Olen kielestä kiinnostunut pilkunviilaaja ja kielipoliisi, joten tietysti tartuin teokseen nimeltä Sanaiset kansiot : suomen kielen vaietut vaiheet (Gaudeamus, 2017; 240 sivua), jonka ovat kirjoittaneet Ville Eloranta ja Jaakko Leino. Mielenkiintoinen teos se onkin.
Teos käy läpi suomen kielen historiallisia vaiheita, pohtii suomen asemaa ja tulevaisuuden näkymiä tieteen kielenä, ottaa kantaa lukemiseen sivistyksen mittarina, käy läpi ongelmallisia oikeinkirjoitus- ja kielioppiasioita, ja tutkailee kielen, erityisesti sanaston, muuttumista muun muassa lainasanojen kautta.
Synkimmissä tulevaisuudenkuvissa lainat tuhoavat suomen kielen: kun kieleen soluttautuu vieras sana tai vaikute toisensa jälkeen, lopulta ei tarvita koko suomea. … Jos lainasanoilla olisi aina tuhoisa vaikutus, suomea olisi tuskin puhuttu enää pitkiin aikoihin. … Uudet sanat tulevat kieleen tyypillisesti samoihin aikoihin kuin uudet ilmiöt. … vasarakirveskausi toi kieleemme sellaiset edelleen yleiset sanat kuin heinä, kirves, seinä, silta ja vuohi. Ne ovat peräisin balttilaisista kielistä. … muun muassa englannin, ruotsin ja saksan edeltäjiltä taas olemme saaneet esimerkiksi sanat kihla, kana, lanka, purje ja ratsu. … Jopa laina on laina — sekin on saatu muinaisilta germaaneilta.
Monia muitakin kielellisiä asioita — slangia, nimiasioita, sanakirjan laatimista, raamatullisia sanontoja, median kieltä, sanakirjojen toimittamista, sanaristikoiden sanoja, kirjakielen syntyä, onomatopoetiikkaa ja alapääjuttujakin — käydään läpi. Kirjoittajat aloittavat Volgan mutkasta ja päättävät sosiaaliseen mediaan, joten mittava määrä kielemme piirteitä käsitellään reippaaseen tahtiin suppeahkossa teoksessa.
Sitä kummastelen, että J. L. Runebergin alun perin ruotsiksi kirjoittamia Saarijärven Paavoa (Bonden Paavo, suomenettu useita kertoja, muiden muassa Elias Lönnrot, August Ahlqvist, Agathon Meurman, Paavo Cajander, Otto Manninen) ja Maamme-laulua (Vårt land, suomentaneet Julius Krohnin johtama runoilijaryhmä ja Paavo Cajander) lainataan suomen kieltä käsittelevässä kirjassa useamman säkeistön verran mainitsematta suomentajia.
Pidän siitä, että tietoteoksen kieli on sujuvaa. Tätä kirjaa oli pääosin ilo lukea paitsi sisällön myös muodon vuoksi. Mietin kuitenkin, kirjoittavatko kielimiehet ihan tarkoituksella, että ”Ikävät päätökset näkevät yleensä ennen pitkää päivänvalon kaikessa rumuudessaan…” nähdäkseen, kuinka moni kielipoliisi heitä ojentaa. Soo, so!
Tuulevin lukublogi 