Julma maailma, kaikille

Anne-Maija Aalto sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon nuorten aikuisten dystopiastaan Mistä valo pääsee sisään (Otava, 2021; 320 sivua). Se on jatkoa Topelius-ehdokkaana olleelle romaanille Korento (Otava, 2020; 387 sivua), mutta kirjat voi lukea myös erikseen tai eri järjestyksessä. Kirjojen lähitulevaisuuden maailma on sama, mutta kumpikin teos on ehyt kokonaisuus.

On hetkiä, jolloin maailma on niin kaunis, että melkein saatan unohtaa kaiken sen, mikä siinä on vialla.

Korennon keskiössä on kaksi nuorta naista. Satomi ja Mai ovat syntyneet ulkokansalaisen internointikylään saarella, jota ennen sanottiin Japaniksi. Suurta osaa maailmasta – tyttöjen koko elämää – hallitsee Itäisten Kauppaliittojen Unioni.

Ulkokansalaisten elämä on täynnä työtä kokokansalaisten eteen. Välillä he keräävät rannalta muoviroskaa, jotta kokokansalaiset pääsevät viettämään sinne vapaa-aikaa. Toisinaan he tekevät pitkää päivää kemiantehtaissa, joiden tuotteista he eivät tiedä muuta kuin sen, ettei niiden valmistaminen ole terveellistä. Välillä heidät määrätään vaatetehtaaseen. Sotilaat vartioivat kylää, teitä, kuljetuksia, kiintiöannoksia jakelevaa toria, kaivoa josta saa tunkkaista vettä.

Heidän vanhempansa ovat olleet leireillä tai työkomennuksilla eikä pienessä kylässä ole kuin yksi nuori mies, Main jalkavammainen veli. Satomin isä on sokeutettu, äiti tapettu. Mailla on äiti ja nuorempi hänen pikkusiskoistaan on kylän nuorin lapsi. Enempää ei synny, sillä kaikki ulkokansalaisnaiset steriloidaan.

Tunnen pelon kaiken aikaa kurkussani terävänä ja muodottomana. Se kuristaa. Kun me kuljemme vieretysten rantaa pitkin, kuulen kuinka ukkonen jyrähtelee kaukana merellä. Myrsky on nousemassa: näen kuinka pilvet jo riippuvat taivaanrannassa kuin raskas esirippu. Jokin on alkamassa, tunnen sen.

Elämä on köyhää eikä tulevaisuudessa näy toivoa, mutta onhan heillä sentään toisensa. Sitten Mai joutuu komentaja Ratikofin Nymfiksi ja Satomi jää yksin. Kaikki näyttää muuttuvan muutenkin vain entistä pahemmaksi.

On enää jäljellä vain yksi puoli: omamme. Sääli, että ymmärrämme sen vasta nyt.

Mistä valo pääsee sisään esittelee aluksi kokokansalainen Aleksein, joka on juuri palannut veden saartamaan Tokioon opiskelemasta Moskovasta. Hänen etäinen isänsä johtaa ihmistutkimuslaitosta ja vielä etäisempi äitinsä katoaa yhä syvemmälle virtuaalitodellisuuteen.

Aleksein on määrä seurata isäänsä lääkärin ja tutkijan ammatissa eikä häneltä kysytä, mitä hän siitä ajattelee. Ennen opintoja Pekingissä hän harjoittelee ihmistutkimuslaitoksessa, jossa hänelle osoitetaan oma koeyksilö, jonka muisti on tarkoitus tyhjentää. Koeyksilö on tuttu Korennosta.

Ne eivät saa asua meidän kaupungeissamme. Ne eivät saa omistaa maata. Ne eivät saa käyttää rahaa. Ne eivät saa matkustaa. Ne eivät saa käydä kouluja. Ne eivät saa lukea tai kirjoittaa. Ne eivät saa mennä naimisiin. Ne eivät saa hankkia lapsia. Ne eivät saa matkustaa yleisissä kulkuneuvoissa.

Ei Itäisten Kauppaliittojen Unioni useimmille sen kokokansalaisillekaan mikään onnela ole.

Järjestelmä perustuu siihen, että kaikki vahtivat kaiken aikaa toisiaan. Yksityisyyttä ei ole.

Sitten Aleksei tutustuu Marijaan ja kaikki muuttuu.

Ja ensimmäistä kertaa koskaan näen tulevaisuudessani muutakin kuin pelkkää pimeää. Näen siellä mahdollisuuden, ja se pelottaa minua enemmän kuin mikään muu.

Pidin Korennosta – joka on ulkoasultaankin todella kaunis – enemmän kuin sen Finlandia-palkitusta jatkosta, mutta molemmat ovat valtavan hienoja romaaneja, jotka sopivat erittäin hyvin myös vanhemmille aikuisille.

Aallon luoma tulevaisuuden maailma on kaikessa julmuudessaan ehyt, jopa kaunis. Hän kirjoittaa hienoa suomen kieltä, luo kiinnostavia henkilöhahmoja ja punoo huikeita juonia.

