Synkän sarjan avaus — dekkariviikko 2017: 3

Marko Kilpi avaa teoksella Kuolemantuomio (CrimeTime, 2017; 335 sivua) Undertaker-nimisen rikosromaanisarjan, jonka lajityyppi on mustaakin synkempi noir. Päähenkilö Jarmo Kivi on kovan luokan ja korkean tason ammattirikollinen, jonka kätevänä peitetyöpaikkana toimii hautaustoimisto; eikä siitäkään liene peiteroolille haittaa, että vaimo pappi.

Rinnan Kiven tekojen kanssa seurataan Mariaa ja Tuomasta, jotka ovat vajoamassa masennuksen ja työttömyyden synnyttämään syrjäytymiskuiluun. Miten käy, kun työnhaussa nöyryytetyn Tuomaan ja Kiven tiet kohtaavat?

Näiden rinnakkaisjuonten lisäksi romaanissa kuvataan myös poliisien arkea eikä poliisikirjailija sitäkään kaunistele.

Teoksen maailmassa ihmisten eriarvoisuus nostetaan armotta näkyville. Ikävä kyllä tuloerojen kasvua kannattavat eivät taida tätä kirjaa lukea — tai viestiä ymmärtää.

Teos ei ole perinteinen dekkari, mysteeri tai trilleri, vaan alku jatkumolle, jonka toivon päättyvän rikosten ratkeamiseen ja syyllisten joutumiseen vastuuseen. Mitään lupausta sellaisesta ei kuitenkaan anneta. Ehkä paha voittaa.

Eivät Kilven aiemmatkaan romaanit ole hilpeitä olleet, mutta nyt ollaan kyllä epätoivon, murheen ja surkean ytimessä. Undertaker-sarjan luvataan kasvavan jopa kahdeksanosaiseksi.

Teoksen tyyli on hyvin käsikirjoitusmainen: tiivis, toteava, jopa välähdyksenomaisia kohtauksia sisältävä. Vakuuttavaa, vaikken olekaan ihan varma siitä, voinko pitää tästä.

Yöpöydän kirjat emännöi tämänvuotista dekkariviikkoa.

dekkariviikko17

Mainokset

Synkänpuoleinen sukuromaani

Nuortenkirjailijana tunnettu Laura Lähteenmäki on tehnyt vaikuttavan aluevaltauksen suku(polvi)romaanilla Ikkunat yöhön (WSOY, 2014; 269 sivua).

Jännityskertomuksenakin markkinoitu romaani ei ole mikään dekkari, vaikka alkaakin prologilla, jossa tapahtuu murha, vaan ihmissuhdedraama Niitty-nimisen tilan ympärille kietoutuvan suvun naisista ja heidän salaisuuksistaan.

Romaani liikkuu eri aikatasoilla niin, että aluksi on hieman vaikeaa hahmottaa, kuka on kenenkin äiti, täti, tytär, ja mitä aikaa kulloinkin eletään. Vähitellen hahmottuu tarina kolmesta sukupolvesta: sodanjälkeisenä aikana nuori kahden tyttären ja pienen poikalapsen äiti Elsi tulee miniäksi Niittyyn ja vaipuu – tuolloin kai tuntemattomaan – synnyksenjälkeiseen masennukseen, jolla on kauaskantoiset seuraukset.

Elsin tyttäret Asta ja Arja kohdataan nykyajassa toisilleen vihaa pitävinä. Asta asustaa Niityssä lähes erakkona, kaivaten kuitenkin poikaansa Roopea. Kaupunkiin muuttaneella Arjalla on tyttäret Hanna ja Riikka. Suvun kiemuroihin sotkeutuu Roopen tyttöystävä Teresa, jonka poika erehtyy tuomaan näytille Niittyyn, ja johon Riikka tutustuu työnsä kautta. Mukana kuvioissa on myös Niityn naaapurinpoika.

Tapahtumia valotetaan pikkuhiljaa ja eri näkökulmista. Kokonaiskuva kirkastuu vähitellen eikä se ole kaunis. Alun surmatyön uhri ja tekijä saavat nimet, itse tekokin selityksensä. Salaisuuksilla on pitkät ja vakavat seuraukset.

Lähteenmäki on taitava kirjoittaja, joka kuvaa henkilöitään moniulotteisesti; toisia ajatusten, toisia tekemisen kautta. Romaanin tunnelma on – osittain alkukohtauksen ja erityisesti useimpien henkilöiden synkän mielentilan – ansiosta raskas, painostava. Ikkunat yöhön ei ole helppoa luettavaa.

(Poikkeuksellisesti luin arvostelukappaleen.)