Surullinen tarina

Donna Leonin suositut Venetsiaan sijoittuvat Komisario Brunetti -dekkarit ovat mielenkiintoinen ilmiö. Dekkarijuoni on usein kaikkea muuta kuin varsinaista poliisityötä.

Brunetti kulkee ainutlaatuista kaupunkiaan ikuisesti ihaillen ja maansa raivostuttavaa hallintoa syvästi halveksien jututtamassa kaikessa rauhassa erilaisia ihmisiä, ellei pyydä laitoksen hakkerisihteeriä etsimään laittomasti milloin mitäkin tietoa tai mielistele esimiestään saadakseen etua alaisilleen tai voidakseen rauhassa tutkia kiinnostavaa juttua olipa se tärkeä tai ei. Lounaan ja päivällisen komisariolle valmistaa yleensä kirjallisuudentutkija-opettaja vaimo Paola, jolla vaikuttaa olevan vielä vähemmän työkiireitä kuin puolisollaan.

Kaikki tämä ei kuitenkaan ärsytä, vaan kiehtoo. Uskomatonta.

Samalla kun kuvaa Brunettin (poliisiksi) leppoisaa elämää, yhdysvaltalaissyntyinen Leon ruotii ankarasti pitkäaikaisen asuinmaansa erilaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia epäkohtia — tällä kertaa erityisesti tietyntyyppistä askeettista uskonnollisuutta sekä julmuutta, jonka taustalla on tietämättömyyttä ja taikauskoa.

Kultamuna (Otava, 2015; The Golden Egg, 2013, suomentanut Kaijamari Sivill; 301 sivua) on sarjan 22. osa. Tarina alkaa Daviden, kuuromykäksi tiedetyn miehen kuolemasta, jota pidetään onnettomuutena tai vahinkona. Käy ilmi, että Davide työskenteli Brunettien käyttämässä pesulassa, ja komisario kiinnostuu kehitysvammaiseksi olettamansa miehen elämästä ja kuolemasta.

Kiinnostus kasvaa, kun ilmenee, ettei Davide virallisesti edes ollut olemassa. Mikä oli Daviden tarina? Kuka hän oli? Miten hän eli? Miksi hän kuoli? Näitä selvitetään lähinnä ihmisiä jututtamalla, vaikka monet ovat vastahakoisia puhumaan poliisille tai ylipäänsä puhumaan. Kuoleman kautta avautuu ankea ja surullinen, lähes uskomaton, elämäntarina.

Mitä siitä, jos Leonin dekkareiden kuva poliisityöstä vaikuttaa epäuskottavalta ja hänen perhe-elämänsä yliauvoisalta, kun kirjailija osaa punoa ovelia juonia ja kirjoittaa kiehtovia tarinoita. Toivottavasti Leon (s. 1942) ennättää ja jaksaa kirjoittaa sarjaa samalla tasolla pysyen vielä toisen mokoman lisää.

’Ndranghetan naisten kapina (secondo)

Oma ateriahaasteeni on edennyt pääruokaan asti. Lirio Abbaten Mafian naisissa (Atena, 2014; Fimmine ribelli. Come le donne salveranno il paese dalla ’ndrangheta, 2013; suomentanut Tary Nyström) olikin pureskelemista.

Italian saappaankärjessä Calabriassa toimiva väkivaltainen rikollisjärjestö ’Ndrangheta hallitsee muun muassa Euroopan kokaiinikauppaa. Sitä pidetään Italian suurimpana rikollisorganisaationa, vaikka Napolin seudun Camorra ja etenkin Sisilian Cosa Nostra eli mafia — josta on tullut rikollisjärjestöä tarkoittava yleisnimi —  ovatkin tunnetumpia.

Abbaten kirja keskittyy ’Ndranghetan naisten asemaan ja kertoo erityisesti muutamasta naisesta, jotka ovat nousseet kapinaan ja ryhtyneet henkensä uhalla yhteistyöhön oikeuslaitoksen kanssa. 1800-luvun lopulla perustetun ’Ndranghetan sääntöjä voi sanoa keskiaikaisiksi tai takapajuisiksi — 2010-luvun Euroopasta niiden ei uskoisi olevan.

’Ndrangheta-sukuun kuuluvan naisen pitää totella isäänsä, veljiään ja aviomiestään. Naimisiin hän menee nuorena, koska tavanomainen seurustelu ei ole mahdollista. Usein nuoripari, jonka mies tosin on tyttöä huomattavasti vanhempi, karkaa ja karkumatka päättyy ns. korjaavaan avioliittoon. Myös sukujen välillä sovitut avioliitot ovat yleisiä.

Nainen on siis suvun omaisuutta, ei sen jäsen. Naisen käyttäytyminen määrittää perheen ja suvun kunnian. Kunniaton nainen — joka liikkuu kaupungilla yksin tai liittyy Facebookiin — maksaa rikkomuksestaan kovan hinnan. Väkivalta on arkipäivää silloin, kun mies ei ole vankilassa. Kun mies sitten on vankilassa, vahtii suku naista vangiten hänet kotiin. Vapaus ei koita edes miehen kuollessa, sillä leski kantaa surupukua omaan kuolemaansa — joka näissä oloissa usein saapuu ennen aikojaan jopa oman veljen tai pojan kädestä — saakka, voimatta koskaan solmia uutta miessuhdetta.

Noustakseen mieli- ja väkivaltaa vastaan nainen tarvitsee oikeuslaitoksen suojelua. Saadakseen sitä hän kertoo elämästään rikosllisjärjestössä ja paljastaa rikoksia paitsi itseään myös muita kohtaan. Suku painostaa palaamaan kotiin ja kiristää etenkin lasten avulla luvaten antaa kaiken anteeksi, jos nainen peruu puheensa. Oikeuslaitoksen suojasta poistuminen tarkoittaa kuitenkin yleensä kuolemantuomiota ja teloitus naamioidaan itsemurhaksi tai katoamiseksi.

Organisoitunut rikollisuus ja naisten rooli sen paljastamis- ja kukistamisyrityksissä ovat kiinnostava aihe, mutta kirjallisuutena teos ei edusta erityistä sujuvuutta tai kerrontataitoa. Abbaten kyvyt toimittajana muodostuvat enemmän rohkeudesta aihevalinnoissa kuin terävästä kynästä. Tyyli on yksityiskohtainen, toteava, toistava ja luetteleva — joskus myös sekava. Rohkeiden naisten elämäntarinat eivät nouse esille, vaan sekoittuvat hieman puuduttavaan tekstimassaan.

Myös syntymämaakuntansa Sisilian mafiasta kirjoittanut Lirio Abbate on vuodesta 2007 elänyt viranomaisten suojeluksessa. Tutkivan journalistin henki on Italiassa vaarassa siinä missä mafian naistenkin.

Kikkailematon poliisiromaani

Vain yksi elämä (Karisto, 2014; Kun ét liv, 2007; suomentanut Virpi Vainikainen) on kotimaassaan Tanskassa suursuoritun Sara Blædelin toinen suomennettu dekkari.

Nimimerkki Prinsessasta (2013) tuttu poliisi Louise Rick kutsutaan Kööpenhaminasta Holbækin pikkukaupunkiin avustamaan nuoren maahanmuuttajatytön murhan tutkimuksissa. Viisitoistavuotias Samra on löydetty rantavedestä betonilaatta vyötäisilleen sidottuna.

Käy ilmi, ettei tytön elämä pohjoismaisen ja jordanialaisten kultturin välissä ole ollut yksinkertaista, mutta mitään motiivia murhaan ei ilmene. Tutkimukset eivät juuri etene ennen kuin toinenkin tyttö löytyy tapettuna.

Louisen ystävä Camilla on toimittaja, joka yrittää kirjoittaa kulttuurieroista – esimerkiksi kunnian ja häpeän käsitteistä – asiallisesti. Hänen henkilöhahmonsa avulla Blædel onnistuu rikosjuonen ohessa osallistumaan maahanmuuttokeskusteluun kiihkotta.

Dekkarina teos on kikkailematonta peruslaatua, muttei mitenkään maitamullistava.