Evakossa karjan kanssa

Rosa Liksomin romaania Väylä (Like, 2021; 266 sivua) on jo kehuttu paljon, mutten voi olla liittymättä ylistyskuoroon.

Aamutöitten jälkheen mie hoksasin pellola tanssivat kurjet ja kuuntelin niitten kimakoita huutoja. Net suoristelit pitkää kaulaansa, aivanko olis harjotelheet palluulentoa.

Ihmiset pakenivat Lapin sodan kaaosta syksyllä 1944. Joukoittain siviilejä evakuoitiin hävityksen jaloista Tornionjoen yli Ruotsin puolelle.

Patikoima hiljalheen kylmän yön ja kylmän, pilvisen päivän. Koko aikana emmä kohahneet yhtään ihmissielua. Olima oman onnema nojassa. Söimä marjoja, juuria, voikukan lehtiä, suolaheinää, sieniä ja jyrsimä pajunkuorta. Karja kuopi polun pientahreita ja järsi jäkälää ja sammalta. Kuljima pitkin kuusimettän suhisevaa vihreää nauhaa, kuivalla kankhaala kasuavaa hyän hajusta mäntymettää ja sekamettää, missä kasusi lamphaankääpää.

Tarinaa kertoo tyttö, joka kulkee ystäviensä – perheensä lehmien ja muutamien muiden lasten – kanssa. Perhe on hajallaan, mutta tyttö on jo oppinut itsenäiseksi ja tekemään paljon työtä.

Minusta tuntu, että olin ainut ihminen koko maailmassa. Paine nousi kurkkutorvea ylöspäin, kyynelheet tihkuit silmistä, nyyhkytin ja sitte märsäsin täysilä. Itkin särkevää polvea, itteni yksinäisyyttä, ihmistä ylheensä ja pölkäsin omia ja muitten pölköjä.

Vaellus kestää koko vuoden. Ihmiset ja eläimet kulkevat jalan, saavat silloin tällöin syödäkseen, elävät välillä kuin kerjäläiset ja välillä leireillä kuin vangit. Sairaudet ja kuolema tulevat tutuiksi. Ystävälliseksi ajateltu vauras naapurimaa osoittautuu varsin tylyksi kutsumattomille vierailleen.

Seisoin taas jonossa, joka liikku hiljahleen sisälle vielä suuremphaan telthaan. Sinne ko astuin, niin olin aivan äimänä. Tohinan keskelä väki riisu itteänsä. Sakin seassa hääräsi lottia, joitten rintapielessä luki Sanitär.

Vaikka tarina on karu, on Liksomin kieltä ihanaa lukea. Helpotettu meänkieli vie suoraan kertojan maailmaan ja elämään. Väylä on riipaiseva, vaikuttava, vangitseva romaani, jonka aiheina ovat Lapin sodan evakkojen kohtalot sekä ihmisten ja eläinten suhteet, ja jonka suuriksi teemoiksi nousevat pakolaisuus, aikuiseksi kasvaminen sekä elämisen kovuus ja ihmiselämän hauraus.

Net näytit levolisilta, tytyväisiltä elähmään. Niitä ei painanu syylisyys eikä häpeä, net ei tiehneet perisynnistä eikä kantahneet maailmantuskaa. Net osasit ottaa vasthaan sen, mikä tullee. Mie halusin olla niinko net. Huusin Ilonaa. Se nosti päänsä, höristeli korvihaan, kompuroitti neljäle jalale, näki minut ja juoksi kohti. Se nuoli minun naamaa ja mie pörrötin sen ottakiehkuraa.

Järkyttävän loistava

Mie uskoin pystyväni pyyteethömällä rakhauella puhistahmaan Everstin pahasta ja täyttähmään sen hyälä. Eversti ja mie olima yhtä. … En nähny siinä pahhuutta enkä rummuutta, vaan näin komean upseerismiehen.”

Rosa Liksomin Everstinna (Like, 2017; 194 sivua) on hurjinta, kamalinta ja upeinta kotimaista kirjallisuutta pitkään aikaan. Kukaan muu Suomessa ei pysty tähän: pohjoisen murteella kirjoitettu tiivis monologiromaani naisesta, joka oli natsi, eränkävijä, piesty vaimo, opettaja ja kirjailija, ja samalla sisällöltään paljon sivumääräänsä laajempi aatehistoriallinen kuva lähes koko itsenäisyysajan Suomesta.

Mie olin valmis kuolehmaan, jos hän niin haluaa. … Kaksoisittemurha merkitti mulle silloin suuriman rakhauen osotusta. … Mulla ei ollu ommaa tahtoa, olin sielultani nelivuotias.”

Everstinnan lopussa kiitetään Annikki Kariniemi-Willamo-Heikanmaata, mutta Liksomin teos on kaunokirjallisuutta, ei elämäkerta. Niinpä monologin nimetön mie ei ole Annikki Kariniemi (1913-1984), vaikka romaani perustuukin hänen elämäntarinaansa.

Liksomin Everstinna on kuitenkin julmasti ikimuistoinen romaanihenkilö, jonka kautta Liksom kuvaa paitsi järkyttävää parisuhdetta myös (erityisesti) 1920-40-lukujen Suomea. Samalla Everstinna heijastelee, peilaa, omaa aikaamme, ja sitä, miten lähes sadan vuoden takaiset kansallismieliset ja muukalaisvihaiset aatteet ovat taas nousseet suureen suosioon eri puolilla Eurooppaa.

 

Everstinna ei ole Liksomin ensimmäinen teksti Annikki Kariniemestä . Kolme vuotta sitten sai ensi-iltansa monologinäytelmä Lapin punaiset hanget.

Kariniemi on itse kirjoittanut aviohelvetistäään eversti Oiva Willamon kanssa romaanissaan Erään avioliiton anatomia (1968).

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: