Minna Canthin päivänä 19.3.2021

Minna Canth syntyi vuonna 1944 Tampereella, muutti 9-vuotiaana Kuopioon, asui Jyväskylässä vuosina 1863-79 ja lopun elämänsä vuoteen 1897 Kuopiossa.

Kuopion vuosina Canth loi uransa kirjailijana, journalistina ja yhteiskunnallisena keskustelijana samalla, kun toimi kauppiaana ja oli suurperheen äiti. Kauppa- ja kotitalossaan Kanttilassa hän piti niin sanottua salonkia eli hänen luokseen kokoonnuttiin keskustelemaan kirjallisuudesta ja ajankohtaisista asioista.

Miten Canth Kanttilassa eli ja etenkin työskenteli? Siitä kertoo lyhyesti Timo Niirasen kirjanen Miten Minna Canth asui Kuopiossa? (Snellman-instituutti, 1986; 44 sivua; English summary by Dora Kujanen).

Kirjasen perusteella huone oli runsaasti sisustettu. Canth kirjoitti ja keskusteli useimmiten keinutuolissa. Pyöreän pöydän paksun pöytäliinan alle kirjailija piilotti keskeneräiset käsikirjoituksensa, kun huoneeseen tuli vieras. Pienehkössä huoneessa oli myös kirjakaappi, suuria viherkasveja, maalauksia ja valokuvia, koristenauhoja, seppele ja muita koriste-esineitä. Silti sinne mahtui suurikin vierasjoukko.

Työhuone on valokuvien ja tyttären, tyttärentytärten sekä muiden muassa Juhani Ahon kertoman mukaisesti rekonstruoitu Kuopion korttelimuseoon Minna Canthin salongiksi. Museoimisajatus virisi jo vuonna 1937, kun Kuopion Isänmaallinen Seura sai Elli-tyttäreltä työhuoneen kaluston, mutta useiden väliaikaisvarastointien jälkeen avajaiset kulttuurihistoriallisen museon entisessä vahtimestarihuoneessa pidettiin vasta vuonna 1952. Kortteli- eli silloiseen ulkomuseoon huone sisustettiin hieman täydennettynä vuonna 1982.

Niirasen mukaan työhuone kertoo, että kirjailijan asumistaso oli tyydyttävä, vaikka perhe asuikin melko ahtaasti. Oliko asunto ahdas aikansa mittapuulla vai tuoreemmin mittarein, ei käy ilmi, mutta kirjoittaja toteaa kaupungin menestyneimpien kauppiaiden eläneen Canthin perhettä komeammin.

Julkaisussa pohditaan sittemmin ikuisuuskysymyksiksi osoittautuneita asioita:

Millä tavalla nykykuopiolaiset ovat valmiit vaalimaan Minna Canthin muistoa? Seminaarit, symposiumit ja julkaisut ovat eräs tapa, museohuoneet toinen keino. Eräässä suhteessa mahdollisuuksia ei ole käytetty täysimittaisesti hyväksi. Kanttila on edelleen olemassa, … Kuopion kaupunginvaltuusto sisällytti rakennuksen vuonna 1980 hyväksyttyyn säilytysohjelmaansa, mutta myöhemmin säilytysvaihtoehto ei enää ole ollut itsestään selvä. …
Kulttuuriarvojen tunnustaminen näyttää usein ottavan oman aikansa, mutta Kanttilankin osalta kannattanee tulevaisuuteen suhtautua luottavaisesti ja toivoa, että seuraava Juhani Ahon arvio talon merkityksestä Kuopion kulttuurihistorian symbolina saa yhä useamman kaupunkilaisen hyväksynnän:
”Niin usein kuin Kuopio johtuu mieleeni, esiintyy siitä ensiksi Tuomiokirkko ja sitten Minna Canthin talo. Se on se, joka edustaa Kuopiota ajatuksissani ja antaa sille leimansa.”

Haluammeko me edelleen vain rekonstruoidun työhuoneen vai koko Kanttilan säilyvän Kuopiossa? Voisiko Kanttilassa elää ja toimia Minnan hengessä kulttuurikeskus, salonki, kotimuseo, residenssi, akatemia? Minna Canthin talo ry:n missio on kunnostaa Canthin entinen kotitalo kulttuurin käyttöön ja luoda Minna Canth -akatemian toimintaohjelma. Voit vaikuttaa asiaan.

Lue myös muut Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaasteeseen osallistuvat blogipostaukset ja muut sometukset.

