Tietojenkäsittelyn esiäiti

Adan algoritmi – kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan (Vastapaino, 2017; Ada’s Algorithm: How Lord Byron’s Daughter Ada Lovelace Launched the Digital Age, 2014; suomentanut Tapani Kilpeläinen; 310 sivua) on James Essingerin kirjoittama lennokas elämäkerta huippulahjakkaasta ihmisestä, joka sattui olemaan paitsi nainen aikana, jolloin naisten älyä ei juuri arvostettu eikä oikein tunnustettu, myös sairasteleva ja lyhytikäinen.

… Ada oivaltaa sen ydinseikan, että analyyttinen kone ja Jacquard-kutomakone toimivat pohjimmiltaan samoin, ja niin hän tekee upean ja valtaisan käsitteellisen loikan, jonka perusteella hänet on katsottava tietokoneen esihistorian merkittäväksi hahmoksi.

Tieteen historiassa — niin kuin taiteidenkin — naisten osana on usein ollut jäädä miesten varjoon, kun saavutukset on kirjattu miesten nimiin, tai naisten osuutta keksinnöissä on vähätelty. Tässä kirjassa sivutaan joitakin noista syistä samalla, kun ylistetään Adan älyä ja poikkeuksellista lahjakkuutta sekä sinnikkyyttä perehtyä matematiikkaan jopa sairasvuoteellaan. Kun Ada ystävystyi matemaatikko ja filosofi Charles Babbagen kanssa syntyi muun muassa kuvaus eräänlaisesta mekaanisesta yleistietokoneesta.

Ada ei pyri tässä mihinkään sen vähempään kuin keksimään tietojenkäsittelyn tieteen ja erottamaan sen matematiikan tieteestä.

Augusta Ada King, Lovelacen kreivitär (1815-1852) oli englantilainen matemaatikko, jota pidetään yleisesti ensimmäisenä tietokoneohjelmoijana. Ada Lovelace käänsi ranskasta englanniksi Luigi Menabrean artikkelin* Babbagen analyyttisesta koneesta ja varusti sen useilla omilla kommenteillaan, joista tuli lopulta kolme kertaa itse artikkelin laajuiset. Yhteen kommenttiin sisältyvää algoritmia pidetään maailman ensimmäisenä tietokoneohjelmana ja toisessa kommentissa käsitellään tekoälyn mahdollisuutta.

Teoksessa kuvataan kuitenkin vähintään yhtä laajasti 1800-luvun alkupuolen brittiylimystön sosiaalista elämää, paikoin hyvinkin kiehtovasti, mutta osittain myös huolimattomasti sekä etenkin alkupuolella Adan tarinan kannalta tarpeettomille sivupoluille, kuten hänen huikentelvan runoilijaisänsä tarinaan, eksyen.

Ada ymmärsi, että analyyttista konetta voitaisiin soveltaa mihin tahansa prosessiin, jossa käsitellään informaatiota. Hän oivalsi ja kirjoitti, että tämä merkitsi uutta tiedettä, informaation digitalisoimisen tiedettä,… Hämmästyttävää kyllä tuo tiede olisi voinut helposti syntyä keskellä 1800-luvun Britanniaa eikä vasta sata vuotta myöhemmin.

En ymmärrä ohjelmoinnista mitään ja olen matemaattisesti lahjaton, mutta Ada Lovelacen tarina ja saavutukset ovat minusta todella kiehtovia. Luin kirjan nopeasti kuin jännittävän trillerin.

 

*Sketch of the Analytical Engine invented by Charles Babbage, Es1. by L. F. Menabream with notes by Ada Lovelace. Scientific Memoirs, Selected from the Transactions of Foreign Academies of Science and Learned Societies 3 (1843): 666-731 plus 1 folding chart.

Kuolemaa Kiirunassa

Åsa Larsson kirjoittaa rikosromaaneja, jotka sijoittuvat Pohjois-Ruotsiin, paikkoihin, joissa puhutaan paitsi ruotsia myös meänkieltä, ja joissa monilla ihmisillä on suomenkielinen nimi.

Kunnes vihasi asettuu (Otava 2008 ) on neljäs romaani, jonka pääosassa on kiirunalaislähtöinen, Tukholmassa uransa luonut, juristi Rebecka Martinson, joka sarjan aikana on kokenut todella kovia ja työskentelee nyt syyttäjänä Kiirunassa ja yrittää pitää yllä etäsuhdetta ex-pomoonsa. 

Romaanin joissakin luvuissa kertojaminänä on rikoksen uhri, sukeltamassa ollut nuori nainen, jonka paluun jään alta murhaaja on julmasti estänyt. Larsson kirjoittaa kuolleita henkilöiksi kirjoihinsa tuomatta niihin kuitenkaan välttämättä mitään yliluonnollista; ainakaan vastoin lukijan tahtoa. Mutta kukaan ei ehkä tutkisi tätä hukkumisonnettomuudeksi luultua tapausta tarkemmin, ellei vainaja tunkisi itseään ihmisten uniin.

Larsson kuljettaa tarinaa oikein sujuvasti; antaa mukavasti erilaisia vinkkejä matkan varrella; paljastaa pikkuhiljaa paloja menneisyydestä, joka voi selittää nykyisyyttä. Alusta asti on selvää, että kaikki juontuu sota-aikaan asti, ja että Krekulan perheellä ja kuljetusliikkeellä on jotakin tekemistä tapahtumien kanssa. Mutta miten, millaisten tapahtumaketjujen kautta ja miksi? 

Myös henkilökuvauksessa Larsson on hyvä. Tyylissä sekoittuvat hurmaavalla tavalla realismi ja surrealismi. Hän kirjoittaa runollisesti – erityisesti kuvatessaan pohjoista luontoa ja maisemaa – ja samalla karusti, kaunistelematta – erityisesti kuvatessaan ihmisten julmuutta, ahneutta ja muita alhaisia tunteita. Silti hänen teoksissaan myös pahoilla on pehmeä puolensa, arat kohtansa. Eikä kukaan hyvistä ole lumivalkoinen. 

Sanna Mannisen suomennos on pääosin hyvää työtä, mutta sitä jäin miettimään, miksi hän päätyi verbiin kylpeä kertoessaan eksentrikko-naturisti-erakon ympärivuotisesta jokapäiväisestä joessa tai järvessä pulikoinnista; olkoonkin, että ruotsiksi sana on bada, sanoisin itse ukon uineen tai käyneen uimassa. Lillukanvarsia, tiedän sen.