Aika entinen ei koskaan enää palaa

Jos tarttuu kirjaan vaikka sillä perusteella, että sen kirjoittaja on muinaisen koulukaverin puoliso, voi hyvinkin yllättyä iloisesti.

Näin kävi minulle Mikko Reitalan romaanin Tähtihetki (Otava, 2009) kohdalla. Teos on mainion sujuva kertomus keski-ikäistyvän kopiokitarakauppiaan yrityksestä herättää henkiin nuoruuden unelmat ja nostaa 80-luvun tähdenlentobändi Babylonia uudelleen pinnalle.

Pahaksi onneksi bändin jäsenistä ainoastaan Pablo on enää edes suunnilleen sama ihminen kuin kaksikymmentä vuotta sitten – hupiveikko ja huumorimies, parhaiden källien keksijä ja uskottava vedättäjä. Kun bändin henkiinherättämiseen liittyvä kepponen sitten menee niin pieleen kuin vain mennä voi, alkavat Pablon sinisilmät hiljalleen avautua näkemään ruman todellisuuden.

Haaveilun aika olisi ohi, mutta Pablo luopuu unelmistaan perin hitaasti ja vaivalloisesti. Kun viimeinenkin salaisuus lopulta paljastuu niin Pablolle kuin lukijallekin, on se aikamoinen yllätys ja silti uskottava, jopa perusteltu. Matkalla kohti totuutta Pablo ennättää saattaa koko lähipiirinsä hengenvaaraan, koska ei aluksi ymmärrä yhtään, miten isojen asioiden ja vaarallisten ihmisten kanssa on tekemisissä.

Reitala kirjoittaa sujuvasti, suhteellisen lyhyin lausein, joilla onnistuu kuitenkin rakentamaan eläväksi tarinan henkilöt, paikat ja tunnelmat tarvitsematta laajoja kuvauksia tai luonnehdintoja. Juoni kulkee vaivatta ja kevyesti, mutta samalla tiukasti otteessaan pitäen, viihdyttäen, kiehtoen, salaisuuksiaan sopivati pantaten ja pikkuhiljaa paljastellen.

Henkilöhahmoja voi pitää melko stereotyyppisinä; joskin osittain se on monen kohdalla vain pintaa tai rooli, jonka alta paljastuu lopulta kokonaisempi, kompleksisempi ihminen. Pablon naiivius on paikoin epäuskottavaa, samoin hänen vaimonsaa kärsivällisyys. Silti Tähtihetki on vähintäänkin kelpo kesälukemiseksi sopiva yhdistelmä kehityskertomusta, rikosromaania ja veijaritarinaa.

Hyytävä kylä

Andrea Maria Schenkelin Hiljainen kylä (Gummerus 2009) on nopealukuinen kertomus suljetusta pienestä saksalaiskylästä, jossa tarinat lähtevät liikkeelle, kun yhden tilan väki murhataan raa’sti. Vaikka perhe oli sulkeutunut ja omituinen eikä kukaan siitä pitänyt, karmaisee veriteko silti.

Kirja tihkuu jännitystä, salaisuuksia ja menneisyyden painolastia. Tunnelma on raskas ja tiivis. Kirjan ei voi sanoa viihdyttävän, mutta tehokas se on. Vaikka tunnelma on pelottava, on juoni melko yksioikoinen; onneksi kirjailija ei ole turhaan venyttänyt tekstiä tai paisuttanut tarinaa, sillä sitä riittää parahiksi pienoisromaanin verran.

Sodanjälkeiseen aikaan sijoitetun tarinan innoittaja on todellinen,  yhä selvittämätön veriteko 1920-luvulta. Juttu onkin niin karmiva, että sen on melkein pakko perustua todellisuuteen, joka tässä tapauksessa lienee taruakin inhottavampi.

Ongelmainen perhe

Marianne Peltomaan rikosromaaneista tuorein on edellisiä parempi ja nekin ovat erittäin hyviä. Pimeä portaikko (Schildts, 2009. Flickan i trappan, suom. Salla Simukka) on erittäin sujuva ja vakuuttava romaani, jossa ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän.

Kirja tempaisee maailmaansa heti alkusivuillaan, kun rikoskonstaapeli Vera Gröhn löytää yöllä talonsa porraskäytävästä naapurissa asuvan kaksivuotiaan Rosan. Käy ilmi, ettei tytön äidillä Tanjalla ole elämä ollenkaan hallussa. Sosiaaliviranomaisille perhe neljine lapsineen ja moninaisine isäkandidaatteineen on tuttu, mutta vielä tässä vaiheessa ei mikään edellytä poliisin puuttumista asioihin.

Kun Vera sitten seuraavan kerran löytää Rosan portaikosta, on kaikki toisin. Tyttö kertoo äidin nukkuvan; asunnosta löytyy Tanjan ruumis ja verinen sekamelska.

Tanjan lähipiiriin kuuluu lähinnä sukulaisia eikä se suku ole järin sopuisa. Kukaan ei erityisemmin tunnu surevan Tanjan kohtaloa, vaan katsoo hänen oikeastaan saaneen sitä, mitä on tilannutkin.

Pääepäiltyä on hankala löytää, sillä lähes jokainen – Rosan huostaanotettuja vanhempia sisaruspuolia lukuunottamatta – on voinut olla osallisena. Onko mahdollista, että usempi kuin yksi heistä on syyllinen? 

Peltomaan tyyli on realistista ja toteavaa. Hän sijoittaa tarinansa nyky-yhteiskuntaan ja tämän hetken todellisuuteen – kaunistelematta, mutta myös kauhistelematta – antaen tilaa niille tunteille ja ajatuksille, joita karmaiseva, mutta samalla kumman arkinen – kyllä tällaista tapahtuu – tarina synnyttää.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: