Nicholas Pileggin Wiseguy-romaanin ja siihen perustuvan Mafiaveljet-elokuvan pohjana olevan todellisen mafioson Henry Hillin puolison Karenin tarina. Karin vertailee itseään Kareniin, jopa samastuu tähän.

Käännös on paikoin luvattoman huonoa suomea, mutta onneksi vain paikoin.

Hyvällä tavalla kummallinen lukukokemus.