Dekkariviikko 2019: Italia

Maalliset jäänteet (Otava, 2019; Earthly Remains, 2017; suomentanut Kaijamari Sivill; 333 sivua) on Donna Leonin kahdeskymmeneskuudes Komisario Brunetti -dekkari. Uskollisesti olen lukenut ne kaikki, vaikkei sarjan muutama edellinen osa olekaan suuremmin sykähdyttänyt. Uusin on kuitenkin taas laadukas ja kiinnostava.

Leon vie komisarionsa tällä kertaa Venetsian ulkopuolelle. Ylirasittunut Brunetti tarvitsee lomasen ja lähtee vaimonsa sukulaisen huvilaan lueskelemaan, lepäilemään ja soutamaan.

Leppoistaminen Sant’Erasmon saarella alkaa hyvissä merkeissä. Brunetti soutelee laguuneilla huvilan eräänlaisen mökkitalkkarin Davide Casatin kanssa, mutta sitten mies katoaa kesäisessä ukkosmyrskyssä.

Teos ei olisi dekkari, jollei Brunetti alkaisi selvittää Casatin kohtaloa. Tapauksen taustat ovat kaukana menneisyydessä. Sitä kaivelemalla paljastuu rumia, suuria salaisuuksia.

Teos on ahmittavan viihdyttävä, mutta Leonille tuttuun tapaan myös yhteiskuntakriittinen. Tällä kertaa keskiössä ovat ympäristörikollisuus, ilmastonmuutos ja vanhusten laitoshoito. Voisiko ajankohtaisempaa dekkaria olla?

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

 

Toivonojalta tuonpuoleiseen?

Johanna Sinisalo jatkaa omaperäistä, kansainvälisestikin tunnustettua, kirjailijanuraansa hienolla lähitulevaisuusskenaariolla Enkelten verta (Teos, 2011).

Kovin harva tulevaisuuteen sijoittuva fiktio on nykyään utopia, dystopioilla mennään. Niin nytkin. Ja ajallisesti hyvin lähellä: tämän vuosikymmenen loppupuoliskolla. Paikallisesti myös: meillä Suomessa. Toki katastrofi on alkanut muualta ja vasta uhkaa meillä, mutta loppu häämöttää kaikkialla, kun mehiläisten pesäautio laajenee tuhoisiin mittoihin aiheuttaen ruokakatastrofin vauraista maissa vauraimmassa.

Romaanin päähenkilö on hautaustoimistoyrittäjä ja mehiläiskasvattaja – tai ehkä mieluummin mehiläisten hoitaja – Orvo, joka kauhukseen huomaa pesien alkaneen salaperäisesti tyhjentyä myös omilla tiluksillaan. Toinen päähenkilö, Orvon poika Eero, eläinten vallankumousarmeijan aktivisti, on mukana blogimerkintöjensä kautta. Muita henkilöitä on vain pari: Eeron etäinen äiti Marja-Terttu ja Orvon lihantehokasvattajaisä Ari.

Tapahtumapaikkana on Toivonojan tila eikä sana toivo ole siinä turhaan, vaikka tilanne onkin traaginen ja synkkä. Mutta povaako Sinisalo toivoa ihmiskunnalle tai maailmalle sellaisena kuin me sen tunnemme? Vai voittaako eläinten – tässä tapauksessa mehiläisyhdyskuntien – piiloviisaus ihmisten ahneuden? Katoavatko mehiläiset pesistään tuonpuoleiseen?

Loistava romaani ja pelottavan visionäärinen lyhyen aikavälin ennustus. Kaikki tähän vuoteen mennessä tapahtunut on totta. Lähdeluettelo romaanin lopussa on harvinaisuus, mutta tässä paikallaan.