Irrottelua

Leena Lehtolaisen uusin romaani Henkivartija (Tammi, 2009) on romanttinen vakoilujännäri, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Lehtolaisen teksti kulkee taas kuin parhaimmissa Maria Kallio -sarjan dekkareissa ilman pakkoa ja kireyttä. Juoni on mutkikkaan mielikuvituksellinen ja henkilöhahmot oletettavasti tarkoituksellisen stereotyyppisinä varsin herkullisia.

Päähenkilö on nimeltään Hilja Ilveskero, iältään reilu kolmikymppinen ja ammatiltaan henkivartija. Tapahtumat alkavat Moskovassa, jossa Hilja – Yhdysvalloissa oppinsa saanut kovan luokan ammattilainen – periaatteensa vuoksi hylkää vartioimansa Anita Nuutisen, suomalaisen liikenaisen. Uskottavaa? Ehkei. Perusteltua teoksen sisäisessä maailmassa? Kyllä.

Ilman vartijaansa jäänyt Nuutinen löydetään pian tapettuna eikä suutuspäissään irtisanoutunut Hilja muista reilun puolen vuorokauden tapahtumista mitään. Hänen on siis todistettava oma syyttömyytensä paitsi poliisille myös itselleen. Hilja palaa Suomeen ja saa pian kannoilleen paitsi omalaatuisen rikoskomisaario Laition myös salaperäisen ja kiehtovan David Stahlin. Kenen palveluksessa Stahl on? Voiko edes poliisiin luottaa? Uhkaako Hiljaa ”vain” Nuutisen venäläinen ex-kumppani Paskevich? Miten isoihin kuvioihin Hilja oikeastaan on sotkeutunut?

Kun Hilja sitten saa paikan vihreän kansanedustajan turvanaisena, ei hänellä ole enää varaa virheisiin. Uuden työn kautta alkavat selvitä myös rikosvyyhdin valtavat panokset sekä poliittisuus ja kansainvälisyys. Samaan aikaan keritään auki myös Hiljan menneisyyttä – tapahtumia, jotka johtivat erikoiseen lapsuuteen ja nuoruuteen enon hoivissa Kaavin korvessa – sekä ilvesintomieltä.

Lehtolainen on hyvässä vedossa ja irrottelee iloisesti muun muassa hauskoilla nimillä, valehenkilöllisyyksillä, mustalla huumorilla ja rikoskirjallisuuden kliseillä.

Aika entinen ei koskaan enää palaa

Jos tarttuu kirjaan vaikka sillä perusteella, että sen kirjoittaja on muinaisen koulukaverin puoliso, voi hyvinkin yllättyä iloisesti.

Näin kävi minulle Mikko Reitalan romaanin Tähtihetki (Otava, 2009) kohdalla. Teos on mainion sujuva kertomus keski-ikäistyvän kopiokitarakauppiaan yrityksestä herättää henkiin nuoruuden unelmat ja nostaa 80-luvun tähdenlentobändi Babylonia uudelleen pinnalle.

Pahaksi onneksi bändin jäsenistä ainoastaan Pablo on enää edes suunnilleen sama ihminen kuin kaksikymmentä vuotta sitten – hupiveikko ja huumorimies, parhaiden källien keksijä ja uskottava vedättäjä. Kun bändin henkiinherättämiseen liittyvä kepponen sitten menee niin pieleen kuin vain mennä voi, alkavat Pablon sinisilmät hiljalleen avautua näkemään ruman todellisuuden.

Haaveilun aika olisi ohi, mutta Pablo luopuu unelmistaan perin hitaasti ja vaivalloisesti. Kun viimeinenkin salaisuus lopulta paljastuu niin Pablolle kuin lukijallekin, on se aikamoinen yllätys ja silti uskottava, jopa perusteltu. Matkalla kohti totuutta Pablo ennättää saattaa koko lähipiirinsä hengenvaaraan, koska ei aluksi ymmärrä yhtään, miten isojen asioiden ja vaarallisten ihmisten kanssa on tekemisissä.

Reitala kirjoittaa sujuvasti, suhteellisen lyhyin lausein, joilla onnistuu kuitenkin rakentamaan eläväksi tarinan henkilöt, paikat ja tunnelmat tarvitsematta laajoja kuvauksia tai luonnehdintoja. Juoni kulkee vaivatta ja kevyesti, mutta samalla tiukasti otteessaan pitäen, viihdyttäen, kiehtoen, salaisuuksiaan sopivati pantaten ja pikkuhiljaa paljastellen.

Henkilöhahmoja voi pitää melko stereotyyppisinä; joskin osittain se on monen kohdalla vain pintaa tai rooli, jonka alta paljastuu lopulta kokonaisempi, kompleksisempi ihminen. Pablon naiivius on paikoin epäuskottavaa, samoin hänen vaimonsaa kärsivällisyys. Silti Tähtihetki on vähintäänkin kelpo kesälukemiseksi sopiva yhdistelmä kehityskertomusta, rikosromaania ja veijaritarinaa.

Hyytävä kylä

Andrea Maria Schenkelin Hiljainen kylä (Gummerus 2009) on nopealukuinen kertomus suljetusta pienestä saksalaiskylästä, jossa tarinat lähtevät liikkeelle, kun yhden tilan väki murhataan raa’sti. Vaikka perhe oli sulkeutunut ja omituinen eikä kukaan siitä pitänyt, karmaisee veriteko silti.

Kirja tihkuu jännitystä, salaisuuksia ja menneisyyden painolastia. Tunnelma on raskas ja tiivis. Kirjan ei voi sanoa viihdyttävän, mutta tehokas se on. Vaikka tunnelma on pelottava, on juoni melko yksioikoinen; onneksi kirjailija ei ole turhaan venyttänyt tekstiä tai paisuttanut tarinaa, sillä sitä riittää parahiksi pienoisromaanin verran.

Sodanjälkeiseen aikaan sijoitetun tarinan innoittaja on todellinen,  yhä selvittämätön veriteko 1920-luvulta. Juttu onkin niin karmiva, että sen on melkein pakko perustua todellisuuteen, joka tässä tapauksessa lienee taruakin inhottavampi.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: