Kertomus ohjaa kertojaa

Håkan Nesser tunnetaan parhaiten Van Veeteren ja Barbarotti -rikosromaanisarjoistaan. Taivas Lontoon yllä (Tammi, 2017; Himmel över London, 2011; suomentanut Aleksi Milonoff; 560 sivua) ei kuulu sarjoihin (ellei sitten ”kaupunkisarjaan”, jossa on aiemmin ilmestynyt Carmine Streetin sokeat muttei näillä muuta yhteistä ole kuin ulkoasu) eikä ole varsinaisesti rikosromaani, vaikka sarjamurhaajaakin jahdataan. Tämä teos pakenee lajimäärittelyjä tai suorastaan keräilee niitä: vakoiluromaani, sukuromaani, terapiaromaani, rakkausromaani, fantasiaromaani, huijaritarina, tarina tarinassa/tarinasta…

Henkilöitä ei ole monta, mutta heidän suhteensa ovat lopulta melkoisen mutkikkaat. Pääosassa on kuolemansairas Leonard Vermin, joka avovaimonsa Maudin kanssa matkustaa Lontooseen järjestääkseen 70-vuotisjuhlaillallisen kuudelle. Kaikki on salaperäistä ja ylellistä eivätkä Maud ja tämän lapset — neuroottinen Irina ja riippuvainen Gregorius — tiedä, keitä kaksi muuta mukaan kutsuttua ovat. Lukijalle selviää pian, että toinen heistä on Yhdysvalloista saakka paikalle matkustava Milos Skrupka.

Sen sijaan jotenkin toiseen tarinaan kuuluvalta vaikuttaa ruotsalainen sairaseläkkeellä oleva taksikuski Lars Gustav Selén, joka ei tee juuri muuta kuin lukee ja kirjoittaa. Samaan aikaan, kun Leonard seurueineen valmistautuu illalliselle, Lontoossa löydetään murhattuja, joiden luokse on jätetty rannekello osoittamaan heidän kuolinaikaansa.

Nykyhetki ei kuitenkaan ole romaanin ainoa aikataso, vaan Lars Gustav Selénin tarina aloitetaan jo lapsuudesta, joka värittivät isän kertomat uskomattomat valheet, ja äidin lähtö. Leonardin kertomus luetaan hänen keltaisesta muistikirjastaan, joka on kirjoitettu 1980-luvulla Berliinissä, mutta sjoittuu Lontooseen 1960-70-lukujen vaihteeseen, jolloin hän rakastui tsekkoslovakialaiseen Carlaan ja sotkeutui vakoiluympyröihin.

Kuulostaako kummalliselta? Niin on tarkoituskin. Arvoituksellinen ja yllätyksellinen romaani on pursuilee jujuja ja koukkuja, vihjeitä ja ansoja, kummallisuuksia ja outouksia, mutta pitää tiiviisti otteessaan. Juuri, kun alkaa vaikuttaa siltä, että rönsyt lähtevät liikaa omiin suuntiinsa ja sen kuuluisan punaisen langan häivähdyskin katoaa, kirjailija nappaa (lähes omille teilleen karanneen) kertomuksensa takaisin itselleen, henkilöilleen, lukijoilleen.

(Suomennos on pääosin kiitettävää työtä ja ehkä siksi muutamat lipsahdukset pistivätkin silmään.)

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

%d bloggaajaa tykkää tästä: