Heimoerot esiin ja härnäämään¤

Yli kolmekymppiset itäsuomalainen Aino, jota näytteli hieman hermostuneesti Johanna Kuuva, ja länsisuomalainen Jussi — roolissa luonteva Mikko Rantaniva — rakastuvat ensisilmäyksellä. Ikävä kyllä tuon rakkauden kipinää ei juuri huomannut; ehkä pääparin keskinäinen kemia on vielä kehitteillä.

Aino muuttaa Jussin kotitilalle kuukauden koeajalle varmana siitä, että avoimena ja puheliaana sopeutuu mihin tahansa. Ainon on tarkoitus olla iloinen itäsuomalainen, mutta aika ärhäkkä kuva hänestä jäi. Jussi on alati pälpättävän Ainon vastakohta eikä saa oikein sanaa suustaan ennen kuin on lopulta aivan pakko.

nainen seisoo, neljä miestä istuu pöydän ääressä
Aino puhuu ja miehet kuuntelevat. Kuvassa Johanna Kuuva, Seppo Pääkkönen, Ari-Kyösti Seppo, Atte Antikainen ja Mikko Rantaniva. Kuva Sami Tirkkonen.

Kulttuurit kohtaavat liperiläisen räpätädin ja neljän mynämäkeläisen tuppisuun välillä, sillä metsätilalla asuvat myös Jussin isä — roolissa vakaa mutta hieman vaisu Seppo Pääkkönen — ja setä, jota esitti mainio, mutta länsisuomalaisen stereotyypiksi lopulta aika vilkas Ari-Kyösti Seppo, sekä pikkuveli Jaakko, jonka hankalasta roolista komedian aidosti traagisena hahmona Atte Antikainen selvisi kunnialla. Tilaa asuttaa myös eräänlainen aave eli Jussin äiti, joka on kuollut Jaakon syntyessä 26 vuotta sitten.

nainen, mies.
Aino yrittää saada Jaakon avautumaan. Kuvassa Johanna Kuuva ja Atte Antikainen. Kuva Sami Tirkkonen.

Parhaan roolisuorituksen ennakkonäytöksessä teki Ainon äitiä näytellyt Virpi Rautsiala oivallisena parinaan Ilkka Pentti Ainon isänä. Eronneen ja silti tiiviisti toisiaan tapaavan pariskunnan keskinäinen kemia toimi mainiosti. Sari Harju ylinäytteli Tiinana, Ainon ystävänä. Mikko Paanasella oli kenties hieman turhauttava tehtävä Ainon edellisenä poikaystävänä Tuomona. Katri-Maria Peltola sen sijaan oli nainen paikallaan huoltoaseman ja leipomon topakkana Raksuna.

nainen, mies.
Molemminpuoliset lähestymiskiellot kumoavat toisensa. Kuvassa Virpi Rautsiala ja Ilkka Pentti. Kuva Sami Tirkkonen.

Komediaksi näytelmä nauratti suhteellisen vähän, mutta hymyilytti kyllä usein. Menivätköhän parhaat heitot ohi?  Tiuhaan vaihtuvia tunnelmia luovan musiikin, josta huolehti lavalla näyttelijöiden mukana liikkuva hanuristi^, käyttö nimittäin toimi vain osittain, sillä välillä se peitti alleen puheen, jonka seuraaminen oli muutenkin haastavaa. Hyväksyn sen, etten ymmärtänyt kaikkia turunmurteisia repliikkejä — samalla kun harmistuin niistä kuluneimmista — mutta osa tutusta itäsuomalaisnuotistakin peittyi joko musiikin tai ylenpalttisen kiireen alle.

Kiirettä piti myös näyttämön pyörittäjillä. On kätevää, että lavastusta voi vaihtaa vauhdillakin tarpeen mukaan, mutta tarpeettomasti sitä ei pidä tehdä. Toivottavasti lähes huimaava tahti hieman rauhoittuu esitysten edetessä.

Näytelmän on ohjannut teatterinjohtaja Tommi Auvinen, ja lavastanut Sari Paljakka. Pukusuunnittelu on Pirkko Jokelan, valosuunnittelu Juho Itkosen ja äänisuunnittelu Timo Pönnin työtä.

¤Otsikko on lainattu Ilkka Malmbergin ja Tapio Vanhatalon vuonna 1985 ilmestyneen  kirjan nimestä.

^En löytänyt nimitietoa.

Poikkeus: Blogiyhteistyö Kuopion kaupunginteatterin kanssa

Mieluummin vanha kuin aikuinen

Muistan, että Helen Fieldingin Bridget Jones – elämäni sinkkuna* (1998) ärsytti minua aikoinaan. Taisin olla tiukkapipo. Sittemmin jatko-osa ja myös elokuvat ovat naurattaneet. Myös kolmas osa Bridget Jones  – Mad about the Boy (Otava, 2013; suomentanut** Annika Eräpuro; 441 sivua) on hauska.

Bridget on jäänyt leskeksi neljä vuotta sitten.*** Se ei tietenkään ole hauskaa, mutta onneksi Bridgetin muut ongelmat eivät ole suuria, vaan pieniä ja hassuja. Hänellä ei ole toimeentulo-ongelmia eikä vakavia sairauksia; hänen lapsensa ovat terveitä, lastenhoitajansa täydellinen, ystävänsä ihania. Hän pystyy myös laihduttamaan huippuvauhdikkaasti.

Ystävät saavat Bridgetin etsimään uutta rakkautta. Hän liittyy netin deittipalveluihin ja Twitteriin, mutta löytyykö uusi onni lopulta kuitenkaan toyboyn muodossa?

Viisikymmentäyksivuotiaalla Bridgetilla on kaksi hyvin myöhäisellä iällä saatua lasta; nuorempi oli vain parikuinen Markin kuollessa. Leskeyttä lukuunottamatta hän on aivan ennallaan: sählää, myöhästelee, juopottelee, syöpöttelee, unohtelee ja koheltaa. Toki hän myös kaipaa Markia – etenkin nähdessään alati pojassaan tämän pienoisversion.

Olisiko Fieldingin pitänyt kirjoittaa tähän väliin osa, jossa Bridget on nelikymppinen perheenäiti? Minusta ei. Tämä laji toimii näin.

* Ei Bridget Jonesin päiväkirja niin kuin kirjan etuliepeessä lukee, vaikka alkuperäisteos onkin nimeltään Bridget Jones’s Diary.
**Dinah Washington, Mad About the Boy (YouTube); jos mietit, miksei kirjan nimeä ole suomennettu.
***Tuo ei ole juonipaljastus. Miten hän muuten muka voisi deittailla?