Yhdestoista käsikirjoitus (Gummerus, 2023; Det ellevte manus, 2021; suomentanut Outi Menna; 450 sivua) on Anne Holtin Hanne Wilhelmsen -sarjan 11. osa. Tapahtumat sijoittuvat korona-ajan alkuun.
Henrik Holme, yksinäisistä yksinäisin poliisi, yrittää ratkaista tuntemattoman naisen murhan. Kuinka selvittää murha, kun naisen kasvot on tuhottu, eikä urhin henkilöllisyys tunnu selviävän millään. Tuntomerkkeihin sopivia henkilöitä ei ole ilmoitettu kadonneiksi ja kun omat keinot eivät riitä, Holme kääntyy kotiinsa linnoittautuneen Hanne Wilhelmsenin puoleen.
Samaan aikaan juuri kustannustoimittajana aloittanut Ebba Braut etsii kadonnutta käsikirjoitusta. Omalaatuinen menestyskirjailija tuo kustantamoon kirjoituskoneella kirjoitetut tekstit, joista ei ole otettu kopioita.
Koska Hanne Wilhelmsen on juuri lähettänyt ensimmäisen rikosromaaninsa käsikirjoituksen samaan kustantamoon, Ebbakin päätyy pyytämään apua häneltä.Kokenut dekkarinlukija toki arvaa, että tapaukset liittyvät yhteen.
Holt kieputtelee monimutkaista – ja melkoisen huimapäistä – juonta hieman pitkitetysti, vaikka sen parissa hyvin viihtyykiin. Hanne Wilhelmsen on yhtä terävä ja raivostuttava kuin aina ennenkin.
Juhlistan tämänvuotista naistenviikkoa kirjablogissani kirjoittamalla kirjoista, joiden nimessä on jokin naissukupuoleen viittaava sana tai naisen nimi.
Hope Adamsin tositapahtumiin perustuva historiallinen romaani Vaaralliset naiset (Sitruuna, 2023; Dangerous Women, 2021; suomentanut Arto Konttinen; 426 sivua) sijoittuu Rajah-nimiselle laivalle, joka vuonna 1841-kuljettaa 120 karkotettua naista Englannista kohti Australian Van Diemenin maata (nykyinen Tasmania). Naisten rikokset ovat lähinnä varkauksia ja varastetun tavaran kätkemistä, ja heistä suurin osa on hyvin köyhiä ja oppimattomia, osa karkeita ja osa arkoja, monet kovapintaisia mutta suurin osa vereslihalla jouduttuaan jättämään kotinsa, lapsensa ja muun perheensä. Vain ne muutamat lapset, joilla ei ole ketään muutakaan, saavat matkustaa äitinsä mukana.
Karkotettuja kuljettavalla laivalla on poikkeuksellisesti merimiesten, kapteenin ja lääkärin lisäksi vankien lisäksi myös vapaa nainen, Kezia Hayter, jolla on taustaa naisvankien olojen parantajana. Nyt hän päättää koota naisista parinkymmenen neulankäyttäjän joukon, joka ompelee yhdessä suuren tilkkutäkin. Lisäksi laivalla matkustaa pappi takaisin seurakuntaansa maapallon toisella puolella.
Eräänä päivänä ompelutuokio päättyy tragediaan, kun joku muista naisista puukottaa Hattie-nimistä vankia, jolla on pieni Bertie-poika. Hattien taistellessa sairashytissä hengestään kykenemättömänä kertomaan mitään teon tekijästä, Kezia päätyy naisten kuulustelijaksi yhdessä miellyttävän kapteenin, iloluontoisen lääkärin ja asenteellisen papin kanssa. Miesten suhtautumisen kautta Adams kuvaa Keziaa asemaa ja asennetta itsellisenä ja nöyristelemättömänä naisena, joka vaatii omille mielipiteilleen ja näkemyksilleen samaa arvoa kuin miestenkin sanoille.
Adamsin teksti etenee kahdella aikatasolla – kohti puukotusta ja kohti loppuratkaisua – melko verkalleen useamman naisen näkökulmasta, ja tuo esille myös keskeisten henkilöiden taustoja, aiempia tapahtumia. Niiden avulla kirjailija onnistuu hämärtelemään fiktiivisen puukotuksen taustoja rikosromaanityyppisesti, mutta erityisen jännittävä tämä historiallisiin tosiasioihin perustuva romaani ei ole. Kuulustelujen toisteisuus on ymmärrettävää, mutta myös hieman puuduttavaa.
Joidenkin lukujen alkujen kuvailut tilkkujen kankaista ovat viehättävä yksityiskohta.
Puuvillatilkku: kapeita sinapinkeltaisia, valkoisia, mustia ja turkoosinvärisiä raitoja. Kuhunkin raitaan painettu vastakkaisenvärisiä kukkakuvioita.
Todellisella Rajah-laivalla ommeltu tilkkupeitto on museossa Australian Canberrassa. Kezia Hayteria pidetään työn suunnittelijana. Romaani on omistettu tilkkutyön ommelleille naisille.
Naistenviikkohaaste Tuijata-blogissa jo yhdeksättä kertaa!
Juhlistan tämänvuotista naistenviikkoa kirjablogissani kirjoittamalla kirjoista, joiden nimessä on jokin naissukupuoleen viittaava sana tai naisen nimi.
Tänään vuoron saa nuorten aikuisten dekkari Kiltti tyttö, julma kosto (Karisto, 2023; Good girl, bad blood, 2020; suomentanut Leena Ojalatva), joka on jatkoa Holly Jacksonin bestsellerille Kiltin tytön murhaopas (2022).
Päähenkilö Pippa Fitz-Amobi eli Pip on päättänyt, ettei enää ryhdy tutkimaan rikoksia, sillä hinta siitä, että hän 17-vuotiaana selvitti – alun perin osana kouluprojektiaan – totuuden Andie Bellin tapauksesta ja puhdisti Sal Singhin maineen, oli kova. Mutta sitten Pipin ystävän Connorin isoveli Jamie katoaa eikä poliisi ryhdy toimiin löytääkseen 24-vuotiaan ennenkin omille teilleen häipyneen nuoren miehen löytämiseksi. Äiti ja veli tietävät kuitenkin paremmin ja pyytävät apua Pipiltä.
Ensin hän vastustelee, sillä tuntuu liian rankalta ryhtyä taas etsivähommiin. Pipin murha-aiheinen podcast on kuitenkin huippusuosittu ja sen avulla hän voisi saada suuren yleisön apua Jamien löytämiseksi, joten hän taipuu. Yhdessä Connorin ja poikaystävänsä Ravin kanssa Pip alkaa kerätä tietoa, seurata johtolankoja sekä haastatella ja vakoilla ihmisiä. Pienessä Little Kiltonin kaupungissa melkein kaikki tuntevat melkein kaikki ja siitä on apua.
Tottakai salaisuuksia alkaa paljastua. Koulunkäynti kärsii jälleen. Vanhemmat ovat taas huolissaan. Hurjia salaisuuksia paljastuu ennen vaarallista loppuhuipentumaa. Pipin määrätietoisuus, peräänantamattomuus, perusteellisuus, pettämätön logiikka ja täydellinen omistautuminen tapaukselle alkavat tuottaa tuloksia. Lukioikäiset päihittävät viranomaiset.
Jakson kirjoittaa vetävästi ja tarina etenee paitsi suorasanaisena kerrontana myös Pipin muistiinpanoina, haastatteludialogeina (= podcast-jaksot), someviestiketjuina ja nettipalstakommentteina. Viihdyttävänhirveän tarinan lomassa Jackson kritisoi terävästikin poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaa.
Naistenviikkohaaste Tuijata-blogissa jo yhdeksättä kertaa!
Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.
Tuulevin lukublogi 