Dekkariviikko 2018: 2 — Muistinmenetys

Shari Lapenan Vieras talossa (Otava, 2018; S Stranger in the House, 2017; suomentanut Antti Saarilahti; 298 sivua) ei valitettavasti vakuuttanut minua kirjailijan taidoista sen enempää kuin edeltäjänsä Hyvä naapurikaan. Jännitys on kaavamaista, henkilöhahmot yksiulotteisia ja loppukiepautus väkinäinen.

Pari vuotta auvoisen oloisessa avioliitossa elänyt Karen Krupp ajaa kolarin kaupungin pahamaineisessa osassa ja herää sairaalassa muistinsa menettäneenä. Kun poliisi alkaa tutkia samaan aikaan samalla alueella tapahtunutta murhaa, joutuu Karenin onnettomuus uuteen valoon. Näkikö hän jotakin? Voisiko hän todistaa, jos muistaisi jotain, vai liittyykö hän tapahtumiin?

Karenin kiltti puoliso Tom on ensin huolissaan, sitten ihmeissään ja lopulta kauhuissaan. Utelias naapuri Brigid seuraa tapahtumia enemmän kuin innoissaan. Lapena kirjoittaa nopealukuista peruskerrontaa, joten tarina etenee vauhdikkaasti, eikä kirjaa sen heppoisuudesta huolimatta halua jättää kesken. Parasta tässä romaanissa on sen monimerkityksiseksi osoittautuva nimi.

Nillitys: Onko kotirouvan — Kielitoimiston sanakirjan mukaan ansiotyössä käymätön rouva; Oxford English Dictionaryn mukaan (jos alkukielinen sana on housewife) A (typically married) woman whose main occupation is managing the general running of a household, such as caring for her family, performing domestic tasks, etc. — määritelmä jotenkin muuttunut sanakirjojen määrittelyistä vai onko kyseessä kirjailijan tai kääntäjän virhe?

-Kotirouva?

-Jep. Vähän yli kolmekymppinen, työskentelee kirjanpitäjänä. Naimisissa tilintarkastajan kanssa. —”

Dekkariviikko lukublogeissa

Mainokset

Flavia de Luce jälleen vauhdissa — dekkariviikko 2017: 2

Alan Bradleyn Kuolleet linnut eivät laula (Bazar, 2017; The Dead in their Vaulted Arches, 2014, suomentanut Maija Heikinheimo;  331 sivua) on suositun ja viihdyttävän Flavia de Luce -dekkarisarjan kuudes osa. Edellinen osa päättyi 11-vuotiaan harrastajakemistin ja -salapoliisin isän dramaattiseen ilmoitukseen, että Harriet-äiti on lopultakin löydetty. Tämä on kadonnut vain muutamia kuukausia kolmannen tyttärensä Flavian syntymän jälkeen.

Kuolleet linnut eivät laula alkaa siitä, että de Lucen perhe ja lähes koko Bishop Laceyn kylä on rautatieasemalla odottamassa Harrietin ruumista kuljettavaa junaa. Asemalla tuntematon muukalainen ehtii kuiskata oudon viestin Flavian korvaan ennen kuin hänet työnnetään juuri saapuvan junan alle. Kuka kuoli ja kuka tappoi — siinä riittää selvitettävää hautajaisvalmisteluiden ohessa. Flavia ennättää myös löytää rapistuvan kotikartanonsa Buckshawn vintiltä vanhan filminauhan, käydä lennolla äitinsä entisellä pienkoneella ja tietenkin tehdä muutamia kemiallisia kokeita.

Suvun tarkimmin varjellut salaisuudet alkavat paljastua ja Flavian elämässä tapahtuu suuria muutoksia. Sarja kaipasikin jo jotakin uutta.

Yöpöydän kirjat emännöi tämänvuotista dekkariviikkoa.

 

Naisia joen mutkassa — dekkariviikko 2017: 1

Paula Hawkinsin Tummiin vesiin (Into the Water, 2017; suomentanut Antti Autio; 415 sivua) alkaa, kun pikkukaupungin joesta löytyy Nel Abbotin ruumis vain vähän aikaa sen jälkeen, kun sieltä on nostettu kuollut teinityttö Katie, joka oli Nelin tyttären Lenan paras ystävä. Onko Nel pudonnut, hypännyt vai työnnetty jokeen, joka kiehtoi häntä suuresti? Miksi Katie päätyi jokeen?

Nelin sisar Julia, joka käyttää nimeä Jules, tulee paikalle pitääkseen huolta sisarentyttärestään, jota ei ole koskaan tavannut. Nuoruudessa tapahtuneiden asioiden vuoksi hän ei ole halunnut edes puhua Nelille, saati tavata tätä. Joki pelottaa Julesia siinä missä se kiehtoi Neliä. Nel kirjoitti kirjaa kaikista niistä naisista, jotka jokeen ovat päätyneet — aina noitina ns. uittotestiin joutuneista alkaen. Siitä pikkukaupungissa ei pidetty.

Paula Hawkinsin Nainen junassa osoitti, että kirjailijalla on hallussa keinot kertoa tarinaa monesta eri näkökulmasta, purkaa juonikiemuroita auki vähä vähältä ja näyttää että todellisuus voi olla eri henkilöille erilainen. Siinä hän on hyvä myös nyt: salaisuudet paljastuvat vähä vähältä, jokaisella on oma näkemyksensä totuudesta ja kokonaisuus muodostuu pienistä paloista, joiden yhteensovittelu voi olla varsin väkivaltaista.

Romaanissa on lukuisia kertojia — luvut on otsikoitu heidän nimillään ja kerrotaan heidän kannaltaan, osa minä-muodossa, osa hän-kerrontana; lisäksi Jules ”puhuu” Nelille — ja kestää aikansa ennen kuin tietää, kuka on kuka ja miten he liittyvät toisiinsa. Tekniikka on koukuttava ja tarjoaa perusdekkaria (jos sellaisia edes on) haastavampaa luettavaa. Tarina ei ole kaunis, mutta kiehtova se on. Henkilöt ole järin mukavia, mutta kiinnostavia kyllä salaisuuksineen, muistoineen, pelkoineen ja toiveineen.

 

Yöpöydän kirjat emännöi tämänvuotista dekkariviikkoa. Tällä tekstillä olen mukana Maanantaitempauksessa. Lue myös muut päivän postaukset:

• Tuntematon lukija klo 10
• Hurja Hassu Lukija klo 11
• Kirjan pauloissa klo 12
• Kirjojen elämänmullistava taika klo 13
• Tuijata – Kulttuuripohdintoja klo 14
• Orfeuksen kääntöpiiri klo 15
• Oksan hyllyltä klo 16
• Yksi pieni lukupäiväkirja  klo 17
• Kirja vieköön! klo 18
• Kirsin kirjanurkka klo 20