Häiritsevää lyhytproosaa

Maija Sirkjärven esikoisnovellikokoelman Barbara ja muita hurrikaaneja (Teos, 2018; 235 sivua) voinee lukea kuuluvaksi niin sanottuun suomikummaan. Kirjan yhdestätoista novellista jokainen on vähintään häiritsevä ja osa suorastaan ällöttäviä.

Kuin hurrikaanit näiden kertomusten henkilöt rikkovat joko oman tai muiden elämän. Yleensä käy huonosti tai hyvin huonosti. Tarinat ovat kuin painajaisia.

Jos absurdius viehättää eikä väkivalta ällötä, tästä voi varmaan pitää paljonkin — niin kuin Reader, why did I marry him? Omaa lukuoloani kuvaa novellissa ”Ullan ja Banskun tuho” esiintyvän Kertun kokemus:

Mitä tämä on? Kerttu ajatteli. En ymmärrä ollenkaan. Miksi he käyttäytyvät noin? Miksi he käyttäytyvät noin? Miksi he käyttäytyvät noin? Kysymys puristi hänen aivojaan, ja hän käänsi katseensa ikkunaan.”

Outoudestaan ja jopa vastenmielisyydestään huolimatta teos on helppolukuinen.

Ovelia novelletteja

Maarit Verrosen lyhytnovellikokoelma Normaalia elämää (Tammi 2009) on loistavaa luettavaa. Lyhyissä tarinoissa Verronen onnistuu kiteyttämään monta nykyajan ilmiötä hykerryttävän koomisesti, vaikka usein onkin vakavasta asiasta kysymys.

Tarinat ruotivat asioita ja tilanteilta, jotka lööppi- ja bbtalo-julkisuuden aikakaudella ovat olevinaan normaaleja, vaikkei siitä niin kauan ole, kun ruumiin löytäjä soitti ensin poliisille eikä iltapäivälehdelle.

Tarinat ovat osuvia kohtauksia elämästä, jota hallitsevat voimakas yksilökeskeisyys ja tyhjäpääjulkisuudentavoittelu, toisin sanoen kaikki-mulle-heti-tänne-nyt -asenne ja mitä-se-mulle-kuuluu-mitä-mä-teen -ajattelu.

Verrosen silmä on tarkka ja kynä terävä. Näiden novellettien parissa on kipeänhauskaa.