Lauren Groffin historiallinen romaani Mestarinna (S&S, 2022; Matrix, 2021; suomentanut Tero Valkonen; 286 sivua) on saanut innoituksensa todellisesta henkilöstä, jonka elämästä ei tiedetä juuri mitään. Runoilija Marie de France (1160–1215) syntyi nykyisen Ranskan alueella ja eli Englannissa 1100-luvun loppupuolella. Häntä pidetään yhtenä ensimmäisistä ranskankielisistä naisrunoilijoista. Marie de France oli mahdollisesti Shaftesburyn luostarin abbedissa Marie.
Romaanissa Marie on orpo äpärätär ja naisristiretkeläisten jälkeläinen, joka 17-vuotiaana joutuu kuningatar Eleonooran, aikansa suurnaisen, epäsuosioon. Suurikokoinen, kulmikas ja naittamiskelvottomaksi tuomittu tyttö lähetetään hovin yltäkylläisyydestä luostariin Englantiin; onhan hän luku- ja kirjoitustaitoinen.
Marien kieltäytyminen innoitti Eleonooran nauruun ja pilkkaan. Mitä mitä mitä. Kuvitteliko Marie todella, että jonain päivänä hänet naitettaisiin jonnekin? Hänenkö kaltaisensa kuikelo? Kolme päätä liian pitkä jättikätinen maalaistollo, joka kolistelee ympäriinsä, puhuu kamalan matalalta, kinaa ja harjoittelee miekan käyttöä?
Luostari on niin köyhä, että siellä nähdään nälkää. Karu elämä syrjässä muusta maailmasta ei houkuttele kunnianhimoista nuorta naista, mutta pikku hiljaa hän ensin sopeutuu, sitten innostuu ja lopulta paitsi johtaa luostarin kasvuun ja kukoistukseen vailla vertaa; tekee siitä kaikin keinoin todellisen naisten valtakunnan, jossa hänellä on valta ja voima.
Luostari on nimittäin kollektiivi, jossa yksityisyys on sääntöjen vastaista, yksinolo on ylellisyys, ajatteluaikaa ei välttämättömien töiden ja mietiskelyjen ja rukousten keskellä ole koskaan kovin paljon. Jopa lukeminen on nunnien keskuudessa ääneen lukemista; … Marie ei lainkaan ihmettele, minkä tähden niin harvalla hänen nunnistaan on kyky ajatella itse; … Hän ymmärtää abbedissana, kuinka vaarallinen itsenäisesti ajatteleva nunna voikaan olla. Jos hänen laumassaan olisi toinen Marie, se olisi kohtalokasta. Hän tuntee ajoittain ankaraa syyllisyyttä, mutta pitää silti nunnat pyhässä pimeydessä työn ja rukoilun parissa. Hän oikeuttaa sen selittämällä itselleen, että siten hän pitää tyttärensä viattomina. Hän on luonut toisen Eedenin.
Groffin Marie ei ensisijaisesti ole runoilija, vaikka hän pikaisesti sittemmin kuuluisat lai-runonsa kirjoittaakin, vaan voimakastahtoinen visionääri, määrätietoinen johtaja ja intohimoinen ihminen.