Pythoneista perusteellisesti

Monty Pythonin maailma Monty Pythonin mukaan (toim. Bob McCabe; Like, 2008) on toki mielenkiintoista luettavaa kaikille tuon nykyaikaisen tv-komedian sekä isän että äidin ystäville, mutta on se välillä vähän turhankin perusteellinen.

Etenkin alkupuolellaan opus toistaa itseään, kun jokainen Python kertoo niin taustastaan, kouluvuosistaan kuin yliopistoajastaankin – usein toisiaan tai samoja tapahtumia kerraten, ehkä josku vähän eri tavoin muistaen – ennen kuin päästään itse asiaan.

Eli siihen, miten syntyi Monty Python’s Flying Circus, jota ilman yksikään nykyinen tv-komedia ei olisi lähellekään sellainen kuin on.

Kirja on tekijöidensä – Graham Chapman (postuumisti), John Cleese, Terry Gilliam, Terry Jones, Eric Idle, Michael Palin – näköinen ja oloinen sisältäen hulvattomuutta, ironiaa, anarkiaa, yhteiskuntakritiikkiä, tunnustuksia, paljastuksia, päiväkirjaotteita, tragediaa, komediaa, farssia, purevia riitoja, rakkautta, kuolemaa, rahavaikeuksia… Läpi käydään niin tv-sarjan eri tuotantokausien vaiheet kuin jokaisen elokuvankin tekeminen.

Vaikkakin pitkä ja perusteellinen, on kirja silti nopea- ja helppolukuinen, ja suositeltava sukellus viihteen historian ihmeelliseen maailmaan.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: