Lisää reissunaisia

Laila Heinemannin teoksen Naisia matkalla – tyttöjä, vaimoja ja ikäneitoja maailmalla (Books on Demand, 2019; 232 sivua) reissunaisista osa on samoja kuin Päivi Laitisen kirjassa, mutta osa uusia tuttavuuksia. Heinemann kirjoittaa matkailleista naisista teemoittain, ei henkilöittäin, mikä tekee teoksista erilaisia, vaikka niissä on myös paljon samaa.

He eivät halunneet olla miehiä, he halusivat vain olla yhtä vapaita kuin miehet.

Heinemann pohtii, mikä on matkailua. Se onkin hyvä kysymys. Mitä kaikkea voi raahata mukanaan ja kuinka suuren seurueen kanssa matkustaa ilman, että kyseessä on muuttokuorma matkatavaroiden sijaan?

Entä onko vaikkapa pyhiinvaellus matkailua? Heinemann on ottanut mukaan kaksi keskiajan naista, joiden tiedetään olleen pyhiinvaeltajia: italialaisen Pyhän Bona Pisalaisen, josta ei tiedetä kovin paljon, ja englantilaisen Margery Kempen, jonka omaelämäkerta hautui kirjaston uumenissa vuoteen 1934.

Myöhemmin monia naisia ajoivat matkoille kyltymätön uteliaisuus ja tutkiva mieli. Naisille vain ei vuosisatoihin suotu kunnollista koulutusta tai oppiarvoja, eikä usein edes pääsyä kirjastoihin ja arkistoihin. Tästä seurasi se myönteinen puoli, että heidän oli pakko tehdä kenttätyötä, kun taas tiedemiehet ahkeroivat tutkijankammioissaan.

Alkuun naiset tyytyivät matkoillaan vain keräämään luonnontieteellisiä näytteitä. … Keräämiseen ei tarvittu akateemista koulutusta.

Yksi kiinnostavista poikkeuksista ”pelkkiin kerääjiin” on jo 1600-luvun lopulla tyttärensä kanssa Surinamissa matkaillut Maria Sibylla Merian, joka oli tunnettu kasvimaalari ja hyönteistutkija, toki ilman oppiarvoa. Työn arvo tunnustettiin todella vasta 1900-luvun lopulla.

Heinemann pohtii Ida Pfeifferin matkustusmotiiveja. Nainen matkusti kaikkialla maailmassa ja kirjoitti (kenties väritetysti) seikkailuistaan, mutta tuntuu ylenkatsoneen lähes kaikkia paikkoja ja niiden asukkaita.

…välillä tämän päivän lukijan väkisinkin ihmettelee, miksi hän ylipäätään halusi nähdä muita maita.

Teoksen hauskoihin yksityiskohtiin kuuluu muiden muassa se, että 1870-80-luvuilla laajalti matkaillut Marianne North, joka osti matkalipun San Franciscosta New Yorkiin ja sai sille matkustusaikaa peräti 20 vuotta.

Kun yritettiin estää naisia lähtemästä matkalle yksin, se argumentti, jota useimmin käytettiin – sovinnaisuuden lisäksi – oli turvallisuus.
… matkustaminen saattoi silti olla siirtomaavallan aikoina naisille jopa turvallisempaa kuin miehille, koska heitä ei koettu valloittajiksi eikä uhkaksi.
… Aivan yksin nämä naismatkailijat kuitenkin harvoin matkustivat … miehillä tosin oli vieläkin suuremmat retkikunnat, koska heillä oli enemmän varoja käytettävissään. … Jokainen tohtori Livingstonen Afrikan matkoista maksoi yli 50 000 puntaa, yksi Mary Kingsleyn matka 300 puntaa.

Mikä näissä matkailleissa naisissa kiinnostaa? Päättäväisyys, rajojen rikkominen, patriarkaatin uhmaaminen, tiedonjano, pelottomuus, kenties myös mukavuudenhalun puute. Kun itse on haluton matkaamaan kovin eksoottisiin paikkoihin tai kulkemaan epämukavissa olosuhteissa kuten vaikkapa rämpimään viidakoissa tai taivaltamaan autiomaissa, ja kun omista matkustustavoista moottoripyöräkyyti lienee eksoottisin ja matkan kestoista noin kuukausi pisin, on vastustamattoman kiehtovaa lukea menneiden vuosisatojen rohkeista reissunaisista oman kodin turvassa.

Naistenviikko 2021: Mary, Louise, Isabelle, Alexandra, Isabella, Ethel, Nellie, Annie, Helinä, Rosie

Olisi voinut kuvitella, että tällainen itsenäinen, rohkea maailmanmatkaaja ja luennoitsija olisi ollut myös kiihkeä naisasianainen, mutta ei: Mary ei halunnut tulla yhdistetyksi naisasialiikkeeseen millään tavalla. … hänkö muka uuden ajan nainen! Ei missään nimessä! … kuitenkin käytännössä oli naisten itsenäisyyden symboli, oman tiensä kulkija, … pelkäsi menettävänsä uskottavuutena tiedenaisena ja tutkijana, jos hänet yhdistettäisiin naisliikkeeseen.

Päivi Laitisen Reissunaisia : seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä (Tammi, 2019; 383 sivua) kertoo kymmenestä naisesta, joita yhdisti halu matkustaa. Reissatessaan maailmalla useimmat heistä uhmasivat aikansa tapoja ja sääntöjä sekä muuttivat käsitystä naisille sopivista rooleista – tahtoen tai tahtomattaan. Useimpia heistä ajoi kiihkeä ja voimakas halu nähdä maailmaa, mutta mukaan mahtuu myös äkillisiä päähänpistoja ja vedonlyöntejä. Rohkeutta ei puuttunut keltään.

Niin vaivainen Alexandra ei kuitenkaan ollut, etteikö olisi haaveillut uusista matkoista. Vielä satavuotiaana hän uusi passinsa, sillä suunnitelmissa oli matka Berliinin, Venäjän ja Siperian kautta Yhdysvaltoihin.

Mary Kingsley (1862-1900) tutkimusmatkaili Afrikan viidakoissa ja Louise Arner Boyd (1887-1972) arktisilla alueilla. Isabelle Eberhardt (1877-1904) ratsasti aavikoilla, Alexandra David-Néel (1868-1969) taivalsi Tiibetissä. Isabella Bird (1831-1904) valloitti Kalliovuoret ja Ethel Tweedie (1862-1940) tutustui muun muassa Suomeen hevosrataskyydillä. Nellie Bly (1964-1922) matkusti maailman ympäri, samoin Annie Londonderry (1870-1947) mutta polkupyöräillen – ainakin osittain. Helinä Rautavaara (1928-1998) liftasi melkein kaikkialla maailmassa, kun taas joukon ainoa yhä matkaileva Rosie Swale Pope (1946-) on tehnyt juoksemalla matkustamisesta elämäntavan.

Ethel ei kokemuksiaan kaunistellut, vaan totesi asiat juuri niin kuin ne itse näki ja koki. Hänen mielestään suomalaiset olivat älyllisesti mitä mielenkiintoisimpia: uteliaita, itsepäisiä, totuutta janoavia ja ihmeellisen rehellisiä. Vahinko vain, ettei ulkonäkö yltänyt samalle korkealle tasolle. …
Myöhemmin, Kuopiossa ollessaan Ethel harmitteli suuresti, kun ei päässyt tapaamaan Canthia…
Naisten asema Suomessa oli yksi niistä asioista, joihin Ethel matkallaan jatkuvasti palasi. ”Onko jotain, mihin suomalainen nainen ei pystyisi?” hän ihasteli ja luetteli sitten, miten naisia on niin kirvesmiehinä, ahtaajina, teurastajina kuin muurareinakin. …Naisilla oli jo oikeus äänestää paikallisvaaleissa, ja he pääsivät myös jäseniksi moniin yhdistyksiin.

Monet näistä reissunaisista kirjoittivat seikkailuistaan. Tweedien kirja Through Finland in carts (1897) ilmestyi suomeksi vuonna 1989 nimellä Matkalla Suomessa 1896. Eberhardtin Dans l’ombre chaude de l’islam on julkaistu suomeksi nimellä Islamin siimeksessä (2007). David-Néeliltä on suomennettu Viiden viisauden lama (1951; Le lama aux cinque sagesses). Nellie Blyn kaksi teosta on suomennettu juuri äsken: Kymmenen päivää mielisairaalassa (2020) ja Maailman ympäri 72 päivässä (2021). Helinä Rautavaarasta voi lukea lisää teoksesta Minä Helinä Rautavaara. Muunkielisen lisälukemisen osalta kannattaa tutustua Laitisen teoksen lähdemateriaaliin.

Reissunaisia on erittäin mukaansatempaava ja sujuvasti kirjoitettu, usein hauska ja paikoin jopa jännittävä, sekä – etenkin tietokirjaksi – erittäin viihdyttävä. Matkakuumetta teos ei välttämättä herätä, mutta usein kunnioitusta, toisinaan ihmetystä, ja paikoin ajatuksia nykyaikaisen matkailun helppoudesta.

Tuijata

Outo rikostarina oudosta maasta

Korealainen kuurupiilo (Atena, 2015; A Corpse in the Koryo; suomentanut Aura Nurmi) aloittaa James Church -kirjailijanimen taakse piiloutuvan, Kaukoidässä työskennelleen tiedustelualan ammattilaisen, Pohjois-Koreaan sijoittuvan dekkarisarjan nimeltä Tarkastaja O’n tutkimuksia.

Tarkastaja O on varsin sympaattinen tyyppi, joka omalla hiljaisella tavallaan kapinoi järjestelmää vastaan: ei kanna rinnassaan suuren johtajan pinssiä (onnistuisiko oikeasti valtion virassa?) ja lievittää stressiä pyörittelemällä sormissaan puun palasia — eri lajeja erilaisiin tilanteisiin, puuseppä-isoisää muistellen.

Mutta paljon muuta hyvää kirjasta ei voi sitten sanoakaan. Dekkariksi se on varsin tylsä. Aluksi toki viehättää kaiken absurdius ja suoranainen surrealismi: kytätään tienposkessa tuntikausia, että saataisiin kuvattua tiellä ajava auto, kunnes ilmenee, ettei kamerassa ollut filmiä; matkustetaan Manpon sijasta Sinmampooon, kaupunkiin, jota ei ole virallisesti olemassa; teekupillisen juominen estyy toistuvasti milloin keittimen, milloin veden puutteen, milloin jonkin keskeytyksen vuoksi.

Suomalaissilmin jossain määrin kiehtovaa on tietysti myös se, että (oletetun) rikoksen uhri on suomalainen, kansainvälisen atomienergiajärjestön tarkastaja, nimeltään Gustav. Kirjan alkuperäinen nimi viittaa siihen, että ruumis löytyy Koryo-hotellista, mutta suomennosnimi on kyllä parempi — melkoista kuurupiiloa tämä rikostarina on.

Juoni on mutkikas ja kummallisia käänteitä täynnä. Johtolangat ovat salaperäisiä, esimerkiksi sinne tänne ilmaantuvat siniset napit. Suomi-viittauksia piisaa: mustikkahillo ja ruisleipä, suomalainen tyttö nimeltä Lena, Keitele-järvi ja poliisi nimeltä Pikkusaari, joka melkein ilmaantuu paikalle.

Mutta:

”Mikään ei siis koskaan ratkea. Siinä on kyllä yksi mahtipontinen tekosyy.”