Hurmaava kirja erilaisuudesta

T. J. Klunen romaani Talo taivaansinisellä merellä (Karisto, 2021; The House in the Cerulean Sea, 2020; suomentanut Mika Kivimäki; 446 sivua) ansaitsee tulla kuvatuksi adjektiivilla hurmaava. Sen luettuaan on jotenkin parempi ihminen. Tai ainakin on vähän helpompi olo tässä hirveässä maailmanajassa.

Teos on hauska, jännittävä, kaunis ja vähän surullinenkin, ja erittäin viihdyttävä samalla kun sillä on tärkeä sanoma: Ihmisten, etenkään lasten, erilaisuus ei ole syy eristää, syrjiä tai pelätä. Ohhoh, kuulostipa vakavalta!

Itse asiassa Talo taivaansinisellä merellä on huikea fantasiaromaani kaikenikäisille. Päähenkilö on keski-ikäinen mies ja muutama muukin aikuinen kirjassa toki on, mutta tärkeimmiksi hahmoiksi nousevat silti lapset.

Ja millaiset lapset! Yksi maahinen, yksi metsänhenki, yksi viimeisistä jäljellä olevista traakeista, tunnistamaton vihreä otus, muotoamuuttava poika ja yksi jonka sanotaan olevan antikristus.

Linus Baker, sääntöihin tukeutuva ja täsmällinen mutta ystävällisen objektiivinen sosiaalityöntekijä, elää ikuisen sateen harmaannuttamassa kaupungissa välinpitämättömän kissansa kanssa ainoana ilonaan vinyylilevykokoelmansa.

Sikäli kuin asialla oli väliä, Linus Baker välitti lapsista, joiden tarkkaileminen oli hänen tehtävänsä. Hän ei uskonut, että olisi mahdollista tehdä hänen työtään vailla empatiaa…

Kun työ Maagisen Nuorison Huolenpito-Osastolla vie hänet erityistehtävälle kaukaisella Marsyasin saarella sijaitsevaan orpokotiin, hän joutuu kyseenalaistamaan työantajansa Äärimmäisen Korkean Johtoportaan määräykset ja paksun Säännöt ja määräykset -kirjan ohjeet ja opit. Hän päätyy meren äärelle, aurinkoon, metsään; elämänsä seikkailuun.

Orpokoti on mitä salaisin. Siitä ei puhuta ja sen viereisen kylän asukkaat pelkäävät ja vihaavat sen asukkaita, mutta kunnioittavat sen hallitsijahenkeä. Josta Linus ei saanut mitään tietoa etukäteen. Niin kuin ei siitäkään, millainen mies orpokotia johtava Mr. Parnassus on. Lapsista hän sai paksut kansiot, joiden kertomukset saivat hänet järkyttymään. Ei lasten teoista, vaan siitä, miten heitä oli aiemmin kohdeltu. Kenestä tahansa voi tulla hirviö, jos häntä kohdellaan sellaisena.

Ensimmäisinä saarella viettäminään päivinä hän oli edistynyt vain osittain. Sal oli edelleen kauhusta jäykkänä hänen lähellään ja Phee suhtautui häneen torjuvasti, mutta Talia uhkasi haudata hänet puutarhaansa enää kerran tai kahdesti päivässä ja Chauncey tuntui olevan onnellinen kaikesta ja kaikista (…). Theodore tietenkin uskoi, että sai auringon nousemaan ja laskemaan, minkä ei olisi pitänyt liikuttaa häntä niin voimakkaasti kuin se teki. Kysehän oli pelkästään napista (…), ja uusimmat olivat messingin sijasta muovia, mutta se ei näyttänyt haittaavan Theodorea.
Lucy puolestaan oli vielä täysin arvoitus. Vieläpä kauhistuttava arvoitus…

Dialogipainotteisesti etenevä romaani on valloittava. Se on hauska, jännittävä, surullinen, haikea, riemukas, lohdullinen, suloinen ja tärkeä. Sitä voi suositella kaikille, joilla on sydän.

Muistokirjoittamisen vaikeus

Hänelle on vähitellen alkanut muodostua käsitys siitä, miten kuolleista on tapana kirjoittaa.

Anja Portinin esikoisromaanin Muistokirjoitus (S&S, 2019; 252 sivua) päähenkilön Julian pitäisi kirjoittaa äitinsä – erityisesti satutulkinnoistaan tunnetun ääninäyttelijän – muistokirjoitus.

Äiti tosin elää vielä ja pyytänyt sitä itse, jotta voisi valvoa, mitä hänestä kuoleman jälkeen kirjoitetaan. Naisten suhde ei ole mutkaton eivätkä Julian lapsuusmuistot helppoja. Hän alkaa kuitenkin penkoa äitinsä arkistoja ja vajoaa pian menneisyyteen ja muistoihin niin, että oma lapsi uhkaa unohtua.

Ensin Julia ei ole ajatuksissaan ja mielessään läsnä, lopulta ei enää fyysisestikään kotona. Aaro-poika on mainio hahmo ja tuli minua lähemmäksi kuin Julia. Se, mitä hänelle pimeänä ja lumisena pakkasiltana tapahtuu, koskettaa.

Portin kirjoittaa muutoksesta ja murtumisesta eleettömästi; sillä tavalla kauniisti, ettei Julian ahdistuneisuus käy kimppuun, vaan pysyy kuin lasisen tai jäisen pinnan alla. Julia jää etäiseksi.

Dialogin melkein täydellinen puuttuminen tekee kaikesta jotenkin hiljaista, vaiennettua.

 

 

Naisten elämää

Pirjo Puukon kunnes jalkasi kantavat #kirjat #kirja #kirjallisuus #kirjablogit #lukeminen

– Nyt Elli otat ilon irti elämästä. Niin kauan siellä Hallanmökissä märkänit ja piikapaikoissa rehkit.

Kunnes jalkasi kantavat (Stresa, 2019; 305 sivua) on Pirjo Puukon ensimmäinen romaani. Kahden naisen, äidin ja tyttären, tarinat vuorottelevat eri aikatasoilla.

Elli ei ollut tottunut kilttiin puheeseen eikä tiennyt miten pitäisi vastata. Täti kyseli kaikenlaista, mikä oli outoa ja uutta, ja puhuminen kainostutti.

Kirjan päähenkilöistä 1920-luvulla syntynyt Elli riutuu äidittömänä rakkaudettomassa ja muutenkin puutteellisessa lapsuudessa itäsuomalaisella pientilalla sotien välissä ja elää vapaan, mutta ankaran ja yksinäisenkin nuoruuden sotavuosina.

Huoneessa oli vuode, pöytä ja tuoli, ja nurkassa pieni kaappi vaatteita varten. Se riitti. Se oli niin paljon enemmän kuin milloinkaan ennen. Tilantuntua ei tehnyt pieni huone vaan se, kun sai itse määrätä ajasta, jonka huoneessa oli.

Hänen tyttärensä Anitan lapsuutta ja nuoruutta muovaavat kaupungistuminen ja muut suuret yhteiskunnalliset muutokset 1950-70-luvuilla.

Sunnuntait ollaan aina kotona. Illalla äiti riisuu pyhämekon ja luuliivit ja panee ne kaappiin odottamaan seuraavaa sunnuntaita. Kaikki turvasatamat ja tukipilarit ovat heiltä piilossa. Maalla kasvaneet aikuiset ovat hämillään ja kiertävä kerrostaloasunnoissa kehää kuin eläimet häkissä.

Äidin ja tyttären suhde on hankala.

On vaikea lohduttaa ihmistä, joka ei osaa katsoa itseensä. Äiti on hyvä mykkäkoulun opettaja. Hän on silti äitini…

Tarina näistä naisista ja muuttuvasta maailmasta heidän ympärillään on kiinnostava ja Puukko kertoo sen taitavasti vivahteikkaalla suomella. Lukemiseen toi tuttuuden tunnetta ja ylimääräistä iloa se, että huomasin monet tapahtumapaikoista hyvinkin tutuiksi.

Poikkeus: Sain kirjan kirjailijalta Helsingin kirjamessuilla.

 

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: