Dekkariviikko 2020: Luopiot

Luopiot (Bazar, 2020; 316 sivua) on Tomas Gadsin Ryhmä Halme -sarjan toinen osa. Turun liepeillä tapahtuvan henkirikoksen jäljet ulottuvat venäläiseen lastenkotiin.

Rikos on se, johon sarjan ensimmäinen osa Pirulainen päättyi, kun yksi erikoisryhmän jäsenistä löysi ruumiin kesämökkinsä portailta. Toisenkin ryhmän jäsenen eli Sergein pitäisi oitis jäävätä itsensä tutkinnasta, mutta tajutessaan, miten läheltä tapaus häntä liippaa, hän häipyykin mitään esimiehelleen tai vaimolleen puhumatta omille teilleen ja ryhtyy ”yksityisetsiväksi”.

Komisario Halme jää siis vain parin tutkijan kanssa selvittämään niin uhrin henkilöllisyyttä kuin etsimään tekijää.

Tutkimuksia kuvaavien lukujen lomassa on takaumia lähes 30 vuoden takaa Petroskoista, joten on selvää, että ratkaisut – tai ainakin selitykset – löytyvät menneisyydestä.

Juoni pullistelee epäuskottavuuksia, mutta tarina kiehtoo silti. Pidin tästä paljon enemmän kuin Pirulaisesta.

Kielellisesti romaani on pääosin kelpo työtä, joten sellaisen, minulle ennestään tuntemattoman, puhekielisen sanan kuin ”avari” – tarkoittamassa avokämmenlyöntiä – käyttäminen kertovassa tekstissä pisti pahasti silmään.

Tällä viikolla eli 8.-14.6. vietetään jälleen perinteistä Dekkariviikkoa ja myös tänä vuonna myös monet kirjabloggaajat ovat mukana. Kirjablogien tämänvuotista dekkarien teemaviikkoa emännöi Luetut.net-blogin Mari.

dekkariviikkologo2020

Kun pieni jää suurten jalkoihin

Sota oli jättänyt jälkensä, mutta kesäisen pyhäpäivän kuumuudessa kaikki huolet ja menetykset olivat kuin pois haihtuneet. Hän katseli noita ihmisiä, jotka olivat kyllä vieraita, mutta eivät vihamielisiä. Eivät missään tapauksessa vihollisia. Vihaa synnyttivät vain heidän johtajansa ja ne, jotka rikastuivat ja hyötyivät vihasta.”

Virolaisen Ilmar Taskan romaani Pobeda 1946 (WSOY, 2018; Pobeda 1946, 2016; suomentanut Jouko Vanhanen; 315 sivua) on synkästä aiheestaan helppolukuinen ja sujuva romaani. Samaan aikaan raskas ja herkkä teos kertoo pienestä pojasta, joka tutustuu Pobedalla ajelevaan setään sodanjälkeisessä Tallinnassa.

Nainen tiesi, ettei se loppuisi koskaan.

He tahtovat, että myisin mieheni ja jopa oman sisareni. Kenet vielä?

He ovat sulkeneet rajat ja lopettaneet sodan. Nyt on tarpeen luoda uusia vihollisia. Manipuloida, valehdella, vainota.”

Mistäpä voisi pikkupoika aavistaa, että hänet värvätään vakoilijaksi, että hän saattaa vaaraan niin takahuoneessa piileksivän isänsä, peräänantamattoman äitinsä kuin oopperalaulaja-tätinsäkin.

Poika koetti ratkaista, kuka puhui totta. Kieroiliko setä vai valehteliko täti? Kuka oli sankari ja kuka kansanvihollinen? Saattoiko toisen sankari olla toisen petturi?”

Lukiessani romaania eläydyin vahvasti päähenkilön, pojan, maailmaan — koin näkeväni aikuisten oudon maailman hänen kauttaan. Nyt jälkiajatuksissani aikuisten tekojen uhriksi joutuva poika rinnastuu pieneen Viroon, joka jää suurvaltojen valtapelien pelinappulaksi.

Osallistun tämän kirjan lukemisella ja tästä kirjoittamalla Reader, why did I marry him? -blogin Rakas Viro -haasteeseen.

rakas viro