Kenties myös muut Canth-aiheiset juttuni kiinnostavat:

• Ajatonta novellistiikkaa
• Canthin nahkoissa
• Canthin sanat elävät
• Esseitä Canthin teemoista
• Ihastuin kuvakirjaan
• Minna ja Ferdinand
• Moninainen Minna Canth

Muutamia muita Snellman-instituutin Canth-aiheisia julkaisuja:

• Liisi Huhtala, Monisärmäinen Minna Canth. 1998.
• Tellervo Krogerus, Realismista symbolismiin : Kuopio suomalaisen kulttuurin polttopisteenä 1890-luvun taitteessa. 1994.
• Raija Pohjolainen, Minna Canthin palveluksessa. 1992.
• K. Börje Vähämäki, Minna Canthin kielet. 1991.

P. S. Snellmania lainkaan väheksymättä, vain vertailun vuoksi: Hän asui Kuopiossa vain kuusi vuotta. Hänellä on Kuopiossa kotimuseo. Snellmanin asuintalon (rak. 1827) restaurointityöt museoksi aloitettiin vuonna 1980 ja museo avattiin yleisölle kesällä 1981. En tiedä, mistä kaupunki sai rahoituksen.

Selibaattisesonki

Carol Shields ja Blance Howard julkaisivat vuonna 1991 kirjeromaanin A Celibate Season, joka on nyt julkaistu (Otava, 2015) suomeksi nimellä Kuiva kausi.

Keski-ikää lähestyvä aviopari Jocelyn ja Charles joutuu juristivaimon määräaikaisen, mutta sekä ammatillisesti että taloudellisesti houkuttelevan, työn vuoksi valtavan kokoisessa Kanadassa kuukausiksi erilleen, ja päättää pitää yhteyttä kirjeitse. Kun vuonna 1990 haluttiin säästää puhelinlaskuissa, ei voitu turvautua skypeen tai edes sähköpostiin.

Koti ja teinit jäävät arkkitehti-isän hoiviin. Kirjeet ovat alkuun reippaan luottavaisia, mutta käyvät pian yhä paljastavimmiksi ja rehellisemmiksi. Roolien muuttuminen, päivittäisen viestinnän katoaminen ja seksielämän puuttuminen vaikuttavat molempien ajatuksiin, tunteisiin ja tekoihin oletettua enemmän. Erosta tulee pitkän liiton koetinkivi; eroajasta vaikeampi kuin kumpikaan osaa etukäteen aavistaa.

Iloitsen tämän sujuvan, liikuttavan ja hauskan avioliittoromaanin ilmestymisestä suomeksi. Vuonna 2003 kuollut Shields kuuluu mielikirjailijoihini; Howardia en muista aiemmin lukeneeni. Suomentantaja Hanna Tarkka on tehnyt hyvää työtä. Howardin kirjoittaman Jocelynin ääni on erilainen, omansa, toinen kuin Charlesin, jonka kirjeet kirjoitti Shields.

Miehet, jotka ostavat naisia

Ruotsalaisen Katarina Wennstamin romaani Tahra (Otava, 2011. Smuts, 2007. Suomentanut Laura Beck) onnistuu olemaan kantaaottava olematta saarnaava tai edes esitelmöivä. Se onnistuu myös viihdyttämään ja koukuttamaan, vaikka aihe on vakava. Alanimekkeenä on jännitysromaani; myös jännittävä Tahra on. Rikosromaanikin se on, muttei murhamysteeri.

Romaanin ihmisenkokoisessa keskiössä ovat toimittaja Rebecca Wahl ja hänen miehensä juristi Jonas Wahl, joiden avioliitto on pinnalta katsoen täydellinen, mutta tahraantuu sisältäpäin sellaisella vauhdilla, ettei julkisivun kiillottaminen enää kauan onnistu. Julkisessa, laajemassa keskiössä on naiskauppa, seksibisnes, bordellitoiminta – miten sitä nyt sitten halutaankin nimittää, että köyhemmistä maista tuodaan naisia käyttötavaroiksi vakavaraisille ruotsalaisille perheenisille.

Romaanissa liikutaan ihmisten päiden sisäisissä tapahtumissa ja toimistusten kokoushuoneissa sekä käydään oikeutta huoneistobordellitapauksesta eikä onneksi mässäillä väkivallalla.

Tahran ansiot ovat kirjailijan psykologisessa otteessa, jolla kirjailija kuvaa niin paritusjutun syyttäjän, kaksinaamaisen seksinostajan ja tämän kulissienylläpitäjävaimon kuin teini-ikäisen tyttärenkin ajatuksia, tunteita ja kokemuksia maailmassa, joka pyörii seksin ympärillä kovin monella tavalla. Valitettavasti seksityöläiset jäävät ilman omaa ääntä.

Kyseessä on trilogian avaus, joten jatkoa seurannee myös suomeksi.