Muistin ja muistamisen, ihmisyyden ja inhimillisyyden, toivon ja tulevaisuuden teemat ovat suuria. Aiheisiin kuuluvat myös sekä rasismi ja epätasa-arvo, alistuminen ja totteleminen, petturuus ja viha, välinpitämättömyys ja julmuus että kapina ja vastarinta, ystävyys ja rakkaus, toivo ja luottamus. Aalto kirjoittaa kaikesta taiten, varmalla otteella, luomaansa maailman uskoen, lukijaan luottaen.

Miten innostavaa, että Suomessa kirjoitetaan näin upeaa nuorten (aikuisten) kirjallisuutta!

Dekkariviikko 2018: 2 — Muistinmenetys

Shari Lapenan Vieras talossa (Otava, 2018; S Stranger in the House, 2017; suomentanut Antti Saarilahti; 298 sivua) ei valitettavasti vakuuttanut minua kirjailijan taidoista sen enempää kuin edeltäjänsä Hyvä naapurikaan. Jännitys on kaavamaista, henkilöhahmot yksiulotteisia ja loppukiepautus väkinäinen.

Pari vuotta auvoisen oloisessa avioliitossa elänyt Karen Krupp ajaa kolarin kaupungin pahamaineisessa osassa ja herää sairaalassa muistinsa menettäneenä. Kun poliisi alkaa tutkia samaan aikaan samalla alueella tapahtunutta murhaa, joutuu Karenin onnettomuus uuteen valoon. Näkikö hän jotakin? Voisiko hän todistaa, jos muistaisi jotain, vai liittyykö hän tapahtumiin?

Karenin kiltti puoliso Tom on ensin huolissaan, sitten ihmeissään ja lopulta kauhuissaan. Utelias naapuri Brigid seuraa tapahtumia enemmän kuin innoissaan. Lapena kirjoittaa nopealukuista peruskerrontaa, joten tarina etenee vauhdikkaasti, eikä kirjaa sen heppoisuudesta huolimatta halua jättää kesken. Parasta tässä romaanissa on sen monimerkityksiseksi osoittautuva nimi.

Nillitys: Onko kotirouvan — Kielitoimiston sanakirjan mukaan ansiotyössä käymätön rouva; Oxford English Dictionaryn mukaan (jos alkukielinen sana on housewife) A (typically married) woman whose main occupation is managing the general running of a household, such as caring for her family, performing domestic tasks, etc. — määritelmä jotenkin muuttunut sanakirjojen määrittelyistä vai onko kyseessä kirjailijan tai kääntäjän virhe?

-Kotirouva?

-Jep. Vähän yli kolmekymppinen, työskentelee kirjanpitäjänä. Naimisissa tilintarkastajan kanssa. —”

dekkariviikko2018

Dekkariviikko lukublogeissa

Ystävyyden synnystä

Onneksi en tiennyt aloittaessani romaanin Professori ja taloudenhoitaja (Tammi, 2016; Hakase no Aishita Sûshiki, 2003; suomentanut Antti Valkama; 286 sivua) lukemista, että se käsittelee — ainakin pinnalta — matematiikkaa ja baseballia. Olis voinut jäädä japanilaisen Yoko Ogawan hieno teos lukematta. En nimittäin ymmärrä matemaattisia kaavoja enkä baseballin viehätystä.

Romaanin minäkertoja on kotipalveluyrityksen työntekijä, joka palkataan muistinsa osittain menettäneen matematiikan professorin hyvin vaatimattomaan kotiin hoitamaan miehen taloutta eli lähinnä siivoamaan ja valmistamaan ruokaa. Professorin lähimuisti on vain 80 minuutin mittainen, joten jokainen päivä alkaa esittäytymisellä.

Vaikka professorin mielessä ei synny uusia pitkäkestoisia muistoja, muistaa hän yhä matematiikan kaavat ja ihailemansa baseball-tähden. Hän on myös tavattoman lapsirakas eikä voi sietää ajatusta, että lapsi menisi koulusta tyhjään kotiin. Niinpä taloudenhoitajan, joka on yksinhuoltaja, poika alkaa tulla koulun jälkeen professorin luo äitinsä työpaikalle, vaikka se onkin yrityksen säännöissä kielletty. Poika saa professorilta nimen Juuri, koska hänen päänsä muoto muistuttaa neliöjuurta.

Näiden kolmen — iäkkään professorin, keski-ikäisen kotipalvelutyöntekijän ja alakouluikäisen lapsen — välille syntyy ainutlaatuinen ystävyys. Yhdessä ratkotaan matemaattisia ongelmia ja kuunnellaan baseball-selostuksia sekä syödään yhdessä. Professori jopa uskaltautuu kotinsa ulkopuolelle kuluneessa puvussaan, jossa roikkuu pyykkipojilla kiinnitettyjä muistilappuja.

Romaani on kirjoitettu kauniisti. Sen aihe on omaperäinen, juonenkäänteet yllätyksellisiä, rakenne tehokas ja jättämä tunnejälki voimakas. Kannattaa lukea, piti sitten matematiikasta ja/tai baseballista tai ei. Ja ehkä nimenomaan, jos ei.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: