Avainsana-arkisto: koulut

Dekkariviikko 2018: 6 — Teinitytön häpeä

Hämärän tyttö (Otava, 2018; Skymningsflickan, 2015: suomentanut Anja Meripirtti; 460 sivua) on Katarina Wennstamin neljäs romaani, jonka pääosissa ovat poliisi Charlotta Lugn ja asianajaja Shirin Sundin. Tukholmaan sijoittuva sarja pureutuu yhteiskunnan kipupisteisiin jännityskirjallisuuden keinoin.

Charlotta on sairauslomalla ja kuulee joka yö asuintalonsa naapuriasunnosta epätoivoista huutoa. Sattumalta hän pääsee juttelemaan epätoivoaan julkihuutavan teinitytön kanssa ja kiinnostuu tämän tarinasta, jossa paras ystävä Miranda kuoli, mutta Molly jäi henkiin viiltelemään itseään. Kouluun Molly ei mene; häpeä on niin suuri.

Wennstam paljastaa ”tasa-arvon mallimaasta” paitsi nuorten pahoinvointia myös silkkaa sukupuoleen perustuvaa syjintää ja vanhanaikaista asenteellisuutta. Kirjailija ja hänen päähenkilönsä asettuvat voimakkaasti heikompien puolelle rakenteellista väkivaltaa vastaan.

Mistään saarnasta ei silti ole kyse, sillä rankoista aiheistaan huolimatta romaani on ihmeen helppolukuinen ja erittäin mukaansatempaava.

Dekkariviikko lukublogeissa

dekkariviikko2018

Mainokset

Perinteitä vaalien — dekkariviikko 2017: 4

Kaunis mutta kuollut (Karisto, 2017; 304 sivua) on Terttu Autereen kolmas 1930-luvulle sijoittuva lääninetsivä Juhani Kuikan rikostutkimuksia kuvaava dekkari. Samalla etenee Kuikan ja opettaja Onerva Ojalan aiemmissa romaaneissa alkunsa saanut suhde, sillä Onerva on sattunut nappaamaan sijaisuuden juuri siitä koulusta, jossa tapahtuu henkirikos.

Pienen itäsuomalaisen kauppalan — veikkaan esikuvaksi Lauritsalaa — yhteiskoulun iloinen, kaunis ja värikäs piirustuksenopettaja Iiris Soivio löydetään kuristettuna koulun kokoelmahuoneesta penkinpainajaisten jälkeen. Iiris herätti eläessään pikkupaikkakunnalla huomiota niin pukeutumisellaan kuin käytökselläänkin. Miehet hurmaantuivat, naiset joko ihailivat, kadehtivat tai pelkäsivät oman liittonsa puolesta. Mutta kenellä oli motiivi ja tilaisuus tappaa?

Epäiltyjen ja jututettavien joukossa on koulun opettajien ja oppilaiden lisäksi heidän perheenjäseniään ja koulun talonmiespariskunta eikä Kuikalla ole lukuisia kuulusteluja ja selvityksiä tehdessä apunaan kuin yksi paikallinen poliisimies. Samaan aikaan kihlattu Onerva — jonka luona Kuikka välillä pientä pahennusta herättäen yöpyy — haluaa sopia hääpäivän, mutta auttaa lopulta hieman myös rikoksen selvittämisessä.

Kaunis mutta kuollut on leppoisa, nostalginen ja perinteitä kunnioittava dekkari, jota on mukava lukea, vaikka onkin kyse henkirikoksesta. Kaukana ovat nykytrillerien kauhut ja piinat.

 

Yöpöydän kirjat emännöi tämänvuotista dekkariviikkoa.

dekkariviikko17

 

Läckberg osaa yhdistää historian ja nykyisyyden viihdyttävästi

Camilla Läckberg on viihdyttävän dekkarin taitaja, yksi monista menestyvistä ruotsalaisista rikoskirjailijoista. Uusin suomennos Enkelintekijä (Gummerus, 2013; Änglamakerskan 2011, suomentanut Outi Menna; 487 sivua) jatkaa sarjan kahdeksantena osana kirjailija-poliisipariskunta Erican ja Patrickin tutkimusten sarjaa Fällbackassa Ruotsin länsirannikolla.

Valön saarelle Fjällbackassa hälytettiin nimettömällä puhelinsoitolla poliisi pääsiäisenä vuonna 1974. Poikien sisäoppilaitoksen rehtorin perheen pääsiäislounas oli kesken, mutta paikalta löytyi vain yksivuotias tytär Ebba. Mitä tapahtui muille viidelle?

Pääsiäiseksi kouluun jääneitä viittä sisäoppilaitoksen poikaa ei kutsuttu pääsiäisaterialle, joten he palasivat kalastamasta, kun poliisi tutki saarta, eivätkä osanneet valaista tapahtumia mitenkään. Heti kirjan alusta heidän nykyisyyttään kuitenkin valotetaan, joten on ilmiselvää, että heillä on osansa mysteerin ratkaisussa.

Elettyään onnellisen lapsuuden adoptioperheessä, mutta menetettyään sitten kolmivuotiaan poikansa Ebba palaa aikuisena saarelle miehensä Mårtenin kanssa ja alkaa kunnostaa sitä majataloksi. Pian talo kuitenkin yritetään polttaa ja sitten ruokasalin lattialautojen alta löytyy kuivunutta verta.

Edelleen Fällbackan poliisilaitoksella työskentelevä Gösta oli paikalla vuonna 1974 eikä tapaus ole koskaan kokonaan unohtunut häneltä – etenkään kun pikku-Ebba asui hetken hänen kotonaan ennen kuin muutti adoptioperheeseen.

Erica on perillä Ebban suvun naisten traagisesta historiasta viiden sukupolven ajalta. Hän hakeutuu Ebban puheille selvittääkseen vanhan mysteerin, juonittelee miehensä selän takana eikä kerro tälle kaikkea saattaen (taas kerran!) itsensä ja läheisensä vaaraan omapäisyydellään. Erican utelias, urkkiva ja manipuloiva hahmo on kirjan ja sarjan rasittavin ja epäuskottavin, mutta välttämätön.

Samalla kun Enkelintekijä on viihteellinen dekkari, jota on sujuvuutensa ja lennokkuutensa vuoksi vaikea jättää kesken, se on myös monipuolinen, tunteisiin vetoava, todellisista tapahtumista inspiraationsa saanut romaani, jonka teemana on lapsen menettäminen.

Outi Mennan suomennos on laatutyötä, kuten aina.

Laatudekkari Ruotsista ei ole yllätys

Ruotsalainen dekkaribuumi ei laannu ja se on hyvä. Michael Hjort ja Hans Rosenfeldt aloittavat kirjalla Mies joka ei ollut murhaaja (Bazar, 2011; Det fördolda, 2010, suomentanut Jaana Nikula) sarjan, jonka pääosassa on psykologi Sebastian Bergman. Ainakin tässä ensimmäisessä osassa myös nelihenkinen murharyhmä, johon ongelmainen ja itsekeskeinen Sebastian änkeytyy itsekkäistä syistä, on pääosassa. Lisäksi muutkin henkilöt ovat harvinaisen elävän ja aidon oloisia.

Painajaisista kärsivä huonokäytöksinen ja ylimielinen seksiaddikti Bergman on menettänyt vaimonsa ja tyttärensä tsunamille tapaninpäivänä 2004, eikä ole ollut kiltti tai helppo ihminen sitä ennenkään. Välit vanhempiin ovat ollet poikki vuosikymmeniä, mutta äidin kuoltua 22 vuotta isän jälkeen pojan on pakko hankkiutua Västeråsiin myymään perintötalo.

Samaan aikaan kaupungissa ilmoitetaan kadonneeksi lukiolaispoika, joka myöhemmin löytyy kuolleena. Monet jäljet johtavat Palmlövin yksityiskouluun, josta Sebastianillakin on omat kokemuksensa.

Kirjoittajakaksikko kuljettaa juonta koukuttavasti ja sujuvalla tyylillä. Yllätyskäänteitä, sekaannuksia, valheita ja huijauksia riittää. Murhia tulee lisää. Tutkimukset junnaavat ensin paikoillaan, kunnes tutkittavaa ja tutkittavia riittää ruuhkaksi saakka.

Mies joka ei ollut murhaaja on laatudekkari, jolle odotan pikaista jatkoa. Myös tämän ensimmäisen osan filmatisointi olisi kiinnostavaa nähdä:  Rolf Lassgård Sebastian Bergmanina kelpaa kyllä.

Kaksi sieppausta

Perinteisimmässä dekkarityypissä rikokseksi harvoin kelpaa muu kuin murha. Sarjamurhaajabuumi toi muassaan monikertaiset murhat ja muut julmuudet. Modernissa rikoskirjallisuudessa ei välttämättä tarvita murhaa, eikä aina edes sen uhkaa. Kaksi tuoretta pohjoismaista – suomalainen ja ruotsalainen – rikosromaania kehittää jännityksensä sieppauksista.

Inger Frimanssonin Rotanpyytäjä (Like 2010; Råttfängerskan 2009) ja Johanna Tuomolan Sieppaus (Myllylahti 2010) onnistuvat olemaan äärimmäisen intensiivisiä ilman yhtäkään ruumista, perustaen jännitteensä uhkaan ja epätietoisuuteen. Molemmat romaanit kaivelevat myös ihmisluonnon nurjia puolia – joskin aika erilaisissa tilanteissa ja hyvin erilaisten ihmisten.

Vaikka aihe on yhteinen, ovat romaanit tunnelmaltaan hyvin erilaisia.

Frimanssonin hyytävässä Rotanpyytäjässä erakoitunut, jo ammoin avioeronnut Rose suistuu raiteiltaan, kun ex-miehen uusi puoliso tulee pyytämään häntä miehen kuolinvuoteen äärelle. Rosen hahmossa on kaikessa anteeksiantamattomuudessaan kuitenkin myös jotakin säälittävää ja ymmärrettävää. Romaanin siskokset, kuolevan miehen tyttäret, ovat sen sijaan frimanssonmaisen kieroutunut ja julma pari.  Frimansson jos kuka hallitsee psykologisen jännityksen.

Tuomolan toinen dekkari Sieppaus ei hyydä, mutta jännittävä se on. Joulunalusviikolla ilmoitetaan kadonneeksi koulupoika, jonka äiti vaikuttaa pikkutytöltä. Tapausta tutkii koko Lohjan poliisi, mutta pääosassa on Tuomolan esikoisesta tuttu ylikonstaapeli Noora Nurkka. Hän huomaa etsivänsä lähes enkelimäistä lasta, äitinsä yksinhuoltajaa. Onko poika saanut tarpeekseen ja karannut vai onko hän joutunut pedofiilin uhriksi? Nurkka törmää monenlaisiin ihmiskohtaloihin ennen kuin arvoitus ratkeaa. Tuomolan vahvuus on oivaltava, luonnollinen ihmiskuvaus.

Molemmat romaanit on kirjoitettu erittäin hyvin. Rotanpyytäjä on lähes ahdistava ja synkkä; Sieppaus valoisampi ja toiveikkaampi.