Kahdentoista päähenkilön sinfoninen kuvakudos

Englantilais-nigerialaisen Bernardine Evariston teosta Tyttö, nainen, toinen (WSOY, 2022; Girl, Woman, Other, 2019; suomentanut Kaijamari Sivill; 528 sivua) voisi kutsua vaikkapa sinfoniseksi säenovellikokoelmaksi, mutta romaani se runollisista piirteistään ja kahdestatoista eri päähenkilöstään huolimatta on. Ja ainutlaatuinen elämys.

Kuulostaa kovin vakavalta kuvailla, että teos on Booker-palkittu ja Barack Obaman kehuma kuvaus naisista Britannian kolonialistisen historian eri vaiheissa, kun se on huikea lukunautinto täynnä värejä ja ääniä, rakkautta ja raivoa, kohtaamisia ja ohikulkemisia sekä etenkin upeita ihmisiä.

väliajalla hän huomasi, että valkoisen yleisön joukosta muutamat katselivat häntä baaritiskillä eri tavalla kuin aikaisemmin kun hän oli astunut lämpiöön, paljon ystävällisemmin, aivan kuin hän olisi heijastellut heidän katsomaansa näytelmää, ja koska he hyväksyivät näytelmän, he hyväksyivät hänet
yleisössä oli myös enemmän mustia naisia kuin hän oli milloinkaan nähnyt kansallisteatterin näytännöissä

Kehyskertomuksena on näytelmäkirjailija-ohjaaja Amman uusimman teoksen ensi-ilta. Kansallisteatteriin. Amma on tarinan keskushenkilö, johon kaikki romaanin henkilöt tavalla tai toisella linkittyvät. Muut yksitoista päähenkilöä saavat kukin oman lukunsa.

Henkilöt (tytöt, naiset, toiset) ovat kaikki omanlaisiaan ja jokainen saa oman äänen. Eri henkilöiden tarinat tapahtuvat eri aikoina yli vuosisadan aikana (suurin osa tosin lähiaikoina) ja eri lukujen – jotka voisivat olla myös itsenäisiä novelleja – henkilöt esiintyvät toistensa tarinoiden sivuosissa, joten en voi kuin hämmästellä kirjailijan taitoa pitää kaikki langat ja solmut ja silmukat sellaisessa järjestyksessä, että on syntynyt tämä kudos, moniulotteinen kuva. Joku lukija on piirtänyt heidän suhteistaan kartan, jonka kirjailija on jakanut Twitterissä.

Iloiset ja surulliset, hauskat ja vakavat tarinat kuvaavat naisten kautta suuria teemoja: etnisyyttä ja juuria, seksuaalisuutta ja sukupuoli-identiteettiä, luokkayhteiskuntaa ja varallisuuseroja, ystävyyttä ja rakkautta, perhettä ja muita ihmissuhteita, hyväksikäyttöäkin.

Ei kannata säikähtää teemoja eikä sitäkään, että teoksen tyyli on kokeellinen, sillä siihen tottuu nopeasti ja teksti soljuu kuin itsestään. Tekstiä ei varmasti ole ollut aivan helppo suomentaa. Kiitokset hienosta työstä!

Jokunen viikko sitten

Kääntelin kädessäni pinkkiä pokkaria nimeltä Rakkauden puukottamat ja ihmettelin, kuka on Kassandra Block, kirjan kirjoittaja, ja miksei suomentajan nimeä ole missään, eikä oikein kustantajankaan (MyBook) ennen kuin tajusin, että huolimatta (sala)nimestään ja kirjansa tapahtumapaikasta (Frankfurt) Block kirjoittaa suomeksi.

Rakkauden puukottamat on kaikin keinoin ja voimin lesbodekkari. Dekkariksi ei juoneltaan kovin kummoinen – ainakin itse tiesin murhaajan jo kauan ennen kuin yksityisetsivä Renate Kress hoksasi, mistä on kyse.

Dekkareiden lukijana olen konkari, mutta Frankfurtin ”lesboskenen” kuvausta onkin ulkopuolisena vähän hankalampi arvottaa. Jossain vaiheessa alkoi kyllästyttää, kun Block itsetarkoituksellisen oloisesti marssitti näyttämölle kokonaisen kavalkaadin mitä erilaisimpien seksuaalisten mieltymysten mannekiineja – ilman, että kaikki henkilöt varsinaisesti olisivat liittyneet itse tarinaan ja tapahtumiin. Pippaloita tuntui piisaavan, mutta arjen kuvaus jäi vähemmälle.