Agathan tyyliin tuntureilla

Norjalainen Anne Holt on nostanut dekkarissaan 1222 (Gummerus, 2008) jälleen päähenkilöksi Hanne Wilhelmsenin, vaikkei tämä enää poliisi olekaan. Pyörätuolilla liikkuva, halvaantunut Hanne, joka on matkalla Oslosta Bergeniin, joutuu näet evakkoon syrjäiseen, 1222 m korkeudessa sijaitsevaan tunturihotelliin, niin kuin kaikki muutkin raiteilta suistuneen junan matkustajat – mukaanlukien sala(perä)isen lisävaunun matkustajat.

Vaikka jo myrsky tuo teokseen oman jännityksensä, tapahtuu hotellissa pian murha jos toinenkin, eikä Hanne pääsee pakoon rikostutkijan luontoaan. Eristetyssä, vieraiden ihmisten muodostamassa piirissä hän joutuu myös kommunikoimaan enemmän kuin vuosiin, jopa solmimaan ihmissuhteita, vaikkei halua tuntea mitään tarvetta sellaiseen.

1222 on kunnianosoitus klassiselle dekkarille, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin nyky-Norjaan. Ei teoksessa syyttä viitata Agatha Christien 10 pieneen neekeripoikaan, onhan molemmissa tapahtumapaikkana rajattu, suljettu alue, jossa alkaa tapahtua murhia. Väkeä Holtin romaanissa on sentään reilusti kymmentä enemmän, ja murhaajakin löytyy ennen kuin koko joukko on päässyt hengestään.

Paitsi kevyehko ja varsin viihdyttävä dekkari, on 1222 myös eräänlainen pienoiskuva Norjasta ja norjalaisista, jotka yltäkylläisyydessään ovat tulleet itsekkäiksi ja ahneiksi, vain omaa etuaan ajaviksi ja haluttomiksi auttamaan muita.

Mainokset

Tästä se alkaa

Nyt on se päivä eli yö.

Johanna Sinisalon romaani Linnunaivot (Teos, 2008) on yhtä häiritsevän hyvä ja mieltä vaivaamaan jäävä kuin hänen aikaisempikin tuotantonsa; ainakin se osa siitä, johon olen tutustunut.

Linnunaivoissa kaksi suomalaista nuorehkoa ihmistä – Heidi ja Jyrki, nainen ja mies, joita en kuitenkaan osaa nimittää pariskunnaksi – patikoi Tasmaniassa South Coast Trackilla. Patikoi, patikoi ja patikoi.

Takautumissa käväistään lähimenneisyydssä Uudessa-Seelanissa. Patikoimassa. Sekä vähän aikaisemmassa ajassa Suomen Lapissa.

Kuulostaako tylsältä? Ei kuitenkaan ole.

Tarina imaisee mukaansa aivan merkillisellä tavalla. Sinisalo kirjoittaa pirullisen hyvin. Juoni vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta on kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava.

Mistä matkassa oikeastaan on kyse? Jyrki paasaa ympäristöasioista, mutta on silti valmis lentämään maapallon toiselle puolelle hankkimaan äärimmäisiä kokemuksia. Mitä – paitsi rakkoja, mustelmia ja naarmuja sekä pitkän nenän isälleen – Heidi on hankkimassa?

Conradinsa lukeneella on omat aavistuksensa, kun lukujen väleihin sijoitetut lainaukset ovat Pimeyden sydämestä. Oma roolinsa on myös kea-linnuilla, mutta onko Heidin luuseriveljelläkin? Lue itse.