Flaviaa ei helposti hämätä

Alan Bradleyn kolmas Flavia de Luce -dekkari Hopeisen hummerihaarukan tapaus (Bazar 2015; A Red Hrring Without Mustard, 2011; suomentanut Maija Heikinheimo; 419 sivua) jatkaa valloittavan 11-vuotiaan harrastajasalapoliisin seikkailuja 1950-luvun englantilaiskylässä.

Flavia käy Bishop Laceyn markkinoilla ennustaja Fenellan teltassa, jonka onnistuu sytyttämään tuleen. Seuraavana yönä Fenella löytyy hakattuna vankkureistaan de Lucen kartanon mailta, joilla Flavia on luvannut hänen saavan leiriytyä. Sairaalahoitoon joutuneen ennustajaeukon tyttärentyttären Flavia piilottaa pian omaan huoneeseensa kartanon kylmässä siivessä. Sellainen on Flavia.

Pian kartanon mailta löytyy toinenkin rikoksen uhri – tällä kertaa kuolleena. Hänet Flavia on yllättänyt hieman aiemmin yöaikaan kartanon salista, eikä miestä tunnettu rehellisyyden perikuvana. Liittyvätkö rikokset toisiinsa? Miten niihin liittyy kalanhaju? Ja liittyykö niihin myös outo paikallinen uskonlahko hobblerit, josta Flavia on kiinnostunut?

Selvitellessään väkivaltatapausten lisäksi hämärää antiikkikauppaa Flavia törmää myös äitivainajaansa liittyviin tietoihin sekä tajuaa isänsä olevan valtavassa rahapulassa. Samaan aikaa on kostettava siskojen julmat kepposet ja kestettävä kirkkokuoroharjoitukset. Onneksi poliisit tällä kertaa jopa kehuvat.

Nokkela Flavia selvittää rikoksia rajattoman uteliaisuutensa, kemistin taitojensa — hänellä on käytössään isosetänsä kartanoon hankkima laboratorio, jota kukaan muu perheestä tuskin muistaa — ja taloudenhoitaja Mulletilta lypsämiensä kyläjuorujen avulla. Puutarhassa ahertava isän sotakaveri Dogger on Flavian uskottu ja ymmärtäjä, vaikka kaikkoaakin välillä omiin maailmoihinsa.

Bradley on luonut sarjaansa mielenkiintoiset henkilöt ja lumoavan menneisyyden maailman, joiden onnistunut yhdistelmä takaa viihdyttävyyden. Lapsipäähenkilöstä ja rikoksista huolimatta sarja sopii kaikille Flavian ikäisestä alkaen.

Nukkemestarin salaisuus

Alan Bradleyn toinen Flavia de Luce -dekkari Kuolema ei ole lasten leikkiä (Bazar 2014; The Weed That Strings the Hangman’s Bag, 2010; suomentanut Laura Beck) jatkaa onnistuneesti pikkuvanhan 11-vuotiaan kemistin ja neitietsivän seikkailuja Bishop Laceyn englantilaiskylässä tyylitellyssä 1950-luvun maailmassa.

Nyt Flavialla on selvitettävänä kaksikin kuolemantapausta. Kaikki alkaa kiertelevän nukketeatterin vierailusta, mutta johtaa pian kylän vaiettujen salaisuuksien avautumiseen. Tarina etenee sujuvasti. Vauhtia ja tapahtumia riittää. Henkilöt ja miljööt on kuvattu elävästi. Ajankuva on kohdallaan. Kaikki toimii — tässä todellisuudessa.

Pikkutytöksi Flavialla on runsaasti kirjatietoa ja etenkin uskomaton päättelykyky, jonka avulla hän päihittää niin rosvot kuin poliisitkin. Kotona hän nuorimmaisena kuitenkin jää usein alakynteen isän hajamielisten kasvatusyritysten, isosiskojen ilkeyden ja tällä kertaa myös tädin vaatimusten alla. Lannistumaan tätä sankaritarta ei kuitenkaan saa mikään. Mainio hahmo!

Hyytävä kylä

Andrea Maria Schenkelin Hiljainen kylä (Gummerus 2009) on nopealukuinen kertomus suljetusta pienestä saksalaiskylästä, jossa tarinat lähtevät liikkeelle, kun yhden tilan väki murhataan raa’sti. Vaikka perhe oli sulkeutunut ja omituinen eikä kukaan siitä pitänyt, karmaisee veriteko silti.

Kirja tihkuu jännitystä, salaisuuksia ja menneisyyden painolastia. Tunnelma on raskas ja tiivis. Kirjan ei voi sanoa viihdyttävän, mutta tehokas se on. Vaikka tunnelma on pelottava, on juoni melko yksioikoinen; onneksi kirjailija ei ole turhaan venyttänyt tekstiä tai paisuttanut tarinaa, sillä sitä riittää parahiksi pienoisromaanin verran.

Sodanjälkeiseen aikaan sijoitetun tarinan innoittaja on todellinen,  yhä selvittämätön veriteko 1920-luvulta. Juttu onkin niin karmiva, että sen on melkein pakko perustua todellisuuteen, joka tässä tapauksessa lienee taruakin inhottavampi.