Naistenviikko 2022 – Minnan oopperat

Tiesittekö, että Galileo Galilein isä Vincenzo oli myös oopperan isä? Entä sen, että caffé macchiaton keksijä Domenico Barbaja käynnisti Wienissä italialaisen oopperan valtakauden ja päätti uransa Milanon La Scalan johtajana? Entäpä sen, että Gioachino Rossini käytti sellaista leikkaa ja liimaa -tekniikkaa, että Matka Reimsiin ja Veijarikreivi -oopperoiden ensimmäiset näytökset ovat yhtä duettoa lukuun ottamatta identtiset, koska säveltäjä ei voinut kuvitellakaan, että kukaan Roomassa voisi tietää, millainen ooppera häneltä oli kuultu hieman aiemmin Milanossa? Tai sen, että kenraalitauko ja kenraaliharjoitus ovat käännösvirheitä?

En minäkään ennen kuin luin Minna Lindgrenin teoksen Minun oopperani – epätäydellinen historia (Teos, 2022; 412 sivua). Se on sujuvasanainen tietopaketti oopperasta ja sen historiasta sekä keskeisistä oopperateoksista.

…kun oopperasta on tarjolla kaksi versiota, joista toinen on tehty Pariisiin, älkää valitko sitä. Pariisia varten oopperat venyivät, mikä ei ole asialle eduksi.

Miksi ne venyivät, miksei vanhojen oopperatalojen aitioista näe lavalle, millainen tragedia oli Georges Bizetin kohtalo, millä kaikilla tavoilla Richard Wagner, Arturo Toscanini ja Gustav Mahler muuttivat oopperamaailmaa, mikä on Lindgrenin mielestä paras ooppera, ja moni muu asia – kuten muutaman kymmenen oopperan sisältö ja idea ja merkitys – selviää lukemalla tämä helppolukuinen ja kevyen humoristinen kirja. Kirjoittaja sivistää lukijoitaan (kaikkia kahta, kuten hän ehkä hieman liian monta kerta mainitsee) kuin ohimennen – paikoin muustakin kuin oopperasta, mutta aina siihen liittyen.

Ooppera on epärealismin taidetta, sen tenho on epätodellisuudessa ja sen mahdottomuuksia on turha ihmetellä. Jos katsojaa häiritsee, että nainen unohtaa olevansa äiti, että mies ei tunnista vaimoaan lainahatussa tai että kuolinhetki venyy elinvoimaisen aarian takia, hän ei ole vielä antautunut oopperan maailmalle.

Lindgrenin laaja oopperatuntemus ja palava intohimo lajiin välittyvät teoksesta mainiosti. Tämän tietokirjan parissa todella viihtyy. Lämmin suositus niin oopperaummikoille kuin oopperanystävillekin sekä jopa (tai ehkä etenkin) niille, joista ooppera on elitististä ja/tai liian vakavaa ja/tai vain muinaismuisto.

Teoksen on kuvittanut kirjoittajan tyyliin sopivasti Ville Ranta.

Tuijata-blogin naistenviikon haaste

Muusikot

Marjo Heiskasen taitelijaromaani Mustat koskettimet (Siltala, 2017; 352 sivua) oli ehdolla Savonia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Romaanin päähenkilö on Sere Metsätsalo, pianisti ja trion johtaja, jolla on voimakas henkilökohtainen suhde musiikkiin ja soittamiseen. Trion muut muusikot viulisti Laura ja sellisti Mats sekä vaitelias assistentti Sari Asp, entinen muusikko, alistuvat Seren komentoon. Joukko viettää paljon aikaa yhdessä harjoitellen, matkustaen ja konsertoiden. Ala on vaativa. Kilpailu on kovaa. Jännite nousee.

Mustat koskettimet on romaani musiikkialan kiehtovuudesta ja kovuudesta, soittamisesta ammattina ja työnä. Se on myös taitelijaromaani sekä romaani ystävyydestä, petoksesta ja luopumisesta. Tyylillisesti romaanissa on mielestäni jotakin ranskalaista, vaikka onkin vaikea tarkemmin analysoida, miksi. Ehkäpä vain vastakohtana niin suomalaiselle, pohjoismaalaiselle kuin anglo-amerikkalaisellekin.

Minua hieman arvelutti tarttua kirjaan, jonka tiesin uppoutuvan syvälle klassisen musiikin ja muusikoiden maailmaan ja elämään, josta en tiedä mitään. Kirjasta saa varmasti enemmän irti, jos tuntee paremmin musiikkia tai soittaa sitä itse, mutta lukemisesta selviää onneksi ihan peruskäsitteillä. Kirjalla on myös soittolista.

taitelijaromaani

P. S. Pieneksi ihmetyksen aiheeksi minulle jäi se, miksi assistentin piti huolehtia lentokenttäkuljetuksista, vaikka Sere suostui matkustamaan vain junalla.

 

Helppoa luettavaa

Hippo Taatila on haastatellut Jussi Hyyrystä, Janne Mannosta, Jarkko Martikaista, Petri Tiaista ja Valtteri Tynkkystä sekä tuottajia, yhteistyökumppaneita ja muita YUP:n vaiheisiin vaikuttaneita ja liittyneitä ihmisiä — jopa opettajia bändin alkuajoilta Savonlinnan taidelukiosta — vuosien ajan kirjoittaakseen teoksen YUP – Helppoa muisteltavaa (Like, 2017; 382 sivua).

Lopputulos on onnistunut: kiinnostava, asiallinen, rehellinen ja musiikkiin keskittyvä. Teos on laaja, moniääninen ja mielenkiintoinen historiikki, jota voin suositella nimenomaan YUP:n musiikista kiinnostuneille ja pitäville.

Muille tiedoksi, että vuonna 1987 perustettu, 11 studioalbumia, 17 singleä, kahdeksan ep:tä, neljä kokoelmaa, pari nuottikirjaa ja yhden DVD:n julkaissut YUP on omaperäinen suomalainen rokkibändi, joka on ollut tauolla vuodesta 2009 asti.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: